Uuden ylioppilaan puhe 2.12.2016

Hyvät uudet ylioppilaat, rehtori, opettajat, koulun henkilökunta, sukulaiset ja ystävät.

Tämä on huikeaa!

Kun kolmisen vuotta sitten aloitin aikuislukion, en voinut kuvitellakaan, että seisoisin tänään tässä, puhetta pitämässä. Tavoitteeni oli rämpiä kurssit läpi parhaan kykyni mukaan, ja voi miten pelkäsinkään matemaattisia aineita. Ymmärsin kuitenkin hyvin pian, että kovalla työllä ja opettajia piinaamalla saa hyviä tuloksia aikaan, enkä voisi olla onnellisempi lähes kympin keskiarvostani. Se on vaatinut työtä ja kärsivällisyyttä, myös läheisiltäni. Lempinimeäni hikarimummo kannankin ylpeydellä.

Yhtä arvokkaita ovat myös ne viitoset ja A:t, joiden saavuttaminen on saattanut vaatia enemmän sinnikkyyttä ja työtä kuin kiitettävä arvosana joltakulta toiselta. Esimerkkinä tyttäreni, jolle päivälukio oli aikoinaan tuskien taival, ja jonka kurssin läpäisyjä eli viitosia juhlimme aina leivoskahveilla. Aika monta kävelylenkkiä sai tehdä niiden kalorien kuluttamiseksi.

Asiatiedon lisäksi olen saanut aikuislukiolta roppakaupalla muutakin rikkautta. Opiskelu on avartanut näkemyksiäni, ja olen tavannut aivan ihania nuoria ja vanhempia opiskelijoita. Olin iloisen hämmästynyt nuorison moderneista ja kiihkeistäkin näkemyksistä Hamletista, josta en itse suuremmin innostunut.  Muutaman varttuneemman opiskelutoverin järkähtämätön periksi antamattomuus käydä samoja kursseja uudestaan ja uudestaan tekivät minuun suuren vaikutuksen. Heidät olisin toivonut näkeväni täällä tänään, mutta uskon, että keväällä heidänkin sisukkuutensa palkitaan.

Itsetuntoni on kasvanut, mikä on johtanut myös ylilyönteihin, kuten ajokortin hankkimiseen viime vuonna. Se oli täysin vikatikki, hyvin kallis sellainen. En edelleenkään tiedä ketä minun pitäisi väistää, joten väistän kaikkia, varmuuden vuoksi. Jos näette liikenteessä punaisen Minin, joka nököttää turhan pitkään kääntyvien kaistalla, niin tiedätte kuka on ratissa.

Ruotsin kieli on ollut pitkään suosikkejani, olen opiskellut sitä lukion lisäksi työpaikkani ruotsin keskusteluryhmässä. Lukio-opintojen myötä peruskielitaitoni vahvistui ja ruotsinopettajan ansiosta sain ennen kaikkea uskoa itseeni ja uskallusta kielen aktiiviseen käyttämiseen. Tämän seurauksena olen lähdössä ensi syksyksi Ruotsiin au pair –mummoksi, tätä nuoruuden haaveen toteutumista odotan innolla! Äidinkielentuntien inspiroimana olen löytänyt runojen maailman, kylläkin musiikin kautta, ja niin Loirin Eino Leino –levytyksiä, kuin Samuli Edelmannin Shakespearen sonetteja kuuntelenkin nyt täysin uusin korvin, välillä mykistyneenä niiden ajattomuudesta.

Lukion tärkein tehtävä on mielestäni siementen istuttaminen. Puu ei välttämättä kasva ja kukoista heti, siihen voi mennä vuosiakin. Viittaan tässä taas tyttäreeni, joka Serranon perheen innoittamana otti opinto-ohjelmaansa espanjan. No, tämä oli yksi niistä leivoskahvikursseista, ja 3 kurssin läpäiseminen vaati häneltä ja opettajalta viiden kurssin panoksen. Opettaja onnistui kuitenkin tehtävässään ja istutti tyttärelleni kiinnostuksen Espanjaan ja espanjan kieleen kertomuksillaan espanjalaisesta kulttuurista ja mentaliteetista. Nyt, neljän vuoden kuluttua valmistumisestaan, tyttäreni onkin lähdössä Malagaan töitä tekemään ja kieltä oppimaan.

Minun siemeneni ovat osin jo itäneet, ja satoakin on korjattu, mutta tiedän, että yllättävissä paikoissa jokin oppimani muistuu mieleen tuottaen mielihyvää siitä, että tätäkään asiaa en olisi ilman lukiota tiennyt tai osannut. Yksi mainitsemisen arvoinen ja hyvin tärkeänä pitämäni aihealue on historia, josta minulla oli ennen lukiota hyvin pintapuoliset ja hatarat tiedot. Historian opintojen myötä kaunokirjallisuuden lukemiseen on tullut aivan uusi ulottuvuus, kun tunnen syyt ja seuraukset tapahtumien taustoilla. Pakolliset kurssit muistakin aineista ovat mielestäni ehdottoman välttämättömiä, toivon, että ne säilyttävät paikkansa myös tulevaisuudessa. Kyllähän jokaisen täytyy Platonin luolavertaus tuntea, ja osata laskea boolin alkoholipitoisuus.

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia opettajia sydämeni pohjasta, en voi kuin ihailla ammattitaitoanne ja kärsivällisyyttänne. Uusille ylioppilaille toivotan onnea ja menestystä. Meillä kaikilla on omat tavoitteemme, ja tänään yksi tavoitteista on saavutettu. Olkaa ylpeitä valkolakistanne!

Kirsi Hahtomaa 

Virtuaaliopetuksen päivät - torstai

Torstaiaamuna se varmistui - yhteiskunta muuttuu ja tulevaisuuden työmarkkinoilla tullaan tarvitsemaan tietoteknisiä taitoja sekä luovuutta. Paljon töitä tullaan automatisoimaan ja todennäköisimmin työnsä pitää pappi. Niin, siis kaikki virtaa ja maailma muuttuu, ei kai tässä mitään uutta. Kyllä se opettajien pyhimmästäkin jo löytyy: “Koulutus ohjaa opiskelijaa tulevaisuuden suunnitelmien laadintaan sekä oppimaan oppimiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen.”  

Jo tämän hetken mutta erityisesti tulevaisuuden työntekijän tulee olla elinikäinen oppija. Digi muuttuu ja virtuaalimaailma on eri jo huomenna. Erinomainen kysymys on tietenkin se, kuinka parhaiten opetetaan näitä taitoja samalla kun tarjotaan riittävä yleissivistys maailmanmenosta.

Mutta jos kerrankin unohdetaan opiskelijat hetkeksi ja keskitytään opettajiin. Kuinka opettaja itse pysyy ajan hengessä jos verkon loputon informaatio sekä tietotekniikka yleensäkin tuntuu vastenmieliseltä rasitteelta? Kuinka saada opettajat rohkeammin etsimään tietoa, kouluttamaan itsensä juuri itselle sopivien ohjelmien käyttöön? Kuinka siis ohjata opettajia oppimaan oppimiseen? Kuinka saada opettajat luopumaan siitä illuusiosta, että nyt kun otan tämän kahden päivän koulutuksen osaan ja olen valmis? Sitten tulee opetella uusi. Taasko uusi kahden päivän koulutus?

Kuinka siis parantaa opettajien itseohjautuvuutta sekä uskallusta ottaa itse asioista selvää - nimenomaan niistä asioista joista on itselle hyötyä? Että jos kohtaa uuden haasteen, niin osaa ja jaksaa etsiä Googlen tai kaverin apua. Mitä teen kun haluan muuttaa tämän wma-tiedoston mp3-tiedostoksi? Mitäs jos haluan nauhoittaa laadukkaan opetusvideon tietokoneen ruudulta? Mitäs kun haluan jakaa tämän tiedoston yhteiskäyttöön ja määrittää roolit helposti?

Helppo vastaus on tietenkin että googlaa ja tee. Ratkaise ongelma, koska sitähän työ on - ongelmanratkaisua. Tässä täytyy toki muistaa, että suurin osa verkon hyvästä materiaalista on saatavissa vain englanniksi. Englannin hallitseminen on tärkeää siis myös tietotekniikan näkökulmasta. Haluaisin kuitenkin kuulla koulutuksesta vastaavien sekä työnantajien näkemyksiä asiasta - miten opettajien itseoppimista voitaisiin parantaa? Tämä olisi varmasti kaikista koulutushankkeista se resurssitehokkain.

Tänä syksynä saatiin kollegan kanssa aika naurut. Ihmettelin kuinka kaikki opiskelijat eivät ole koskaan törmänneet CTRL+F-toimintoon: kauhistuivat tehtävää jossa piti etsiä erään tieteellisen käsitteen määritelmä pitkästä vaikeaselkoisesta artikkelista. Koko artikkelia ei olisi millään ehtinyt lukemaan tai syvällisesti ymmärtämään, mutta käsite oli löydettävissä. Kollegan ilmeestä näin että meni tuo CTRL+F yli hänelläkin (jonka jälkeen kävi selväksi, että oli outo juttu aika monelle). Onneksi naurettiin yhdessä ja saatiin uusi käyttökelpoinen työkalu useamman käyttöön.

Jonkinlaista uskonvahvistusta opettajien tietotekniikan käyttöön siis kaivattaisiin - ehkä niitä pappeja tarvitaan juuri tähän! Suurin osa systeemeistä joita opettaja joutuu työnsä puolesta käyttämään ovat suhteellisen intuitiivisiä. Jos ylemmiltä tahoilta tulee vaatimuksia käyttää systeemejä jotka eivät toimi käytännössä, voi niille ihan rohkeasti sanoa ei. Ylioppilaskokeessa tarvittavat ohjelmistot lienevät ainoa pakollisuus - siellä käytettäviä ohjelmia tulee käyttää jo opiskelijan edun tähden.

Ensi vuoden virtuaalipäiviä odotellessa. Sillä välin on hyvä miettiä niitä oman työn ulottuvuuksia, joita ei tulla automatisoimaan tulevaisuudessa. Kanssakäyminen ja empatia lienevät listan kärjessä, joten sovelletaan niitä rohkeasti arjessa!

Vielä jotain hyödyllistä digin suhteen - perusteita voi opetella tai kerrata esim. Ylen Digitreeneistä. Matleena Laaksolla on myös paljon hyvää opettajaa auttavaa materiaalia verkossa.

Suvi

Virtuaaliopetuksen päivät 2016 - keskiviikko

Virtuaaliopetuksen päivät ovat Opetushallituksen järjestämä kaksipäiväinen tapahtuma Helsingissä. Keskiössä on opetuksen digitaaliset ulottuvuudet, mutta puheissa ja pajoissa sivutaan muitakin ajankohtaisia aiheita hyvinkin laajasti. Ensimmäisen päivän päätteeksi voin todeta, että taas kerran hyvin järjestetty tilaisuus - kiitos siitä! Uusiakin ajatuksia syntyi ja muutama vanha selvensi itseään. Katsotaan tuleeko huomenna lisää.

Vaikka luonnontieteilijä minussa pyrkii pitämään kielellä leikkimisen minimissä, sanoja on joskus kiva pyöritellä. Virtuaali on kiinnostava sana. Virtuaalitodellisuus lienee meille tutuin: todellisuus joka luodaan esimerkiksi tietotekniikan avulla, mutta joka ei ole olemassa fyysisessä todellisuudessa. Tekotodellisuus, keinotodellisuus. Nykyään sana virtuaali liimataan sulavasti muidenkin sanojen eteen ja sillä viitataan mm. kaikkeen verkossa tapahtuvaan. Virtuaaliopetus on verkossa tapahtuvaa tai muuten vain tietotekniikkaa hyödyntävää opetusta. Ei siis teko-opetusta tai keino-opetusta?

Pengoin ihan vähän nettiä. Latinankielinen sana vir on alunperin tarkoittanut miestä. Sana virtus on viitannut mm. moraaliseen erinomaisuuteen, roomalaiseen jumalaan sekä enkelityyppiin. Ajanpuutteen vuoksi en päässyt täysin selvyyteen siitä kuinka tämä sana on taipunut tarkoittamaan mm. keinotodellisuutta (eng. virtual). Jos ymmärsin oikein sana virtual tarkoitti alunperin sitä, että henkilö pystyy antamaan jonkin vaikutelman tai kuvan itsestään, joka ei välttämättä ole totta. Näin tämä miehisyyden ja hyveen sana olisi päätynyt tarkoittamaan jotain, mitä ei ole olemassa. Koska päässä pyörii nyt myös sana virtuoosi sekä Westworldin tunnari, jätän asian kielestä enemmän ymmärtäville. Kieli-ihmiset - saa selventää!

Mutta totta kai virtuaalitodellisuuskin on olemassa. Netti on olemassa eikä enää pois räjähdä. Siellä olevat asiat vaikuttavat ihmisten ajatusmaailmaan, käyttäytymiseen sekä oppimiseen. Monelta osin toivotan tämän todellisuuden tervetulleeksi - ainakin omalla kohdalla käytännön hommat ovat helpottuneet. Verkko on läsnä perinteisessä lähiopetuksessa vahvasti, kun kurssimateriaali, ohjeet, arviointi ja tehtävien palautus ovat suurimmaksi osaksi siellä virtuaalimaailmassa. Materiaali on helposti saatavilla ja tarkoitus on helpottaa sekä minun että opiskelijoiden työtä. Verkkokursseilla kaikki on luonnollisesti verkossa. Näillä kursseilla kaipaamaan jään lähinnä sitä inhimillistä kontaktia, jota voi helpottaa esimerkiksi opiskelijoiden kanssa pidettävällä Skype-palaverilla.

Eikä meistä kaikesta tietotekniikasta huolimatta ole robotteja tullut. Ihan edelleenkin koulussa jutellaan ja mietitään miten menee. Muovailuvahalla mössätään, rottia leikellään ja mikroskooppiin tirkistellään. Tunnilla piirretään ja kirjoitetaan, kuunnellaan ja kerrotaan. Harjoitellaan vuorovaikutusta, kun sitä ehkä elämässä kuitenkin tarvitsee. Mitä digiin tulee: materiaali on pilvessä, ja se on helppo jakaa parilla klikkauksella. Arvioinnista on helppo tehdä jatkuvaa. Ei tarvitse huolehtia niin paljon - opiskelijat katsovat itse mitä on tehty ja mitä tulee osata. He jopa arvioivat sellaisia suorituksiaan, joihin on helppo laatia mallivastaukset. Opiskelijat esiopiskelevat aihetta etukäteen, jotta tunnilla voidaan tehdä muutakin kuin keskittyä tiedonsiirtoon. Minun tehtävä on olla selkeä käytännönasioiden, arvioinnin sekä osattavien asioiden suhteen. Motivoida ja puuttua ongelmiin. Ymmärrän toki, että opiskelija-aines on aikuislukiossa hyvinkin erilaista esimerkiksi ala- ja yläkouluun verrattuna. Monet käyttämistäni metodeista eivät siellä toimisi.

Miksi tämä digitalisaatio sitten ahdistaa niin monia opettajia ja opiskelijoita? Syitä on monia, mutta pääsyyksi voisi kiteyttää laitteiden, ajan sekä oman osaamisen puutteen. Näihin kaikkiin on omat ratkaisunsa, enkä lähde niitä tässä kirjoituksessa puimaan. Kollegoja kehottaisin maltillisuuteen sekä rohkeuteen käyttää itselle sopivia menetelmiä - kaikille sopivaa systeemiä käyttää tietotekniikkaa opetuksessa ei ole. Tällä hetkellä kannattaa lukiossa ehkä varmistaa se, että omat opiskelijat saavat tarpeeksi harjoitusta taidoissa, joita tarvitaan sähköisissä yo-kirjoituksissa. Jos jättää sen ePortfolion, GoogleFormsin sekä täydelliset tuntirungot myöhemmäksi (tai unholaan). Katsoisi että jaksaa ja ettei oma työmäärä ole kohtuuton. Priorisoi ja hyväksyy sen, ettei kaikkea kuitenkaan voi osata. Eilisen itsenäisyyspäivän hengessä ei siis nyt mitään urotekoja, mutta omat hommat kuitenkin.

Keskiviikon aamutuimaan paneeli täällä mietti, että ratkaiseeko se digitalisaatio nyt kaiken? Lukijoiden aikaa säästääkseni uskallan tiivistää: Ei ratkaise. Pahimmillaan se sotkee, stressaa ja eriarvoistaa. Parhaimmillaan mahdollistaa, helpottaa ja laajentaa maailmankuvaa. Virtuaaliopetuksen ja kaikkien digihässäköiden keskellä tulisi pitää mielessä oppimisen perusteet: halu oppia, itseluottamus sekä sitoutuminen opiskeluun. Jos nyt jotain haluaa aiheesta pohtia niin voisi vaikka miettiä sitä kuinka digi voi mahdollisesti tehostaa näitä asioita.

Tämä ihan jotta ei kävisi niin että virtuaaliopetus lipsahtaisi sinne keino-opetuksen tai teko-opetuksen puolelle.

Suvi Niemikapee