keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Millainen on tulevaisuuden koulu?

Marko ja Samira saapuvat kouluun samoihin aikoihin. Koulun ala-aulassa heidän mobiililaitteensa ”kuittaa” heidät saapuneeksi ja ilmoittaa teemaluokat. Samira nappaa automaatista kahvimukillisen mukaan ja siirtyy luokkaan 313B, Marko taas löytää tiensä toiseen kerrokseen. Luokassa on paikalla kymmenkunta opiskelijaa sekä muutama ohjaaja. Lisäksi etäyhteyksien päässä opiskelee liuta opiskelijoita, ja luvassa on asiantuntijan ohjaustuokio videon välityksellä. Eri luokissa siis opiskellaan teemoittain. Näistä opiskelija kerää itselleen osaamista haluamillaan ja tarvitsemillaan osa-alueilla. Tänään Samira opiskelee globalisaatio-teemaa englanniksi ja Marko puolestaan 2000-luvun alun uudistuksia, osittain ruotsin kielellä. Opiskelu tapahtuu suurimmaksi osaksi pienryhmissä osaamista jakaen, ohjausta voi halutessaan saada asiantuntijaohjaajilta (vuonna 2010 heitä sanottiin vielä opettajiksi). Välillä on tarjolla myös paluu historiaan, kun iso määrä opiskelijoita kerääntyy kuuntelemaan luentoa koulun auditorioon. Useimmiten tällaiset luennot voi kuitenkin seurata netistä, ja yhdessä työskentelylle jää näin paljon enemmän aikaa.

Mukana kulkeva tekniikka muistuttaa Markoa siitä, että hän on asettanut aikataulusuunnitelmaansa yhden teemakokonaisuuden opintojen valmistumisen viikon päähän, mutta Marko ei ole tästä ollenkaan huolissaan: viimeinenkin oppimistehtävä on ryhmässä juuri valmistumassa. Varmuuden vuoksi ryhmä ottaa vielä yhteyden virtuaalikokoustyökalun avulla yhteen asiantuntijaan ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Eikä aikaakaan, kun ryhmän tehtävä lähtee arvioitavaksi ja kommentoitavaksi neljälle eri ohjaajalle.

Kotona opiskellessaan Samira vielä törmää ongelmaan, jota hän ei pysty yksin ratkaisemaan. Virtuaalisen opiskeluympäristön kautta hän saa kuitenkin nopeasti vastauksen, koska paikalla on opiskelijatovereita, jotka pystyvät antamaan neuvoja.

Miltä tällainen tapa opiskella kuulostaisi? Olisiko se uhka vai mahdollisuus? Vai täysi mahdottomuus? Tällä hetkellä keskustellaan paljon siitä, millainen on tulevaisuuden koulu. Millaisia uudistuksia se vaatisi? Mihin suomalainen koulu ylipäätään on menossa?

Meillä kaikilla on käsityksiä siitä, mitä opiskelu ja oppiminen ovat – ja omista tutuista käsityksistä poisoppiminen voi olla vaikeaa. Mutta ajattelepa, millaista työelämä on jo nykypäivänä. Ovatko sen toimintatavat lähelläkään sitä, miten koulussa pääsääntöisesti opiskellaan? Toisaalta, tiedämmekö vielä mitään vuoden 2030 työelämästä – edes ammateista, joissa silloin toimimme?

Tulevaisuuden ennustaminen ei koskaan ole helppoa, ja hurjat visiot tuntuvat päätyvän lähinnä tieteiselokuviin. Mutta muutosta emme kuitenkaan pääse karkuun, ja muutosvauhti tuntuu vain kiihtyvän. Koulu ja opiskelu eivät tee poikkeusta. Ehkä vuonna 2030 löydämme tuon koulupäivän kuvauksen jostain virtuaalimaailmasta ja naureskelemme sille, koska olemme harpanneet tuosta jo pitkän askelen eteenpäin. 






Niina Peltonen

Niina Peltonen on Helsingin aikuislukion rehtori. Hän pitää matkustamisesta, metallimusiikista ja lumisista pakkaspäivistä.