Pedagogisen kahvilan kantapöytäkuulumisia

Törmäsin yhteen mielenkiintoiseen henkilöön muutama päivä sitten. Hän pääsi yllättämään minut täysin – ja turhauttamaan. Uusi ystäväni on kriittinen ajattelija, jota koulumaailmassa ärsyttää kolme asiaa: hyötyajattelu, vetoaminen nykyajan vaatimuksiin ja pedagogisen nerouden tulva. Hyötyajatus on hänestä liian epämääräinen, koska mikä tahansa voidaan nähdä jostain vinkkelistä hyödylliseksi. Nykyajan vaatimukset taas johtavat sivistyksen prosessiluonteen sivuuttamiseen. Pedagogisen nerouden tulva puolestaan saa meidät – virheellisesti – ajattelemaan, että jokin muutos opetusmenetelmissä toisi mukanaan loistavan tulevaisuuden. Ystävälleni arvokkaita, tavoiteltavia asioita koulussa ovat ajattelu- ja harkintataidon kehittyminen sekä henkisten kykyjen uusintaminen. Vain näin voidaan viedä eteenpäin inhimillistä kulttuuria ja vältetään se, että opiskelijat olisivat vain passiivisia tiedon omaksujia, hän väittää.

Kuka on tämä ystäväni? No, hänen nimensä on Axell Adolf Laurell. Törmäsin häneen, kun selvittelin Suomen historiaan liittyviä Lauantaiseuran juttuja! Axell oli kyseisen seuran jäsen. Kun seura perusti Helsingfors Lyceumin, Axellista tuli koulun johtohenkilö ja opettaja. Ollaan siis 1830–40-luvun koulumaailmassa! Totta – ja sekös turhauttaa. Mehän olemme pedagogisessa kahvilassamme lukuvuonna 2014–2015 puhuneet samoista asioista, joita Axell pyöritteli noin 170 vuotta sitten: mitä opettaa, miten opettaa. Ainakin pedagogisen nerouden tulva on vyörynyt ylitsemme niin, että olemme opettajina ajoittain tunteneet olevamme kuin puun ja kuoren välissä. Puun ja kuoren välistä on kristallisoitunut viimeisin iskulauseemme “Bittien puristuksesta ARVOkkaaseen opetukseen”.
Pidämme lähipäivinä pyöreän pöydän kokouksen päiväkoulun pedagogisen kahvilan kantapeikkojen kanssa. Luvassa on yhteinen kahvilaistunto, ja nyt mietimme kahvilamme seuraavan kerran menuuta. Pitäisi varmaan soittaa Axellille: Haloo Axell, haloo….

Jos Laurell kiinnostaa enemmän, kannattaa lukaista Kasvatus ja aika -lehden artikkeli. Pedagogiikkavideoista Axellia olisi ehkä miellyttänyt erityisesti asian ytimeen iskevä Läpikäymisen pedagogiikka.

Merjo Paranko

P.S. Kuulostaako “pedagoginen kahvila ja sen kantapöytä” suurelta tuntemattomalta? Tässä lyhyt oppimäärä aiheesta: kahvila on olemassa, jotta opettajat voisivat tavata toisiaan työn merkeissä, työtä tekemättä,  työstään keskustellen. Kahvila, joka ei vielä ole ihan Wienin kahviloiden tasolla, mutta lähestyy niitä, toimii pop up -periaatteella eli tapaamme kerran jaksossa (tai vähän harvemmin) jossakin kolmesta toimipisteestämme keskustellen ennalta sovitusta, opetukseen liittyvästä aiheesta nautiskellen samalla makeaa ja suolaista kahvin tahi teen kera. Kantapöytä ja sen kantapeikot ovat tänä vuonna olleet Merjon (baristavastaava) lisäksi  Anna Tarvainen (kakkuvastaava), Elina Kylliäinen (piirakkavastaava) ja Hannu Huhtalo (suklaavastaava). Toimintaamme ohjaa periaate “aina löytyy vapaa pöytä sille, joka haluaa tulla kuulluksi – tai vain kuunnella”.

Merjo Paranko on Helsingin aikuislukion historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon opettaja. Hän pitää kiireettömistä aamuista, hoksaamisesta ja höröttämisestä.