On kevätpäivä maaliskuussa. Olen pitämässä puhetta päättöjuhlassa. Avoin suunta - peruskoulu päätökseen -ryhmästä on valmistunut taas neljä nuorta lisää. Vieressäni seisoo ryhmänopettaja Nina. Edessäni ovat nämä nuoret, heidän vanhempansa, opettajat, Avoimen ammattiopiston edustajat.
Nina ei halunnut pitää puhetta. Pelkäsi ehkä liikuttuvansa liikaa. Itsekin vähän jännitän puhumista. Silti tänään on sellainen tunne, että tosiaan tiedän, mistä puhun.
Aloitan kliseellä, puhun juurista ja siivistä. Nämä nuoret ovat kiinnittyneet tähän ryhmään, palanneet takaisin kouluun, luoneet uudet vahvemmat juuret. Juuret, jotka katkesivat kesken oppivelvollisten peruskoulun suorittamisen. Nämä nuoret ovat löytäneet vihdoin siipensä, millä jatkaa eteenpäin.
Mieleeni nousee välähdyksiä siitä, kuinka tämä kaikki alkoi. Oli alkusyksy ja ensimmäinen yhteistyöpalaveri Avoimen ammattiopiston ja Helsingin aikuislukion kesken. Muistan oman helpotuksen tunteeni. Vihdoinkin on vaihtoehto niille opiskelijoille, jotka eivät aikuisten iltaperuskoulussa pärjää. Muistan kaikki ne nimet listallani: nimet, joiden perässä lukee K eli keskeyttänyt tai O eli osallistunut (siis käytännössä käväissyt hetken paikalla) tai sitten pelkkä kysymysmerkki, perään kirjoitettu "missä".
Jatkan puhettani. Samalla katseeni vaeltaa luokassa: pulpetit, kahvinkeitin luokan keskipisteenä, säkkituolit ja vanha radio. Tämä luokka tosiaan kutsuu luokseen opiskelemaan omassa rauhassa tai yhdessä ryhmän kanssa ideoiden, Ninan tukemana ja opettajien ohjauksessa.
Muistan kuinka konkreettisesti kaikki alkoi. Kannoin luokkaan oppikirjoja, vihkoja ja kansioita. Varsinainen pop up -koulu! Odotimme jännittyneenä ensimmäisiä opiskelijoita. Ja tosiaan, ensimmäisellä opetuskerralla paikalla taisi olla kaksi opiskelijaa ja kaksin verroin opettajia ja ohjaajia juhlallisina, suurin odotuksin ja ihantein. Illalla sentään jo osasimme nauraakin itsellemme. Ja siltikin, mitä tästä kaikesta vielä tuleekaan?
Arki tuli nopeasti. Ensin ne tavalliset: poissaolot, myöhästymiset, keskeyttämiset. Pinnan alta purkautui pahaa oloa, ääneen tunneilla ja hiljaa korvaan kuiskaten.
Puhuimme paljon Ninan, ohjaajien ja opettajien kesken. Puheen ytimessä oli uskon vahvistaminen: kyllä, tämä tulee onnistumaan.
Olen lopettelemassa puhettani. Luulen sen kestäneen noin viisi minuuttia. Muutamissa sanoissa tuntui silti iso pala elämää. Näen sivusilmällä Ninan pyyhkivän silmiään. Opiskelijatkin ovat aika hiljaisia. Ehkä he vielä salaa odottavat, että kertoisin kerran vielä, mitä pitää tehdä. Emme kerro sitä enää. Lopetan puheeni sanoihin: "Antakaa siipienne viedä teitä eteenpäin. Sinne, minne haluatte mennä. Teillä on nyt suunta."
Katri Kotilainen
Ps. Klikkaa seuraavia linkkejä, jos haluat tietää enemmän kesken jääneen peruskoulun suorittamisesta:
http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/opetusvirasto/avoin-suunta
http://www.hel.fi/hki/ammatillinen/fi/Avoin+ammattiopisto/Avoin+suunta+-peruskoulu+paatokseen
http://www.hs.fi/kaupunki/a1305939233998
Katri Kotilainen on Helsingin aikuislukion apulaisrehtori.
Hän pitää ihmisistä ja kouluista, jotka eivät ota itseään liian vakavasti.
