Konepajan lukio ja aikuislukio

 

Helsingin aikuislukio aloitti tänä syksynä lukuvuotensa uudistuneena. Koulun nimeksi tuli 1.8. alkaen Konepajan lukio ja aikuislukio. Nimen lisäksi toteutui unelma, josta emme ole uskaltaneet edes haaveilla; saimme ihan oman koulurakennuksen Vallilan sydämestä. Konepajan alueelle syntyy Konepajan lukio ja aikuislukio. Tänä syksynä uuteen kouluun pääsivät muuttamaan aikuisten perusopetuksen opiskelijat. Heistä osa kuuluu nuorten suuntaan, jossa opiskelee perusopetuksensa loppuun suorittavia nuoria. Koulun nimessä on nyt lukio ja aikuislukio, ja se tarkoittaa tietysti sitä, että kouluun on tulossa myös päivälukio. Nuorille suunnattua lukiota ei ole aikuislukion osana ennen ollutkaan, vaikka melkein kaikkea muuta onkin.  

Konepajan lukion suunnittelu etenee hyvää vauhtia. Nuorten lukio aloittaa toimintansa 1.8.2024 ja tulevan lukion painotukseksi on valittu verkostot ja työelämätaidot. Tavoitteena on, että myös aikuislukion opiskelijat hyötyvät nuorten lukion painotuksesta ja olemassaolosta, ja tietysti toisinpäin. Saman katon alla riittää tulevaisuudessa paljon kuhinaa ja hyvää energiaa.  

Miten tähän sitten oikein päädyttiin? Mistä kaikki alkoi? Ihan ensimmäiseksi päämajassa huomattiin, että lukiokoulutukseen tarvitaan lisää opiskelupaikkoja nuorille oppivelvollisille opiskelijoille. Olemassa oleviin päivälukioihin ei mahtuisi enää lisää opiskelijoita ja, uuden koulun perustamisessa on omat haasteensa. Katse kääntyi aikuislukion puoleen. Olisiko Helsingin aikuislukion väellä halua ja innostusta ottaa tällainen haaste vastaan? Vastaus oli helppo arvata, koska porkkana oli niin iso. Meille luvattiin oma koulu ja paljon uusia tulevaisuuden näkymiä.  

Alun alkaen tavoitteena oli avata uuden lukion ovet syksyllä 2025. Nopeasti huomattiin, että se onkin liian myöhään, koska lukiopaikkojen tarve on suuri. Tehtiin päätös, että uusi lukio avaa ovensa ensimmäisille opiskelijoille elokuussa 2024. Meille annettiin vain kaksi lukuvuotta aikaa suunnitella uutta lukiota. Suunnittelun alkuvaiheen täytti keskustelu siitä, millainen painotus uuteen lukioon tulisi. Monia mietitytti kovasti myös koulun tuleva sijainti. Sekin on monella tavalla tärkeä asia niin opiskelijoiden kuin opettajienkin näkökulmasta.

Tuleva Konepajan lukio on nyt hahmottumassa sellaiseksi päivälukioksi, jollaista Suomessa ei ole ennen toteutettu. Työelämäverkostot, järjestöt ja korkeakoulut tuodaan yhteistyökumppaneina mukaan lukion opetussuunnitelmaan ja opiskeluun. Opettajat ja ohjaajat pääsevät myös haastamaan ja kehittämään omaa työnkuvaansa uudenlaisessa lukiossa, jossa tiimityö ja verkostot ovat osa viikoittaista arkea. Opiskelijat saavat entistä enemmän eväitä tulevaisuuden rakentamiseen. 

Tunnelma on innostunut ja odottava. Elokuussa koko koulu avaa yhteisen pääoven ja astuu sisään uuteen aikakauteen. Aikuislukio on kokenut paljon pieniä ja suuria myrskyjä vuosien saatossa, ja nyt vihdoinkin tuntuu siltä, että ollaan saapumassa satamaan.  

Ylioppilaan puhe 2.6.2023

Hyvä juhlaväki, hyvät uudet ylioppilaat, rehtori, opettajat, ystävät ja sukulaiset.

Tämä päivä ja hetki on minulle tärkeä ja ikimuistoinen. Ja uskon, että sitä se on myös kaikille teille valkolakin tänään saavuttaneille. Jokaisella meistä on ollut oma ainutlaatuinen matkamme tähän hetkeen, olemme aloittaneet opintomme eri tilanteista, olemme tehneet pidemmän tai lyhyemmän matkan ja jotkut meistä saavuttavat tänään valkolakin lisäksi myös ammattitutkinnon. Siitä, että mahdollisuudet opiskeluun ovat niin moninaiset, voimme olla vilpittömästi iloisia ja kiitollisia.

Minulta ehti kulua jo kokonainen pitkä elämä ja työura, ennen kuin olen tässä pisteessä. Oppikouluni jäi aikoinaan kesken riehakkaan teinielämän vuoksi. Suoritin ammattitutkinnon, tai oikeastaan kaksi. Nuoruusvuosina en kokenut opiskelulla olevan itseisarvoa. Pikkukaupungin tyttönä tuntui tärkeämmältä saada ammatti ja päästä työelämään. Perheen ja suvun piirissäkään ei ollut ylioppilaita, saati korkeakouluopiskelijoita. Sen sijaan silmissä siinsi tulevaisuus puuterin ja parfyymin tuoksuisena jakkupukuisena merkonomina, virkanaisena, kenties kahden lapsen äitinä - tiilitalon autotallissa upouusi Volvo.

Mutta elämä ei mennyt ihan niin kuin sitä kuvitteli. Ammattitutkinnon mukainen työ alkoi kyllästyttää jo muutaman vuoden kuluttua. Ja se virkanaisen jakkupukukin jäi pian vaatekaappiin lojumaan, kun elämäni täyttivät erilaiset luottamustoimet ja aktiviteetit teatterin, luonnonsuojelun ja rauhanliikkeen parissa. Maailma laajeni ja näyttäytyi monimutkaisena paikkana, jossa onnea voi tavoitella monella eri tavalla. Minäkin ryhdyin etsimään uutta polkua ja laajempaa elämänpiiriä jo alle kolmekymppisenä. Toiveissa oli päästä muuttamaan pikkukaupungista Helsinkiin ja löytää työ, jossa voisin käyttää osaamistani ja elämänkokemustani.

Teatteriharrastukseni parissa olin tutustunut ja rakastunut venäläiseen kirjailijaan, Anton Tsehoviin ja hänen näytelmiensä henkilöihin, maaseudun joutilaaseen yläluokkaan, joka kulutti päivänsä teetä juoden ja haaveillen Moskovasta ja toisenlaisesta, merkityksellisestä elämästä. ”Täytyy vain elää – täytyy tehdä työtä, vain tehdä työtä…” hokee nuori ja idealistinen Irina, nuorin kolmesta sisaresta. Hän näkee työn runollisena velvollisuutena, joka antaa hänen elämälleen suunnan ja tarkoituksen. Minä samaistuin tähän nuoreen Irinaan ja etsin elämääni työtä, jossa on runoutta. Päädyin mainostoimistoon. Ei kuulosta paikalta, josta voisi löytää runoutta.

Mutta mitä runous itse asiassa on? Minulle runous on ajatuksen vapautta, löytämisen riemua, luomisen iloa – ja sitä kaikkea oli tarjolla uudessa työpaikassani. Olin löytänyt paikkani, olin löytänyt työni. Koulutuksen uuteen työhöni antoivat eletty elämäni, sen kaikki kokemukset, niin työni virkanaisena kuin roolini teatterin lavalla tai toimeni ympäristöseurassa ja rauhanliikkeessä.

Elämäni oli rikasta, työn ja harrastusten täyttämää. Mutta pärjäsin tosi huonosti Trivial Pursuitissa ja ihmettelin aina mistä ihmeestä kaverit tiesivät vastaukset sellaisiin kysymyksiin kuin ”missä sodassa Kustaa II Aadolf kaatui” tai ”minkä alkuaineen kemiallinen merkki on B”.

He vastasivat aina, että kouluajoista on jäänyt mieleen. Minä en ollut lukenut historiaa. Enkä kemiaa. Enkä montaa muutakaan ainetta. Olin toki oppinut paljon elämällä ja osallistumalla, mutta paljon oli myös jäänyt oppimatta. Opiskelu alkoi houkutella, mutta työn ja harrastusten tiimellyksessä ei ollut vielä tilaa uusille projekteille. Sitten tuli eläkeikä. Ja korona. Koulut sulkeutuivat. 10-vuotias tyttärenpoikani jäi kotiin tietokoneen kanssa ja neljäs luokka peruskoulua oli menossa. Yksin olisi pitänyt läksyt tehdä. Siitä ei olisi tullut mitään. Niinpä minusta, isoäidistä, tuli kotiope.

Nuo keväiset viikot peruskoulun neljättä luokkaa käydessä sytyttivät minussa opiskeluroihun palamaan. Ilmoittauduin kouluun, Helsingin aikuislukioon, tavoitteena valkolakki ja paremmat mahdollisuudet tulevissa Trivial Pursuit -taistoissa. Opiskelu on ollut riemullista! Olen nauttinut kaikesta, niin koulutunneista kuin kotitehtävistä. Koronan myötä opiskelu muuttui pitkälti etäopiskeluksi. Se vähän harmitti. Olin odottanut opiskelun tarjoavan minulle sosiaalisesti rikkaampaa elämää, mutta sen korona esti. Koronan aikana opetuksessa tehtiin huikea digiloikka ja yhä useampi kurssi oli nyt mahdollista opiskella joko itsenäisesti verkossa tai osallistumalla etätunneille.

Opiskelun monimuotoisuus on rikkaus, jota varmasti me kaikki olemme oppineet arvostamaan. Olemme eri-ikäisiä, tulemme erilaisista tilanteista. Kuitenkin voimme löytää itsellemme parhaiten sopivan tavan opiskeluun ja etenemiseen. Moni teistä joutui sovittamaan opiskelunsa yhteen työelämän tai perhe-elämän kanssa, toiset molempien. Se on vaatinut uhrauksia ja ponnistuksia. Tänään voitte olla ylpeitä siitä mitä olette saavuttaneet.

Näinä aikuislukion vuosina opiskelusta on tullut elintärkeä osa elämääni. Uteliaisuuteni ja tiedonhaluni ajavat minua eteenpäin. Opiskelu tarjoaa näkymän tulevaisuuteen.

Uuden tiedon takana on aina vain lisää uutta tietoa. Sitä kohti on mentävä. Edessä oleva tie ei tule koskaan perille, mutta tarjoaa sitä kulkevalle yhä uusia elämyksiä ja oivalluksia. Avoin mieli ja halu tietää – siinä avaimet ikuiseen oppimiseen. Olen yksi esimerkki siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa elämässä uusi vaihe. Minä palasin kouluun monen vuosi-kymmenen jälkeen. Olen nyt saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni ja olen jo matkalla kohti seuraavaa. Aloitin nimittäin Suomen kirjallisuuden perusopinnot avoimessa yliopistossa ja olen taas aivan innoissani!

Haluan vielä kiittää meidän kaikkien valmistuneiden puolesta Helsingin aikuislukion opettajia ja koko henkilökuntaa panoksestanne ja tuestanne tällä tärkeällä matkallamme. Ja haluan myös kiittää jokaisen kotiväkeä, sukulaisia ja ystäviä. Teidän tukenne ja uskonne meihin, on kantanut meidät tähän hetkeen.

Hyvät uudet ylioppilaat. Haluan lämpimästi onnitella teitä saavutuksestanne ja omalla esimerkilläni muistuttaa, että matka on vasta alkanut ja se jatkuu aina vaan. Kuten Aila Meriluoto Jälkeenpäin-runonsa alussa sanoo: 

Olen polkuni päässä,

tuhansistani erään

- ja niitä on täynnä maa.

Käyköön siis tienne kohti uusia oppimispolkuja.

Onnea!

Kiitos.

Ylioppilas Tarja Koskela

Harrin kevättervehdys opettajille lukuvuoden päätteeksi

 

Hei kaikki,

taas on se aika vuodesta, kun saan lähettää teille tervehdyksen ennen lomalle lähtöä. Tosin kaikkiahan se ei tietenkään heti koske, vaan osa teistä jatkaa vielä kesälukiossa ja hallinto ensi lukuvuoden suunnittelun parissa.

Kevät on ollut meillä taas kiireinen, kuinkas muutenkaan. Olen tässä pohtinut, nyt kun tasan 30 vuotta aikuislukiossa tulee juuri täyteen, että mitä sitä suotta stressaamaan näitä toukokuun erityisiä kiireitä. Ylioppilaita oli tulostensaapumispäivänä 40 ja nyt 60 (and still counting!) ja niiden kanssa menee aina tunti jos toinenkin, myös teillä opettajilla, jotka arvioitte viime hetken suorituksia. Samoin syksyn ilmoittautujien määrä on kasvanut vielä huimasti sen jälkeen, kun ilmoittautuminen päättyi. Meidän maailma nyt vaan on tällainen, asiat hoidetaan viime tippaan, mutta tärkeintä on, että saadaan ihmiset eteenpäin elämässään!

Tuleva vuosi tuo taas uusia kuvioita mukanaan, ja koulun nimikin jo vaihtuu taas. Minä odotan jo innolla, että päästään reilun vuoden päästä viimein kaikki saman katon alle ja näemme toisiamme enemmän. Ensi lukuvuonna pidetään huoli siitä, että hoidetaan siirtymävuosi kunnialla ja ennen kaikkea pidetään huoli toisistamme! Huomasin kevään onnistumiskeskusteluissa, että teillä on selvästi tarve puhua asioista, vaikeistakin. Ehkä tämäkin on vain osa sitä suurempaa maailman myllerrystä, mutta haluan, että meidän koulussamme kaikilla on hyvä olla, niin henkilökunnalla kuin opiskelijoillakin.

Ja sitten se perinteinen loppukevennys: pyysin viime lauantaina Maailma kylässä -festaripäivän jälkeen vaimolta ex tempore synttärilahjaksi iltaa karaoke-baarissa. Päädyimme viettämään pitkän illan Populuksessa, varsin kaurismäkiläisessä kalliolaiskuppilassa, jossa illan loppua kohden tunnelma oli katossa, kun vetäisimme vielä yhdessä viimeisenä vetonamme Mamma Mian 🙂 Tässä linkki hieman rauhallisempaan soolovetoon samasta biisistä omalla terassilla pari vuotta sitten. 

Toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa ja palauttavaa kesälomaa ja tapaamme syksyllä taas viimeistään elokuun suunnittelupäivässä 25.8. Töysänkadulla!

Harri Veteli

apulaisrehtori

Helsingin aikuislukio

Tekoäly, uusi opiskeluväline?

 

Seuraava blogiteksti on kirjoitettu pääosin tekoälyohjelma ChatGPT:llä.

Tekoälystä on tullut yhä tärkeämpi osa opiskeluvälineitä, mutta sen käyttöä opiskeluvälineenä tulisi tarkastella kriittisesti. Vaikka tekoäly tarjoaa monia hyödyllisiä ominaisuuksia, sen käytössä on myös riskejä ja haittoja.

Yksi tärkeimmistä huolenaiheista on tekoälyn mahdollinen vaikutus opiskelijoiden oppimiseen ja kehitykseen. Jos tekoäly korvaa ihmisten väliset vuorovaikutukset, opiskelijoiden sosiaaliset taidot voivat kärsiä. Opiskelijat voivat myös kehittää liian riippuvaisen suhteen tekoälyyn, mikä voi haitata heidän kykyään ratkaista ongelmia ja luoda uusia ideoita.

Tekoälyllä kirjoittaminen sinänsä ei ole automaattisesti plagiointia, sillä tekoäly voi olla hyödyllinen apuväline kirjoittajille. Kuitenkin, jos tekoälyä käytetään tietoisesti tai tahattomasti toisen henkilön tekstin kopiointiin tai muokkaamiseen omaksi tekemiseksi, se voidaan katsoa plagioinniksi.

Tekoälyllä kirjoittamisessa on tärkeää käyttää sitä vastuullisesti ja tarkistaa tekstin lähteet huolellisesti. Tekoäly voi auttaa tuottamaan laadukasta sisältöä, mutta sen käyttö tulee aina yhdistää omaan ajatteluun ja omaan työhön. Lopulta, vastuu tekstin alkuperäisyydestä ja laadusta on aina kirjoittajalla itsellään.

Toinen huolenaihe on tekoälyn puolueellisuus. Tekoälyalgoritmit ovat vain yhtä hyviä kuin niiden luojat, ja ne voivat sisältää vääristymiä ja ennakkoluuloja. Tämä voi johtaa syrjintään ja epäoikeudenmukaisuuteen opiskelussa. Esimerkiksi, jos oppimisalusta suosittelee tiettyjä opiskelumateriaaleja vain tietyn rodun tai sukupuolen opiskelijoille, se voi johtaa syrjintään ja tasa-arvon puutteeseen.

On myös tärkeää huomata, että tekoäly ei voi korvata ihmisten välisiä vuorovaikutuksia ja ohjausta, jotka ovat tärkeitä oppimisessa. Vaikka tekoäly voi auttaa opiskelijoita löytämään tietoa ja kehittämään taitojaan, opiskelijoiden tulisi silti pyrkiä saamaan opettajien ja muiden asiantuntijoiden ohjausta ja tukea.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tekoälystä on hyötyä opiskelussa, mutta sen käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Tekoäly voi haitata opiskelijoiden sosiaalisia taitoja, aiheuttaa tietoturvariskejä ja puolueellisuutta. Opiskelijoiden tulisi käyttää tekoälyä täydentävänä opiskeluvälineenä ja hakea edelleen ihmisten välisiä vuorovaikutustilanteita

Palautepostia ylioppilaalta

 Hyvät opiskelijat ja opettajat, 

Helsingin aikuislukio tarjosi enemmän kuin laadukasta opetusta: sen ystävälliset ja viisaat opettajat ottivat jokaisen huomioon, eivätkä tinkineet avusta: ilmapiiri oli alusta asti hyvä – avoin kaikelle, kaikille, siis demokraattinen, juuri sellainen, minkä koulun kuuluukin olla: vastaanottava samassa määrin kuin antelias. 

Henkisenä periaatteena olikin, että tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin: tieto antaa voimaa, jota tarvitaan tässä vastavoimien maailmassa – opiskelu ja kirjat tarjoavat tolkkua maailmaan, joka toisinaan vaikuttaa olevan liekeissä, sekaisin. Tolkuton. Kielet tarjoavat ensisijaisen välineen toisten ihmisten ymmärtämiseen, ja ymmärtäminen ei ole koskaan pahasta – se on jopa usein välttämätöntä tässä hämmentävässä maailmassa, joka toisinaan vaikuttaa täysin selittämättömältä. Mitä enemmän ymmärrämme, sitä vähemmän tuomitsemme, ja samassa määrin kuin – kollektiivinen – ymmärryksemme kasvaa, tarpeemme tuomita vähenee. 

Ehkä juuri nyt on tärkein hetki ajatella – ajatella kirkkaasti, ja perinpohjaisesti, ja vasta sitten tehdä valinta. Valinta on joka tapauksessa aina tehtävä – valitsematta jättäminenkin on valinta. Siksi ajattelu on välttämätöntä. Koulu tarjoaa tähän ajatteluun tikapuita. Välineitä. Teitä. 

Ajatteluaan voi kehittää kuka tahansa – ja demokratiassa sen kuuluisi olla jokaisen mahdollisuus; omaa ajattelua kannattaa välillä tarkistaa, päivittää: ei koskaan kannata kuunnella vain yhtä lähdettä, vaan pitää korvia auki moneen suuntaan: koulu voi, esimerkiksi kielen, tai matematiikan (joka sekin on kieli), avulla, avata vielä tuntemattomia lähteitä: polkuja maihin, joita ei olla vielä nimetty. Tarjota reittejä, joita ei olla vielä kuljettu.

Luonnontieteet ovat yhtä tärkeitä kuin kielet: kun ihminen, joka kokee itsensä ulkopuoliseksi, pääsee sisälle kieleen, saa hän myös suunnan kohti vapautta. Toisin sanoen tie vapauteen kulkee kielen kautta. Yhtä lailla kuin kemia niin myös fysiikka ja matematiikka voivat perehtyneelle avata tien uuteen, kirkkaampaan maailmaan. 

Äidinkieltä ei sovi unohtaa: se opettaa meitä lukemaan, enkä tarkoita tässä vain kirjoja, vaan koko ympärillä olevaa maailmaa (niin, juuri tätä maailmaa, johon meidät on tuomittu osallisiksi): ja jos emme osaa lukea sitä, emme osaa myöskään ymmärtää sitä: ja ihminen, joka ei voi ymmärtää, jää helposti ymmärtämättömyyden loukkuun: sellaisia maailmalla on tapana käyttää hyväksi omiin päämääriinsä. 

Tärkein opetus vapaudesta on siihen kuuluva vastuu, eli se, että olemme tuomittuja vapauteen, kahlittuina siihen: tämä tarkoittaa sitä, että yksin me olemme vastuussa teoistamme: vastuuta ei voi siirtää itsensä ulkopuolelle, ei ideologialle, ei auktoriteeteille, ei kenellekään, tai millekään, muulle kuin itselleen. 

Kieli on siis myös puolustus. Kun oppii lukemaan maailmaa, oppii myös ymmärtämään, missä on, mitä tapahtuu. Paras tapa pitää ihminen vankina, on varmistaa, ettei hän koskaan saa tietää olevansa vankilassa. 

Tämä lukutaito – taito lukea maailmaa joissa eri viestejä suorastaan pommitetaan tajuntaamme – auttaa meitä ymmärtämään sitä, mitä tapahtuu todella: se voi antaa myös avaimen sellistämme; voi auttaa kärpäsen ulos pullosta. Kun esimerkiksi ymmärrämme, että voimme valita, ei vain kolmesta tai viidestä vaihtoehdosta, vaan myös niiden vaihtoehtojen ulkopuolelta – osaamme ehkä astua ympyrän ulkopuolelle. Jotta en muuttuisi täysin käsittämättömäksi, pysäytän tähän David Foster Wallacen ajatukseen puheessaan "This is Water":

"It is about the real value of a real education, which has almost nothing to do with knowledge, and everything to do with simple awareness; awareness of what is so real and essential, so hidden in plain sight all around us, all the time, that we have to keep reminding ourselves over and over: “This is water.”"

– Joonas Nykänen 

Ylioppilaan puhe 2.12.2022

 

Hyvät opettajat, omaiset ja etenkin me uunituoreet ylioppilaat. On mukava jakaa tämä elämän etapin saavutus kanssanne ja saada tuoda esille omia ajatuksiani sen työstön varrelta.

Mielenkiintoista, miten nopeasti urakka, joka alussa tuntui mielettömän pitkältä, on jälkeenpäin katsottuna tullut päätökseensä. Tietysti lukiossa opiskelu – ja parin viime vuoden aikana myös elämä – on ollut hektistä. On puhuttu kielillä kielistä, pyöritelty numeroilla pää pyörälle ja saatu ymmärrystä omasta paikastamme tässä merkillisessä maailmankaikkeudessa. Ilmeisesti jotain on myös opittu – siitähän nämä valkolakit kielivät. Me kaksoistutkinnon suorittaneet olemme myös päässeet tekemään niitä ”oikeita töitä” ammattikoulun puolella, mikä ainakin omalla kohdallani on ollut miellyttävä vastapaino puhtaalle pänttäämiselle.

Meidän taivaltamme on tietenkin varjostanut pandemia-aika, joka on vaatinut sopeutumista ja varmasti myös ajoittaista ylimääräistä ponnistelua jokaiselta. Täysin etänä käydyt jaksot ovat testanneet motivaatiotamme ja kenties aiheuttaneet myös jonkin verran turhautumista – näin ainakin omalla kohdallani. Totta kai joillekin tämä järjestely on toiminut jopa normaalia paremmin – ollapa yksi heistä. Nämä ajat ovat kuitenkin takanamme – toivon mukaan pysyvästi – ja haluankin kiittää sekä opettajia että muuta kouluhenkilökuntaa siitä, että ajasta selvittiin näinkin mallikkaasti. Kiitos kuuluu myös omille tukijoukoillemme: perheille ja ystäville.

Moni meistä saattaa suunnitella jo jatko-opintoja: onhan lukio tietyllä tavalla valmistava ja suuntaa antava ponnistin korkeammalle opintotasolle. Toivonkin, että tästä suoriutuminen avaa jokaiselle meistä juuri ne ovet, joiden kahvoja olemme havitelleet. Suorituksemme ei ole kuitenkaan vain avain lisäopiskeluun tai pelkkiä numeroita – tai kirjaimia – paperilla. Olemme saaneet paljon tietoa ja taitoja, jotka auttavat meitä tekemään informoituja valintoja niin arkisissa asioissa kuin laajempaa yhteiskuntaa koskevissa tilanteissa. Osa tästä tietotaidosta piilottelee jossain mielemme sopukoissa ja saattaa hyvinkin yllättää, kun sille tulee tarve. Itseltäni tämä on tupannut aika-ajoin unohtumaan arvosanoja jahdatessa, vaikka se on vähintäänkin yhtä tärkeää.

Muistetaan myös, ettei elämän tarvitse olla pelkkää saavuttamista; välillä on suotavaa ottaa rennosti sekä tehdä niitä asioita, jotka auttavat jaksamaan arjen keskellä. Oli se sitten kirjan lueskelua kotisohvalla tai reiveissä rälläystä, itsensä toteuttaminen on olennainen osa elämää ja sen varrella tapahtuvaa yksilöllistä kehittymistä. Kerranhan täällä muutenkin vaan eletään, niinhän sitä sanotaan.

Haluaisin tässä kiittää vielä Outi Blomqvistia ja Leena Heinosta hyvästä luotsauksesta sekä kannustuksesta kehittää tekstitaitojani; ilman sitä en todennäköisesti olisi kokenut kykeneväni kirjoittamaan tätäkään puhetta. Kiitos myös Harri Vetelille yleisestä ohjauksesta ja musaklubin vetämisestä sekä kaikille musaklubilla käyneille; on ollut mahtavaa päästä soittelemaan porukalla! Lopuksi yleinen kiitos opettajille, joiden omistautuneisuus työhönsä on nostanut oman oppimisintoni – ja toivottavasti monen muunkin – jonnekin eksosfäärin tienoille

Nyt meitä yllin kyllin oppineita odottaa maailma, jossa on paljon työstämistä, mutta myös paljon hienoja kokemuksia odottamassa kokijaansa. Minne ikinä suuntaammekaan, pidetään mielemme avoinna uusille oppimistilaisuuksille ja jaetaan oppimaamme eteenpäin. Mutta ennen kaikkea nautitaan elämästä!

Kiitokset!

Milan Niskanen

Hyvä, paha etäopetus

 

Mitä Helsingin aikuislukiossa tarkoitetaan etäopetuksella? Etäopetus on usein yleisnimi sellaiselle opetukselle, joka ei ole sidottu opiskelijan sijaintiin. Lähiopetus on siinä mielessä etäopetuksen vastakohta. Helsingin aikuislukiossa etäopetusta käytetään kuitenkin nimikkeenä sellaisesta opetuksesta, jossa opiskelija on verkkoyhteyden päässä määrätyllä tuntipaikalla ja osallistuu reaaliaikaiseen opetukseen osana ryhmää.  

Verkkokursseista puhutaan silloin, kun tarjotaan sellaista opetusta, joka ei ole tuntipaikkaan sidottua opetusta, eikä siinä ei ole myöskään reaaliaikaista opettajan läsnäoloa. Verkkokurssi on eräänlainen tehtäväpaketti suoritusohjeineen ja se vaatii hyvin paljon itsenäisen opiskelun taitoja, joita kaikilla ei ole. Helsingin aikuislukiossa etäopetus sijoittuu ominaisuuksiltaan johonkin lähiopetuksen ja verkkokurssin välimaastoon.  

 

Miksi meillä on nyt etäopetusta runsaasti tarjolla? Siihen kysymykseen voidaan vastata monesta näkökulmasta. Ensinnäkin se on tietysti palvelu, joka tuo opetuksen saavutettavaksi myös niille opiskelijoille, jotka eivät jostain syystä pääse osallistumaan lähiopetukseen tai eivät koe sitä tarpeelliseksi. Reaaliaikainen etäopetus on suunnattu kohderyhmälle, joka kokee, että tarvitsee opetusta, ryhmää ja selkeämpää struktuuria oman opiskelunsa tueksi. Tämä tarve tuli hyvin esiin myös keväällä 2022 pidetyssä opiskelijakyselyssä. Lähiopetuksen tarve ei ole poistunut, mutta sen rinnalle halutaan monenlaisia joustavia etäopiskelun mahdollistavia opintojaksoja. Aikuislukioliiton järjestämissä verkko-opetuksen ja verkko-ohjauksen kehittämiswebinaareissa on visioitu, että aikuislukioissa tapahtuva opetus, ohjaus ja tuki ovat siirtymässä tulevaisuudessa yhä enemmän verkkoon, joten viimeistään nyt on alettava kehittää aidosti yhdeksi pysyväksi opetusmuodoksi myös reaaliaikaista etäopetusta.  

 

Keräämme tänä syksynä ensimmäistä kertaa satoa reaaliaikaisesta etäopetuksesta (mikäli ei oteta lukuun korona ajan poikkeustilaa ja Helsingin verkkolukion etäopetusta). Ensimmäisessä periodissa oli useita etäopintojaksoja eri oppiaineissa. Etäopintojaksoilla korostui tekniikan toimivuus, käyttötaidot ja verkko-opiskelun pelisäännöt. Erään opettajan arvion mukaan lukionsa aloittavia opiskelijoita oli helpompi ohjata etätyöskentelyyn kuin viimeisiä kurssejaan suorittavia, lähiopetukseen tottuneempia opiskelijoita. Oppitunnin kestolla näyttää myös olevan jonkinlaisia vaikutuksia etäopetuksen onnistumiseen. Opettajan kokemuksen mukaan lyhyt 40 minuutin oppitunti aiheutti sen, että pienryhmiin jakaminen jäi helposti vähemmälle, koska siihen kului liikaa aikaa ja sen seurauksena suulliset harjoitukset vähenivät ja se olisi ollut kielen oppimisen kannalta tärkeää. Osa opiskelijoista ei ole vielä ymmärtänyt myöskään sitä, että etäopiskelu ei ole pelkkää linjoilla oloa ilman aikomusta osallistua opetukseen. Poissaolot ja myöhästymiset ovat myös etäopiskelun arkea siinä missä lähiopetuksenkin. Etätunnilta on tietenkin helpompi kadota kuin luokasta monen silmäparin katsoessa.  

 

Parhaimmillaan etäopetus on yhden opettajan mukaan tällaista: “Opiskelijat käyvät vilkasta keskustelua pienryhmissä ja tuntuvat jopa tutustuvan toisiinsa. Opettajaa ilahduttaa nähdä rennosti sohvalla lojuvia, mahdollisesti lemmikkiä rapsuttelevia opiskelijoita, jotka keskittyvät tehtäviin tosissaan, täydentävät toistensa vastauksia ja tukevat toinen toisensa oppimista. Yhteisissä opetustuokioissa he uskaltavat kysyä opettajalta asioita ja ovat kaikin tavoin aktiivisesti läsnä. Parhaimmillaan etätunnilla tapahtuu siis samaa kuin parhaimmillaan lähitunnilla, vaikka ei ollakaan samassa tilassa.”  

 

Eräs opiskelija kertoi omista etäopiskelukokemuksistaan näin: 

“Näin opiskelijan näkökulmasta etäopetuksesta on ollut iloa, mutta se on myös tuonut joitakin haasteita tullessaan. Ensinnäkin itselleni tämä on ollut aivan uutta. Verkkokursseja olen suorittanut useammankin, mutta kokonaan etänä järjestetty opetus korona-ajan väistettyä on uutta. Siinä tietysti on puolensa. Itse tykkään olla koulussa pulpetin ääressä, mutta aina siihen ei välttämättä ole voimavaroja, tai sitten ei vaan ehdi paikalle, jolloin tämä osoittautuu hyväksi vaihtoehdoksi. Osallistuminen vaatii suotuisat olosuhteet, mm. rauhaisan ympäristön ja hyvät nettiyhteydet. Toistaiseksi etäopetus on edennyt minun kohdallani oikein sujuvasti, ja omasta skeptisyydestä huolimatta vuorovaikutustakin on oppitunneilla ollut riittävässä määrin. Onhan se loppujen lopuksi monin tavoin parempi ratkaisu valita etäkurssi kuin vaikkapa itsenäinen verkkokurssi, joka taatusti kuluttaa ja vaatii itseltä paljon enemmän vaivannäköä.” 

 

Suurin osa opiskelijoista valitsee tällä hetkellä kaikkia erilaisia opiskelumuotoja sekaisin. Osaksi se johtuu siitä, että itselle helpoimmat opintojaksot halutaan tehdä verkko-opintoina, jolloin ei olla sidoksissa tiettyyn oppitunnin ajankohtaan ja opintoja saa tehdä omaan tahtiin valitsemanaan aikana. Tämä kuitenkin vaatii opiskelijalta aika paljon opiskelutaitoja. Etäopintojaksoja valitaan monestakin syystä, mutta tärkein kaikista syistä on se, että halutaan reaaliaikainen opetus ja enemmän struktuuria oman opiskelun tueksi. Usein etäopintojakson valitseva opiskelija kokee itsenäisemmät verkko-opintojaksot liian haasteellisiksi itselleen. Lähiopetukseen tullaan, jos se on mahdollista sisällyttää omaan arkeen ja sille nähdään välttämätön tarve. Mikään opiskelumuoto ei kuitenkaan sulje toistaan pois. Kaikille kolmelle on selvästi tarvetta.  

 

Kaikissa opiskelumuodoissa näyttää olevan aikuislukiossa samat haasteet: Opiskelijat keskeyttävät, katoavat, eivätkä ole aina motivoituneita. Palautekyselyn ja suoritusmäärien mukaan etäopintojaksot ovat onnistuneet siinä missä muutkin opetusmuodot. Ilmoittautumisia tulee etäopintojaksoille runsaasti, koska osallistumisen kynnys on matalampi. Etäkurssien tasossa on opiskelijapalautteiden mukaan vaihtelua. Niiden mukaan osassa opintojaksoja opetus on luentomaisempaa ja se saa opiskelijan keskittymisen herpaantumaan. Laatuun vaikuttaa palautteen mukaan myös opettajan tietotekniset taidot. Palautteessa on kuitenkin aina se puute, että keskeyttäneet eivät yleensä anna palautetta, jolloin se kriittisin palaute saattaa jäädä antamatta. Opiskelijat ovat antaneet runsaasti palautetta myös suullisesti ja ihan spontaanisti muiden asioidensa lomassa. Nämä palautteet ovat usein olleet kiitosta etäopintojaksojen järjestämisestä ja sopivuudesta omaan tilanteeseen.  

 

Näyttää siltä, että reaaliaikainen etäopetus on tullut jäädäkseen, mutta olemme sen kehittämisessä vielä alkutaipaleella. Hyvä lähtökohta ja perustelu on se, että etäopintojaksoille on kysyntää ja tarvetta. Selvääkin selvempää on, että kehittämistä löytyy paljon ja monia kysymyksiä täytyy ratkaista. Siinä työssä auttaa se, että asioita tehdään yhdessä johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti.  

 

Sekin kannattaa muistaa, että myös aikuislukiosta saadaan avaimet korkeakouluun. Yleisesti on tiedossa, että korkeakouluissa opetusta järjestetään hyvin paljon etänä. Eikö meidän silloin kannata harjoitella näitä etäopiskelun taitoja jo aikuislukiossa? Entä sitten se työelämä? Monissa asiantuntija-ammateissa ollaan yhä enemmän vuorovaikutuksessa eri verkostojen kanssa verkon kautta. Moni asiantuntija tekee tänä päivänä osaksi etätöitä. Koronan poikkeustilan jälkeen etätyöskentelystä on tullut uusi normaali. Kysymys ei siis ole siitä, onko etäopiskelu tai etätyö mielestämme kivaa, vaan siitä, että se on tätä päivää ja tulevaisuutta.  

 

Isona asiana ja yhteiskunnallisena kysymyksenä nostettiin aikuislukioiden seminaarissa Joensuussa esille myös koulutuksen saavutettavuus. Kaikilla paikkakunnilla ei ole aikuislukioita, mutta verkko-opetuksen kautta aikuislukioiden palveluita voidaan tarjota kaikkialle. Joillakin paikkakunnilla lukiot tai aikuislukiot ovat sen verran pieniä, että opintojaksojen valikoima on melko suppea. Aikuislukiot ovat siinäkin tilanteessa se suunta, johon kannattaa katsoa. Aina ei kuitenkaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Opiskelijat ovat selvästi ottaneet omilla valinnoillaan kantaa ja se valinta on verkko- ja etäopetus. Joustavuutta kysytään ja halutaan yhä enemmän. Mikään ei ole niin kuin ennen. Paluuta pelkkään lähiopetukseen ei ole, mutta toivottavasti myös lähiopetus pysyy vahvana vaihtoehtona lisääntyvän etäopetuksen joukossa.