Tekoäly, uusi opiskeluväline?

 

Seuraava blogiteksti on kirjoitettu pääosin tekoälyohjelma ChatGPT:llä.

Tekoälystä on tullut yhä tärkeämpi osa opiskeluvälineitä, mutta sen käyttöä opiskeluvälineenä tulisi tarkastella kriittisesti. Vaikka tekoäly tarjoaa monia hyödyllisiä ominaisuuksia, sen käytössä on myös riskejä ja haittoja.

Yksi tärkeimmistä huolenaiheista on tekoälyn mahdollinen vaikutus opiskelijoiden oppimiseen ja kehitykseen. Jos tekoäly korvaa ihmisten väliset vuorovaikutukset, opiskelijoiden sosiaaliset taidot voivat kärsiä. Opiskelijat voivat myös kehittää liian riippuvaisen suhteen tekoälyyn, mikä voi haitata heidän kykyään ratkaista ongelmia ja luoda uusia ideoita.

Tekoälyllä kirjoittaminen sinänsä ei ole automaattisesti plagiointia, sillä tekoäly voi olla hyödyllinen apuväline kirjoittajille. Kuitenkin, jos tekoälyä käytetään tietoisesti tai tahattomasti toisen henkilön tekstin kopiointiin tai muokkaamiseen omaksi tekemiseksi, se voidaan katsoa plagioinniksi.

Tekoälyllä kirjoittamisessa on tärkeää käyttää sitä vastuullisesti ja tarkistaa tekstin lähteet huolellisesti. Tekoäly voi auttaa tuottamaan laadukasta sisältöä, mutta sen käyttö tulee aina yhdistää omaan ajatteluun ja omaan työhön. Lopulta, vastuu tekstin alkuperäisyydestä ja laadusta on aina kirjoittajalla itsellään.

Toinen huolenaihe on tekoälyn puolueellisuus. Tekoälyalgoritmit ovat vain yhtä hyviä kuin niiden luojat, ja ne voivat sisältää vääristymiä ja ennakkoluuloja. Tämä voi johtaa syrjintään ja epäoikeudenmukaisuuteen opiskelussa. Esimerkiksi, jos oppimisalusta suosittelee tiettyjä opiskelumateriaaleja vain tietyn rodun tai sukupuolen opiskelijoille, se voi johtaa syrjintään ja tasa-arvon puutteeseen.

On myös tärkeää huomata, että tekoäly ei voi korvata ihmisten välisiä vuorovaikutuksia ja ohjausta, jotka ovat tärkeitä oppimisessa. Vaikka tekoäly voi auttaa opiskelijoita löytämään tietoa ja kehittämään taitojaan, opiskelijoiden tulisi silti pyrkiä saamaan opettajien ja muiden asiantuntijoiden ohjausta ja tukea.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tekoälystä on hyötyä opiskelussa, mutta sen käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Tekoäly voi haitata opiskelijoiden sosiaalisia taitoja, aiheuttaa tietoturvariskejä ja puolueellisuutta. Opiskelijoiden tulisi käyttää tekoälyä täydentävänä opiskeluvälineenä ja hakea edelleen ihmisten välisiä vuorovaikutustilanteita

Palautepostia ylioppilaalta

 Hyvät opiskelijat ja opettajat, 

Helsingin aikuislukio tarjosi enemmän kuin laadukasta opetusta: sen ystävälliset ja viisaat opettajat ottivat jokaisen huomioon, eivätkä tinkineet avusta: ilmapiiri oli alusta asti hyvä – avoin kaikelle, kaikille, siis demokraattinen, juuri sellainen, minkä koulun kuuluukin olla: vastaanottava samassa määrin kuin antelias. 

Henkisenä periaatteena olikin, että tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin: tieto antaa voimaa, jota tarvitaan tässä vastavoimien maailmassa – opiskelu ja kirjat tarjoavat tolkkua maailmaan, joka toisinaan vaikuttaa olevan liekeissä, sekaisin. Tolkuton. Kielet tarjoavat ensisijaisen välineen toisten ihmisten ymmärtämiseen, ja ymmärtäminen ei ole koskaan pahasta – se on jopa usein välttämätöntä tässä hämmentävässä maailmassa, joka toisinaan vaikuttaa täysin selittämättömältä. Mitä enemmän ymmärrämme, sitä vähemmän tuomitsemme, ja samassa määrin kuin – kollektiivinen – ymmärryksemme kasvaa, tarpeemme tuomita vähenee. 

Ehkä juuri nyt on tärkein hetki ajatella – ajatella kirkkaasti, ja perinpohjaisesti, ja vasta sitten tehdä valinta. Valinta on joka tapauksessa aina tehtävä – valitsematta jättäminenkin on valinta. Siksi ajattelu on välttämätöntä. Koulu tarjoaa tähän ajatteluun tikapuita. Välineitä. Teitä. 

Ajatteluaan voi kehittää kuka tahansa – ja demokratiassa sen kuuluisi olla jokaisen mahdollisuus; omaa ajattelua kannattaa välillä tarkistaa, päivittää: ei koskaan kannata kuunnella vain yhtä lähdettä, vaan pitää korvia auki moneen suuntaan: koulu voi, esimerkiksi kielen, tai matematiikan (joka sekin on kieli), avulla, avata vielä tuntemattomia lähteitä: polkuja maihin, joita ei olla vielä nimetty. Tarjota reittejä, joita ei olla vielä kuljettu.

Luonnontieteet ovat yhtä tärkeitä kuin kielet: kun ihminen, joka kokee itsensä ulkopuoliseksi, pääsee sisälle kieleen, saa hän myös suunnan kohti vapautta. Toisin sanoen tie vapauteen kulkee kielen kautta. Yhtä lailla kuin kemia niin myös fysiikka ja matematiikka voivat perehtyneelle avata tien uuteen, kirkkaampaan maailmaan. 

Äidinkieltä ei sovi unohtaa: se opettaa meitä lukemaan, enkä tarkoita tässä vain kirjoja, vaan koko ympärillä olevaa maailmaa (niin, juuri tätä maailmaa, johon meidät on tuomittu osallisiksi): ja jos emme osaa lukea sitä, emme osaa myöskään ymmärtää sitä: ja ihminen, joka ei voi ymmärtää, jää helposti ymmärtämättömyyden loukkuun: sellaisia maailmalla on tapana käyttää hyväksi omiin päämääriinsä. 

Tärkein opetus vapaudesta on siihen kuuluva vastuu, eli se, että olemme tuomittuja vapauteen, kahlittuina siihen: tämä tarkoittaa sitä, että yksin me olemme vastuussa teoistamme: vastuuta ei voi siirtää itsensä ulkopuolelle, ei ideologialle, ei auktoriteeteille, ei kenellekään, tai millekään, muulle kuin itselleen. 

Kieli on siis myös puolustus. Kun oppii lukemaan maailmaa, oppii myös ymmärtämään, missä on, mitä tapahtuu. Paras tapa pitää ihminen vankina, on varmistaa, ettei hän koskaan saa tietää olevansa vankilassa. 

Tämä lukutaito – taito lukea maailmaa joissa eri viestejä suorastaan pommitetaan tajuntaamme – auttaa meitä ymmärtämään sitä, mitä tapahtuu todella: se voi antaa myös avaimen sellistämme; voi auttaa kärpäsen ulos pullosta. Kun esimerkiksi ymmärrämme, että voimme valita, ei vain kolmesta tai viidestä vaihtoehdosta, vaan myös niiden vaihtoehtojen ulkopuolelta – osaamme ehkä astua ympyrän ulkopuolelle. Jotta en muuttuisi täysin käsittämättömäksi, pysäytän tähän David Foster Wallacen ajatukseen puheessaan "This is Water":

"It is about the real value of a real education, which has almost nothing to do with knowledge, and everything to do with simple awareness; awareness of what is so real and essential, so hidden in plain sight all around us, all the time, that we have to keep reminding ourselves over and over: “This is water.”"

– Joonas Nykänen