Ylioppilaan puhe 5.12.2025

Arvoisat rehtori sekä apulaisrehtorit, hyvät opettajat, uudet ylioppilaat ja koko juhlaväki

Hienoa nähdä täällä kaikkia teitä muita valmistuvia, jotka olette myös saaneet opintonne suoritettua. Arvostan todella sitä vaivaa, jota te kaikki olette nähneet tämän saavutuksen eteen.

Mielestäni ei ole niin tärkeää, millaisia arvosanoja tai tuntemuksia opiskeluista on tullut, vaan se, että kaikki me olemme nähneet vaivaa itsemme eteen ja olemme työskentelymme ohella varmasti oppineet tärkeitä asioita. Eihän tässä minullakaan ole kaikki mennyt iloisesti omien aikataulujen, mielikuvien tai odotusten mukaisesti, mutta olen tyytyväinen siitä, että olen pysynyt maltillisena ja päässyt nyt jakamaan tämän hetken teidän kanssanne! Aloin viitisen vuotta sitten töissä Iltalehden selailun sijaan tunnustelemaan, mitä haluaisin tulevaisuudelta. Työt olivat suhteellisen mielekkäitä, mutta koin kaipaavani haasteita. En osannut määritellä, mitä ne voisivat olla. Kyseisessä työpaikassa en kokenut mielekkääksi edetä vastuutehtäviin, saatikka että olisin ollut kypsä sellaista tekemään. Se ei siis ollut vaihtoehto. Aloin sitten katselemaan erilaisia yliopiston pääsykokeita. Niitä hetken selattua tajusin, etten ymmärtänyt tehtävänannoista tai kuvauksista juuri mitään. En ymmärtänyt, miten voisin edes aloittaa työstämään tehtäviä – saatikka alkaa sisäistämään tutkimuksia, joita pääsykokeiden ennakkomateriaaleina oli. Kuvittelin yliopistonkin olevan helppo homma, sillä ei minun ollut koskaan aiemminkaan tarvinnut opiskella koulussa juuri mitään ja olin pärjännyt mielestäni hyvin. Todellisuus alkoi pikkuhiljaa selkeytyä, kun tajusin eron sen välillä, mitä kuvittelin omista kyvyistäni ja mikä oli niiden todellinen taso. Päätin sitten hieman kartoittaa tilannetta ja madaltaa tasoa, joten aloin tutkimaan vanhoja ylioppilaskokeita. Äidinkielen tehtävänannot – analysoi, vertaile ja tulkitse – laittoivat naulan yliopistounelmien arkkuun ja sinetöivät kuvitelmani aika napakasti – ainakin toistaiseksi. Olin aina kuvitellut olevani suhteellisen älykäs, kykenevä ja mielessäni kriteerit omaa toimintaa kohtaan ovat olleet korkealla. Siinä meni sitten muutama viikko visusti maan päällä, kun pohdiskelin ja tuumin rehellisemmin omia taitojani ja sitä, riittääkö nykytilanne minulle ja olenko siihen tyytyväinen. Pian tunne vahvistui – en todellakaan ollut sellaisessa paikassa jossa olisin ollut tyytyväinen. Janosin haastetta, sekä muutosta. Koin vahvasti, että nyt alkaa olla viimeinen hetki ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhtyä tekemään itselle oikealta tuntuvia asioita. Koin taitoni riittämättömiksi ja halusin oppia perusteellisia yleissivistäviä taitoja sekä suunnata kohti sellaista elämää, joka vaikuttaisi omasta mielestä ideaalilta. En todellakaan tiennyt, kuinka paljon työtä ja kasvua aloittamani lukioprojekti tulisi vaatimaan, tai kuinka paljon hienoja asioita se toisi elämääni. En olisi osannut aavistaa, kuinka sen aikana saisin edistettyä omaa elämää laajemminkin mielekkääseen suuntaan. Kun olin lähtenyt liikkeelle, oli helppo jatkaa matkaa. Työpanoksemme huipentuu tähän päivään, kun me saamme lakkimme ja voimme olla itsestämme ylpeitä. Saamme nautiskella työmme hedelmistä, ja vaikka hetkittäin meillä kaikilla on varmasti ollut ajoittain vaikeaa ihmissuhteiden, yleisen motivaation tai minkä muun tahansa ymmärrettävän haasteen kanssa, olen varma, että tehdystä ponnistelusta on hyötyä jatkossa. Tämä kaikki on mahdollista vain ehdottoman hienon koulujärjestelmämme, läheistemme ja ammattilaisten avulla. Haluan suuresti kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet minua sekä kaikkia muita valmistuvia matkallamme tätä hienoa hetkeä kohti! Olen suuresti kiitollinen opettajillemme, jotka illan hämärtyvinäkin tunteina ovat pysyneet innostavina. Arvostan tätä suuresti, sillä itsekään en monen pitkän työpäivän jälkeen muiden elämänhaasteiden ohella välttämättä kovin suurta innostusta ole tunneilla osoittanut. Usean kahvikupin tai energiajuoman jälkeenkin silmien edelleen lupsuessa piristävä tai innokas opettaja on ollut iso siunaus opintoillalle. Kiitos myös opinto-ohjaajille, jotka ovat tukeneet opintoja, vastanneet vähemmän viisaisiinkin kysymyksiin sekä antaneet suuntaa silloin, kun itsellä on ollut tilanne vähemmän hallussa. Kiitos myös rehtorille ja apulaisrehtorille, jotka ovat pitäneet tätä kokonaisuutta kasassa ja varmistaneet, että kaikki toimii kuten pitääkin.

Nämä tehtävät eivät varmasti ole aina helppoja, sillä koulumme henkilökunta on minunkin opintojeni aikana kerennyt vaihtaa toimipistettä, sopeutua koronavuosien etä- ja verkko-opintojaksoihin sekä varmasti moneen muuhun sellaiseen, josta me opiskelijat olemme saaneet olla täysin tietämättömiä. Me olemme saaneet keskittyä vain omaan edistymiseen.

Kaiken tämän keskellä he ovat onnistuneet pitämään laadukkaasta opetuksesta lujasti kiinni. Olen erittäin kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus vain ilmoittautua kursseille ja nojata opettajien vahvaan ammattitaitoon. Minulta on odotettu vain omien taitojen laajentamista ja uteliaisuutta. Toivon, että itsekin saisin isona olla yhtä arvokas ja merkittävä jossain vastaavassa tärkeässä roolissa, jollaisessa koulumme henkilökunta on sivistämistyössä sekä elämässä keskeisten taitojen opettamisessa. Koin suurta uteliaisuutta ja olin myös todella otettu, kun sain viestin, jossa oli ehdotus pitää tämä puhe! Pohdin vastausta viikonlopun yli ja mietin, olisiko minulla jotain sanottavaa teille kaikille, sekä voisiko se samalla auttaa minuakin käsittelemään tätä kokonaisuutta. Tunnustelin mielessäni asioita, jotka viimeisten viiden vuoden aikana olisivat muuttuneet. Se huvitti minua, sillä toisaalta kokemukseni mukaan olen edelleen sama ihminen. Kuitenkin keksin myös runsaasti konkreettisia asioita, jotka ovat selkeästi muuttuneet.

Esimerkiksi jo se, että äidinkielen opettajat ovat ehdottaneet minua tähän tilanteeseen, osoittaa sen, että olen uskaltautunut tulemaan kuorestani ulos ja ilmaisemaan ajatuksiani. Olen kyennyt jättämään mielikuvia muille omalla toiminnallani, siis vaikuttamaan! Sekin toki täytyy lisätä, että olen suorittanut onnistuneesti aiemmin lähinnä kauhua herättäneen äidinkielen ylioppilaskokeen, ja ihan kunniallakin vielä! Vaikka se ei ole ollut minulle helppoa, olen oppinut hyväksymään epätäydellisyyttä ja sallinut itselleni epäonnistumisen. Luulisin, ettei ole niinkään tärkeää osata kaikkea tai olla täydellinen, vaan tehdä asioita ja muuttaa matkalla suuntaa, jos sille on tarvetta. Huonokin suunnitelma on parempi, kuin suunnitelman puute täysin. Tunnen vahvasti olevani vasta oppimispolkuni alkupäässä ja tiedän tulevaisuudessa odottavan paljon haasteita. Vaikka kokemuksia ja näkemyksiä lukiosta meillä on varmasti yhtä monta kuin on meitä opiskelijoita, toivon, että olemme kaikki löytäneet siitä arvokkaita asioita, olivat ne sitten ystäviä, prosenttilaskuja tai uusia näkökulmia asioihin. Elämää laajemmin on mahdotonta kiteyttää lifehackeihin tai nikseihin, mutta mitä tahansa elämässä teemmekin, on tärkeää olla itsellemme rehellinen ja läsnä. Elämässä tulee aina olemaan haasteita, joista luulen, että parhaiten selviää kasvamalla, oppimalla ja tunnistaen oman vastuun. 

Kiitos ja paljon onnea kaikille! 

Bruno Ojanperä, tuore ylioppilas, Konepajan aikuislukio

The most rewarding recruiting process ever!

 

Alkuvuodesta Konepajan nuorten lukioon haettiin 14 uutta opettajaa ja ohjaajaa. Hakemuksia tuli yli 300, ja mietimme alusta alkaen, kuinka mittaluokaltaan varsin vaativasta valintaprosessista tehdään mahdollisimman hyvin sekä meitä että hakijoita palveleva ja palkitseva. Saamamme palautteen perusteella uskaltaisin väittää, että onnistuimme tässä paremmin kuin hyvin! Halusimme koko prosessin ajan tuoda esille Konepajan lukion omia painotuksia: tiimityö, työelämäkumppanit ja oppiminen verkostoissa sekä portfoliopedagogiikka. Hakuprosessissa olivat mukana rehtori Katri Hyrsky sekä apulaisrehtorit Pia Kyllönen ja Harri Veteli.

Pyysimme jo hakemuksessa hakijoita pohtimaan yhteistyöprosesseja tulevien kumppaniemme kanssa sekä kertomaan heidän näkemyksiään opiskelijatiimien ohjaamisesta. Seuraavassa vaiheessa hakijat saivat parin minuutin videoilla vastata kysymyksiin konepajan lukion painotusten mahdollisuuksista ja haasteista sekä hakijoiden omista vahvuuksista ja kehittämiskohteista suhteessa niihin.

Mielenkiintoisin ja eniten kiitosta saanut hakuprosessin vaihe oli ryhmähaastattelut. Kutsuimme eri aineiden opettajia ja ohjaajia 6-7 hengen ryhmissä 11 eri haastatteluun, jossa lämmittelytehtävän jälkeen ryhmillä oli puoli tuntia aikaa suunnitella jokin projekti verkostokeskiviikolle yhteistyökumppanin kanssa. Konepajan lukiossahan keskiviikkoisin opiskellaan aina verkostoissa kumppanin luona, toki opettajan ohjeistuksen mukaisesti ja opetussuunnitelmaa noudattaen. Ryhmät työskentelivät aikapaineessa tehokkaasti, ja aidon kumppanin läsnäolo toi yhdessä suunnitteluun mukavasti autenttisuuden tuntua, vaikka ihmiset tapasivat toisensa vasta ensimmäistä kertaa. Jännitystä vähensi varmasti myös se, että ryhmissä oli vain eri aineiden opettajia ja ohjaajia, joten mitään kilpailutilannetta ei päässyt syntymään. Eräskin ryhmä kertoi kaavailleensa perjantai-iltapäivän haastattelun jälkeen menevänsä afterworkeille 😁.

Rekryn viimeisessä vaiheessa hakijat kutsuttiin vielä yksilöhaastatteluun, jolle oli varattu puoli tuntia jaettuna noin viiden minuutin jaksoihin kuhunkin painopisteeseen keskittyen. Pohdimme hakijoiden kanssa erilaisia tiimirooleja; he olivat laatineet ennakkotehtävänä myyntipuheen mahdolliselle uudelle kumppanille; mietimme mitä portfolioon kerätään ja miten sitä hyödynnetään monipuolisesti arvioinnissa; keskustelimme sekä opiskelijoiden että henkilökunnan hyvinvoinnista ja osallistamisesta yhteiseen toimintaan. Hakijoilla oli myös mahdollisuus esittää meille tarkentavia kysymyksiä.

Kiitämme lämpimästi kaikkia hakijoita ja onnittelemme uusia valituksi tulleita opettajia! Seuraavaksi tapaamme uusien opettajien ja verkostokumppaneiden kanssa jo helmikuun lopulla Opettajasta valmentajaksi -koulutuksen aloituspäivänä ja myöhemmin keväällä saamme vielä tiimioppivan yhteisön tiimivalmennusta. Nämä koulutukset jatkuvat myös syksyllä.

Itselleni tämä on ollut antoisin rekrytointiprosessi, jossa olen koskaan ollut mukana, ja seuraavaksi jännitämmekin millaisia opiskelijoita Konepajan lukioon hakee kevään yhteishaussa. Ja toki uusia opettajia haetaan meille lisää taas vuoden kuluttua. Hyvää kevättä kaikille!

Harri Veteli, Konepajan lukion ja aikuislukion apulaisrehtori

Verkostoyhteistyö uuden lukion kehittämisessä

 

Konepajan lukio aloittaa toimintansa elokuussa 2024, kun 200 uutta lukiolaista astuu koulun ovista sisään. Lukion painotuksena on verkostot ja työelämätaidot. Konepajan lukion opiskelijat tulevat oppimaan uusia asioita työelämästä ja eri toimialoista lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittamisen rinnalla. Samalla he saavat myös vahvat valmiudet toimia tiimeissä ja verkostoissa. 

Mitä on verkostoyhteistyö? Lyhyesti voidaan sanoa, että verkostoyhteistyössä on kyse yhteistoiminnasta, yhdessä tekemisestä. Siitä hyötyvät kaikki verkoston jäsenet ja siihen voi kuulua monenlaisia toimijoita. Verkostoyhteistyössä tulisi aina pyrkiä tavoitteellisuuteen ja samalla pohtia yhdessä kumppanin kanssa, miten verkostoyhteistyötä mitataan. Yksi itselleni onnistunut mittari oli aikoinaan, kun verkostokumppani totesi: ”Ai, te olette täälläkin.” Yhteistyön tulisi olla vastavuoroista ja sen ytimessä on aina luottamus. Verkostot tukevat, antavat neuvoja ja apua – kaikkeahan ei tarvitse keksiä itse.  

Miten verkostoja luodaan? Verkostoitumisesta ajatellaan joskus, että se on monimutkaista ja hankalaa. Kynnys verkostoitumiseen voi nousta turhaan liian korkeaksi, jos mielikuva on, että se on jotain muualla tapahtuvaa näkymätöntä toimintaa. Verkostoyhteistyö lähtee kuitenkin aina itsestä, yksilötasolta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on toisen ihmisen kohtaamista, vuorovaikutusta ja kiinnostuksen osoittamista. Opettajallekin keskeisiä asioita työssään. 

“Verkostot ovat kuin löytötavaratoimisto.” (Työterveyslaitos blogi 2021, Tiina Heusala, Maarit Kaartinen) Tämä on mielestäni mainio ja erittäin osuva kuvaus verkostoista. Koskaan ei tiedä keitä työelämässä kohtaa ja mitä kohtaamiset tuovat mukanaan. Löytämisen riemu liittyy myös verkostoyhteistyöhön. Muista siis kysyä ja kuunnella, sekä hakeutua laajasti monenlaisiin työelämän tarjoamiin tilaisuuksiin, sinulle tarjottuihin mahdollisuuksiin. 

Missä voi verkostoitua? Erilaiset koulun ulkopuoliset tilaisuudet kannattaa käyttää tutustumiseen ja keskusteluun, eikä viihtyä ainoastaan oman tutun porukan kanssa. Pitää olla valmius nähdä verkostoitumisen tilaisuuksia ja tarttua niihin. Aina ei tarvitse olla valmista “pakettia” tarjolla, vaan siitä lähdetään keskustelemaan, löytyykö yhteistä maaperää ja tavoitteita. Tunnustelu voi alkaa hyvin pienestä. 

Olen kuullut monesti kollegan sanovan, että “sinulla on laaja verkosto”. Se ei ole tullut minulle valmiina, vaan olen tehnyt sen eteen vuosien ajan tavoitteellisesti työtä. Verkostoituminen on hidasta. Muista, että muut ihmiset eivät tunne sinua tai organisaatiotasi. Kerro itsestäsi ja ole läsnä tilaisuuksissa. Uskalla innostua uusien ihmisten tapaamisista - oma asenne, tässäkin, ratkaisee. 

Olen verkostoitunut mm. seminaareissa, koulutuksissa tai lukenut Helsingin Sanomissa minua puhuttelevan artikkelin ja tämän jälkeen ottanut yhteyttä asiantuntijaan. Kuunnellut podcasteja ja innostunut puhujasta, jonka jälkeen laittanut viestiä. Törmännyt kadulla ihmiseen, jonka ura on kiinnostava ja kysynyt voinko laittaa tapaamispyynnön. Verkostoitumisessa on mielestäni tärkeää ”carpe diem” -ajattelu. Aina kannattaa kysyä, kukaan ei ole koskaan pahastunut kysymyksestä. Missä sinä haluaisit löytää uusia verkostoja? Muista, että verkostoituminen on taito, jota voi harjoitella. Kohtaaminen kerrallaan. Voit vaikkapa kysyä mitä sinun mielestäsi hyvä verkostoituja tekee ja ottaa siitä itsellesi sopivat ”parhaat palat.” 

Verkostoja pitää ylläpitää, hoitaa. Verkostot tarvitsevat huomiota ja aikaa. Koska verkostot ovat erilaisia, tulee miettiä miten aikansa jakaa erilaisten tahojen kanssa. Voi soitella, lähettää sähköpostia, viestiä sosiaalisen median kautta tai kommentoida verkoston julkaisuja. Jos niitä ei ylläpidä, ne hiipuvat ja vievät mukanaan mahdollisuuden, johon olisi kenties ollut hyvä tarttua. Verkostoyhteistyön voi myös lopettaa, mutta se ei saa missään nimessä vain hävitä. 

Olemme luoneet ja ylläpitäneet verkostoja heti Konepajan lukion suunnittelun alkuvaiheesta asti. On tärkeää ajatella myös verkostokumppanin näkökulmaa; kuinka voimme olla avuksi verkostolle? Verkostoa autetaan aina. Kuulostaako samalta kuin työsi luokkahuoneessa?  Toisaalta kyllä, mutta opetustyössä opettaja on eri asemassa kuin oppija suhteessa tavoitteeseen. Verkostoituminen on täynnä odottamattomia yhteistyömahdollisuuksia. Tartu niihin. 

Kumppanuusvastaava 

Konepajan lukio, verkostot ja työelämätaidot 

Eeva Korhonen 

 

Ylioppilaan puhe 8.12.2023

 

Mahtavat kanssavalmistuneet, arvoisat opettajat, rehtori, apulaisrehtorit sekä muu koulumme kunnioitettu henkilökunta 

Heräsin tänään tukka pystyssä, mutta katsokaa minua nyt. Näyttää hyvältä, eikö vain? Vastaavanlainen muutos on tapahtunut kuluneen, hieman päälle kolmen lukiovuoden aikana. Olen puhjennut kukkaan. Tämän kauniin muutoksen tapahtuessa on minulta kysytty yhtä asiaa.

Mitä aiot tehdä lukion jälkeen?

Tätä on minulta kysytty enemmän kuin olen itse asiaa malttanut ajatella. Vastausta pohtiessani törmäsin sitaattiin tanskalaiselta teologilta ja filosofilta Søren Kierkegaardilta. Vapaasti suomennettuna hän kirjoitti näin: “Elämää voi ymmärtää vain katsomalla taaksepäin, mutta sitä on kuitenkin elettävä kulkemalla eteenpäin.”

Kierkegaardin sanoista heräsi ajatus: Ylioppilastutkinto ei ole yksinomaan merkki menneisyyden saavutuksista vaan myös avain iän kestävään oppimiseen ja tulevaisuuteen vailla vertaa. Oman ylioppilastutkintomme olemme nyt saavuttaneet, ja on ollut kunnia valmistua nimenomaan Konepajan aikuislukiosta. Monesti minulta on kysytty: “Missä se on?” Itse taas kysyisin: “Miten sinne pääsee?”, sillä täällä voi loistaa omana itsenään. Aivan kuten minunkin annetaan tänään loistaa tällä lavalla.

Muistan, miten yläasteella meille kerrottiin kaksoistutkinnosta, nykyisestä ammattilukiosta. Tuolloin ensireaktioni oli, että olin asiasta kiinnostunut mutta samalla jokseenkin neuvoton. Se nimittäin kuulosti yhdeltä mahdollisuudelta lisää tutkintojen loputtomassa viidakossa. Viidakkoveitsen sijaan kädessä oli kirjoja. Lierihatun virkaa taas ajoi korvien välissä säkenöivä into uutta kohtaan. Jotain olisi valittava, päätös olisi tehtävä. 

Muistan hyvin, miten valitsimme lukion aikana suoritettavia aineita täällä vieressä, Hattulantiellä. Keskustelimme kavereiden kanssa siitä, mitkä aineet kannattaa valita, sillä ainakin osa niistä olisi myöhemmin myös kirjoitettava. Ruotsi vai matikka? Valitsin matikan, men svenska skulle också har varit trevligt. Esille nousi myös, miten merkittävässä asemassa kirjoitukset olisivat siinä, mihin pääsee opiskelemaan sitten lukion jälkeen. Tosin itselleni ylioppilaskirjoitukset tuntuivat kaukaisen tulevaisuuden etäiseltä ponnistukselta. Määrittelisiväthän ne vasta aikaa lukion jälkeen. Siis aikaa, josta itsellä ei ollut vielä varsinaisia pohdintoja, puhumattakaan suunnitelmista.

Arvatkaa, miten valitsin kirjoitettavat aineet tuolloin? Miten tein valinnan siinä hetkessä?

Se aiemmin mainitsemani säkenöivä into uutta kohtaan ohjasi kohtaloani myös tämän valinnan kohdalla. Kuuntelin itseäni ja valitsin aineet, joista todella olin kiinnostunut. Matikan suhteen halusin vain todistaa itselleni, etten ole täysin menetetty tapaus. Voin sanoa tiedostavani, miten merkittävän valinnan tein, sillä tässä hetkessä olen ylpeä itsestäni. Matikassa olisi voinut mennä paremmin, mutta it is what it is. Tänään olen ylioppilas. Itseni lisäksi olen kuitenkin myös ylpeä kaikista muistakin tänään valmistuneista. Ystävät, olemme tehneet sen.

Nyt on katsottu taaksepäin ja ymmärretty elämää siltä ajalta hieman paremmin. Tästä hetkestä suunta on kuitenkin eteenpäin, sillä edessä odottaa tulevaisuus vailla vertaa. 

Puhuessani valinnoista, päätöksistä ja tulevaisuudesta mieleeni juolahtaa pyyntö. Nostaisiko juhlaväki toisen kätensä ilmaan?

Tuoreet ylioppilaat, katsokaa, he kaikki ovat meidän tukenamme. Vaikka päätökset ovat meidän, niitä ei tarvitse tehdä yksin. Siinä kuuluu vastaus kysymykseen: “Mitä aiot tehdä lukion jälkeen?” En ole varma, mutta tiedän, etten tule tekemään sitä yksin. Uskotaan itseemme, ollaan lempeitä toisillemme ja muistetaan: elämme vain kerran.

Meelis Teder

Työelämä ja verkostot - Konepajan lukion painotus

Konepajan lukion painotus on kerännyt kiitosta koulutuksen kentällä. Viimeisenä painotusta kiitteli Helsingin pormestari Juhana Vartiainen 29.11.2023 keskustelutilaisuudessamme Oodissa. Miten uuden lukiomme painotus syntyi, mistä kaikki alkoikaan?  

Aikuislukion suunnittelupäivänä elokuun lopulla 2022 kerroimme yhdessä apulaisrehtoreiden kanssa opettajakunnalle, että uuden nuorten lukion työnimenä on työelämälukio. Aikaisemmin keväällä idea nousi esiin eräässä ammattilukion kokouksessa. Heitimme idean myös silloiselle lukiokoulutuksen päällikölle, joka innostui välittömästi ja muistelenkin hänen sanoneen, että tuollainen painotus menee kyllä heittämällä läpi Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa. Kouluhan ei voi itsenäisesti päättää tämän kaltaisista asioista.

 

Päällikön palaute vahvisti luottamusta siihen, että työelämä voisi olla meidän painotuksemme. Ovathan myös monet lukiolaiset jo vuosien ajan toivoneet lisää työelämälähtöisyyttä lukioihin. Kävi kuitenkin niin, että opettajakunnassamme painotusehdotus sai aluksi aikaan melkoisen metelin. Osa opettajista nosti esiin huolen siitä, että lukion tehtävä yleissivistävänä ja jatko-opintoihin valmistavana instituutiona horjuu pahasti, jos päästämme työelämän tarpeet ja yritysmaailman voiton tavoittelun määrittelemään meidän opetustamme. Sivistyksen viimeinen linnake joutuu antautumaan markkinavoimien armoille ja ylioppilaskokeiden tavoitteet unohdetaan. Myrsky oli siis valmis ja kuohunnan keskellä oli hyvä ottaa muutama askel taaksepäin ja miettiä asiaa uudelleen. 

 

Voisiko löytyä painotus, joka olisi jonkinlainen kompromissi? Ajatus työelämäpainotteisesti lukiosta oli liian hyvä heti hylättäväksi. Opettajat ideoivat yhdessä esimerkiksi tulevaisuus -painotusta, joka ottaisi huomioon myös tulevaisuuden työelämän. Tämä painotus toisaalta herätti myös vastustusta: tulevaisuus nähtiin liian epämääräisenä painotuksena. Voisiko sillä houkutella nuoria meille hakemaan? Painotukseksi ehdotettiin myös mm. kulttuuria, yhteiskuntaa, kestävä kehitystä ja hyvinvointia. Mielipiteet opettajakunnassa jakautuivat voimakkaasti. Jokainen painotusehdotus oli omalla tavallaan hyvä, mutta mikä olisi juuri se oikea ja kestävä pidemmällä aikavälillä? Päätöstä kypsytellessä aika kului ja sormet syyhysivät jo päästä suunnittelemaan painotuksen pohjalta uuden koulun toimintaa ja opetustarjontaa.  

Valaistumisen hetki tapahtui johtoryhmämme kokouksessa keväällä 2023. Kokouksessa eräs opettajista ehdotti, että mitä jos otettaisiinkin painotukseksi verkostot, eikä määriteltäisikään sen tarkemmin yhtä kantavaa teemaa. Yhdessä verkostokumppanin kanssa opiskelija voi tutustua ja päästä tutkimaan monenlaisia juttuja kumppanin toimialasta riippuen. Helpotuksen tunne valtasi meidät kaikki siltä samalta istumalta. Siinä se oli: painotus, joka mahdollistaisi kaikki painotukset. Toiseksi painotukseksi valitsimme työelämätaidot. Tässä painotuksessa korostuu taitojen oppiminen ja laaja-alainen osaaminen, joka on isossa roolissa myös lukioiden nykyisissä opetussuunnitelmissa. 

 

Konepajan lukion painotusehdotus hyväksyttiin jaoston kokouksessa kiitoksin 16.5.2023. Otimme ison askeleen eteenpäin. Päätös oli lopulta helppo ja se tehtiin tunteella harkiten. Liittomme on nyt sinetöity ja tämä painotus – uskallan väittää - tulee olemaan varsinainen rakkausavioliitto, joka rikastuttaa myös aikuislukiotamme ennen kokemattomilla tavoilla! 

 

Katri Hyrsky 

Konepajan lukion ja aikuislukion rehtori