Ylioppilaan puhe 8.12.2023

 

Mahtavat kanssavalmistuneet, arvoisat opettajat, rehtori, apulaisrehtorit sekä muu koulumme kunnioitettu henkilökunta 

Heräsin tänään tukka pystyssä, mutta katsokaa minua nyt. Näyttää hyvältä, eikö vain? Vastaavanlainen muutos on tapahtunut kuluneen, hieman päälle kolmen lukiovuoden aikana. Olen puhjennut kukkaan. Tämän kauniin muutoksen tapahtuessa on minulta kysytty yhtä asiaa.

Mitä aiot tehdä lukion jälkeen?

Tätä on minulta kysytty enemmän kuin olen itse asiaa malttanut ajatella. Vastausta pohtiessani törmäsin sitaattiin tanskalaiselta teologilta ja filosofilta Søren Kierkegaardilta. Vapaasti suomennettuna hän kirjoitti näin: “Elämää voi ymmärtää vain katsomalla taaksepäin, mutta sitä on kuitenkin elettävä kulkemalla eteenpäin.”

Kierkegaardin sanoista heräsi ajatus: Ylioppilastutkinto ei ole yksinomaan merkki menneisyyden saavutuksista vaan myös avain iän kestävään oppimiseen ja tulevaisuuteen vailla vertaa. Oman ylioppilastutkintomme olemme nyt saavuttaneet, ja on ollut kunnia valmistua nimenomaan Konepajan aikuislukiosta. Monesti minulta on kysytty: “Missä se on?” Itse taas kysyisin: “Miten sinne pääsee?”, sillä täällä voi loistaa omana itsenään. Aivan kuten minunkin annetaan tänään loistaa tällä lavalla.

Muistan, miten yläasteella meille kerrottiin kaksoistutkinnosta, nykyisestä ammattilukiosta. Tuolloin ensireaktioni oli, että olin asiasta kiinnostunut mutta samalla jokseenkin neuvoton. Se nimittäin kuulosti yhdeltä mahdollisuudelta lisää tutkintojen loputtomassa viidakossa. Viidakkoveitsen sijaan kädessä oli kirjoja. Lierihatun virkaa taas ajoi korvien välissä säkenöivä into uutta kohtaan. Jotain olisi valittava, päätös olisi tehtävä. 

Muistan hyvin, miten valitsimme lukion aikana suoritettavia aineita täällä vieressä, Hattulantiellä. Keskustelimme kavereiden kanssa siitä, mitkä aineet kannattaa valita, sillä ainakin osa niistä olisi myöhemmin myös kirjoitettava. Ruotsi vai matikka? Valitsin matikan, men svenska skulle också har varit trevligt. Esille nousi myös, miten merkittävässä asemassa kirjoitukset olisivat siinä, mihin pääsee opiskelemaan sitten lukion jälkeen. Tosin itselleni ylioppilaskirjoitukset tuntuivat kaukaisen tulevaisuuden etäiseltä ponnistukselta. Määrittelisiväthän ne vasta aikaa lukion jälkeen. Siis aikaa, josta itsellä ei ollut vielä varsinaisia pohdintoja, puhumattakaan suunnitelmista.

Arvatkaa, miten valitsin kirjoitettavat aineet tuolloin? Miten tein valinnan siinä hetkessä?

Se aiemmin mainitsemani säkenöivä into uutta kohtaan ohjasi kohtaloani myös tämän valinnan kohdalla. Kuuntelin itseäni ja valitsin aineet, joista todella olin kiinnostunut. Matikan suhteen halusin vain todistaa itselleni, etten ole täysin menetetty tapaus. Voin sanoa tiedostavani, miten merkittävän valinnan tein, sillä tässä hetkessä olen ylpeä itsestäni. Matikassa olisi voinut mennä paremmin, mutta it is what it is. Tänään olen ylioppilas. Itseni lisäksi olen kuitenkin myös ylpeä kaikista muistakin tänään valmistuneista. Ystävät, olemme tehneet sen.

Nyt on katsottu taaksepäin ja ymmärretty elämää siltä ajalta hieman paremmin. Tästä hetkestä suunta on kuitenkin eteenpäin, sillä edessä odottaa tulevaisuus vailla vertaa. 

Puhuessani valinnoista, päätöksistä ja tulevaisuudesta mieleeni juolahtaa pyyntö. Nostaisiko juhlaväki toisen kätensä ilmaan?

Tuoreet ylioppilaat, katsokaa, he kaikki ovat meidän tukenamme. Vaikka päätökset ovat meidän, niitä ei tarvitse tehdä yksin. Siinä kuuluu vastaus kysymykseen: “Mitä aiot tehdä lukion jälkeen?” En ole varma, mutta tiedän, etten tule tekemään sitä yksin. Uskotaan itseemme, ollaan lempeitä toisillemme ja muistetaan: elämme vain kerran.

Meelis Teder

Työelämä ja verkostot - Konepajan lukion painotus

Konepajan lukion painotus on kerännyt kiitosta koulutuksen kentällä. Viimeisenä painotusta kiitteli Helsingin pormestari Juhana Vartiainen 29.11.2023 keskustelutilaisuudessamme Oodissa. Miten uuden lukiomme painotus syntyi, mistä kaikki alkoikaan?  

Aikuislukion suunnittelupäivänä elokuun lopulla 2022 kerroimme yhdessä apulaisrehtoreiden kanssa opettajakunnalle, että uuden nuorten lukion työnimenä on työelämälukio. Aikaisemmin keväällä idea nousi esiin eräässä ammattilukion kokouksessa. Heitimme idean myös silloiselle lukiokoulutuksen päällikölle, joka innostui välittömästi ja muistelenkin hänen sanoneen, että tuollainen painotus menee kyllä heittämällä läpi Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa. Kouluhan ei voi itsenäisesti päättää tämän kaltaisista asioista.

 

Päällikön palaute vahvisti luottamusta siihen, että työelämä voisi olla meidän painotuksemme. Ovathan myös monet lukiolaiset jo vuosien ajan toivoneet lisää työelämälähtöisyyttä lukioihin. Kävi kuitenkin niin, että opettajakunnassamme painotusehdotus sai aluksi aikaan melkoisen metelin. Osa opettajista nosti esiin huolen siitä, että lukion tehtävä yleissivistävänä ja jatko-opintoihin valmistavana instituutiona horjuu pahasti, jos päästämme työelämän tarpeet ja yritysmaailman voiton tavoittelun määrittelemään meidän opetustamme. Sivistyksen viimeinen linnake joutuu antautumaan markkinavoimien armoille ja ylioppilaskokeiden tavoitteet unohdetaan. Myrsky oli siis valmis ja kuohunnan keskellä oli hyvä ottaa muutama askel taaksepäin ja miettiä asiaa uudelleen. 

 

Voisiko löytyä painotus, joka olisi jonkinlainen kompromissi? Ajatus työelämäpainotteisesti lukiosta oli liian hyvä heti hylättäväksi. Opettajat ideoivat yhdessä esimerkiksi tulevaisuus -painotusta, joka ottaisi huomioon myös tulevaisuuden työelämän. Tämä painotus toisaalta herätti myös vastustusta: tulevaisuus nähtiin liian epämääräisenä painotuksena. Voisiko sillä houkutella nuoria meille hakemaan? Painotukseksi ehdotettiin myös mm. kulttuuria, yhteiskuntaa, kestävä kehitystä ja hyvinvointia. Mielipiteet opettajakunnassa jakautuivat voimakkaasti. Jokainen painotusehdotus oli omalla tavallaan hyvä, mutta mikä olisi juuri se oikea ja kestävä pidemmällä aikavälillä? Päätöstä kypsytellessä aika kului ja sormet syyhysivät jo päästä suunnittelemaan painotuksen pohjalta uuden koulun toimintaa ja opetustarjontaa.  

Valaistumisen hetki tapahtui johtoryhmämme kokouksessa keväällä 2023. Kokouksessa eräs opettajista ehdotti, että mitä jos otettaisiinkin painotukseksi verkostot, eikä määriteltäisikään sen tarkemmin yhtä kantavaa teemaa. Yhdessä verkostokumppanin kanssa opiskelija voi tutustua ja päästä tutkimaan monenlaisia juttuja kumppanin toimialasta riippuen. Helpotuksen tunne valtasi meidät kaikki siltä samalta istumalta. Siinä se oli: painotus, joka mahdollistaisi kaikki painotukset. Toiseksi painotukseksi valitsimme työelämätaidot. Tässä painotuksessa korostuu taitojen oppiminen ja laaja-alainen osaaminen, joka on isossa roolissa myös lukioiden nykyisissä opetussuunnitelmissa. 

 

Konepajan lukion painotusehdotus hyväksyttiin jaoston kokouksessa kiitoksin 16.5.2023. Otimme ison askeleen eteenpäin. Päätös oli lopulta helppo ja se tehtiin tunteella harkiten. Liittomme on nyt sinetöity ja tämä painotus – uskallan väittää - tulee olemaan varsinainen rakkausavioliitto, joka rikastuttaa myös aikuislukiotamme ennen kokemattomilla tavoilla! 

 

Katri Hyrsky 

Konepajan lukion ja aikuislukion rehtori 

Konepajan lukio ja aikuislukio

 

Helsingin aikuislukio aloitti tänä syksynä lukuvuotensa uudistuneena. Koulun nimeksi tuli 1.8. alkaen Konepajan lukio ja aikuislukio. Nimen lisäksi toteutui unelma, josta emme ole uskaltaneet edes haaveilla; saimme ihan oman koulurakennuksen Vallilan sydämestä. Konepajan alueelle syntyy Konepajan lukio ja aikuislukio. Tänä syksynä uuteen kouluun pääsivät muuttamaan aikuisten perusopetuksen opiskelijat. Heistä osa kuuluu nuorten suuntaan, jossa opiskelee perusopetuksensa loppuun suorittavia nuoria. Koulun nimessä on nyt lukio ja aikuislukio, ja se tarkoittaa tietysti sitä, että kouluun on tulossa myös päivälukio. Nuorille suunnattua lukiota ei ole aikuislukion osana ennen ollutkaan, vaikka melkein kaikkea muuta onkin.  

Konepajan lukion suunnittelu etenee hyvää vauhtia. Nuorten lukio aloittaa toimintansa 1.8.2024 ja tulevan lukion painotukseksi on valittu verkostot ja työelämätaidot. Tavoitteena on, että myös aikuislukion opiskelijat hyötyvät nuorten lukion painotuksesta ja olemassaolosta, ja tietysti toisinpäin. Saman katon alla riittää tulevaisuudessa paljon kuhinaa ja hyvää energiaa.  

Miten tähän sitten oikein päädyttiin? Mistä kaikki alkoi? Ihan ensimmäiseksi päämajassa huomattiin, että lukiokoulutukseen tarvitaan lisää opiskelupaikkoja nuorille oppivelvollisille opiskelijoille. Olemassa oleviin päivälukioihin ei mahtuisi enää lisää opiskelijoita ja, uuden koulun perustamisessa on omat haasteensa. Katse kääntyi aikuislukion puoleen. Olisiko Helsingin aikuislukion väellä halua ja innostusta ottaa tällainen haaste vastaan? Vastaus oli helppo arvata, koska porkkana oli niin iso. Meille luvattiin oma koulu ja paljon uusia tulevaisuuden näkymiä.  

Alun alkaen tavoitteena oli avata uuden lukion ovet syksyllä 2025. Nopeasti huomattiin, että se onkin liian myöhään, koska lukiopaikkojen tarve on suuri. Tehtiin päätös, että uusi lukio avaa ovensa ensimmäisille opiskelijoille elokuussa 2024. Meille annettiin vain kaksi lukuvuotta aikaa suunnitella uutta lukiota. Suunnittelun alkuvaiheen täytti keskustelu siitä, millainen painotus uuteen lukioon tulisi. Monia mietitytti kovasti myös koulun tuleva sijainti. Sekin on monella tavalla tärkeä asia niin opiskelijoiden kuin opettajienkin näkökulmasta.

Tuleva Konepajan lukio on nyt hahmottumassa sellaiseksi päivälukioksi, jollaista Suomessa ei ole ennen toteutettu. Työelämäverkostot, järjestöt ja korkeakoulut tuodaan yhteistyökumppaneina mukaan lukion opetussuunnitelmaan ja opiskeluun. Opettajat ja ohjaajat pääsevät myös haastamaan ja kehittämään omaa työnkuvaansa uudenlaisessa lukiossa, jossa tiimityö ja verkostot ovat osa viikoittaista arkea. Opiskelijat saavat entistä enemmän eväitä tulevaisuuden rakentamiseen. 

Tunnelma on innostunut ja odottava. Elokuussa koko koulu avaa yhteisen pääoven ja astuu sisään uuteen aikakauteen. Aikuislukio on kokenut paljon pieniä ja suuria myrskyjä vuosien saatossa, ja nyt vihdoinkin tuntuu siltä, että ollaan saapumassa satamaan.  

Ylioppilaan puhe 2.6.2023

Hyvä juhlaväki, hyvät uudet ylioppilaat, rehtori, opettajat, ystävät ja sukulaiset.

Tämä päivä ja hetki on minulle tärkeä ja ikimuistoinen. Ja uskon, että sitä se on myös kaikille teille valkolakin tänään saavuttaneille. Jokaisella meistä on ollut oma ainutlaatuinen matkamme tähän hetkeen, olemme aloittaneet opintomme eri tilanteista, olemme tehneet pidemmän tai lyhyemmän matkan ja jotkut meistä saavuttavat tänään valkolakin lisäksi myös ammattitutkinnon. Siitä, että mahdollisuudet opiskeluun ovat niin moninaiset, voimme olla vilpittömästi iloisia ja kiitollisia.

Minulta ehti kulua jo kokonainen pitkä elämä ja työura, ennen kuin olen tässä pisteessä. Oppikouluni jäi aikoinaan kesken riehakkaan teinielämän vuoksi. Suoritin ammattitutkinnon, tai oikeastaan kaksi. Nuoruusvuosina en kokenut opiskelulla olevan itseisarvoa. Pikkukaupungin tyttönä tuntui tärkeämmältä saada ammatti ja päästä työelämään. Perheen ja suvun piirissäkään ei ollut ylioppilaita, saati korkeakouluopiskelijoita. Sen sijaan silmissä siinsi tulevaisuus puuterin ja parfyymin tuoksuisena jakkupukuisena merkonomina, virkanaisena, kenties kahden lapsen äitinä - tiilitalon autotallissa upouusi Volvo.

Mutta elämä ei mennyt ihan niin kuin sitä kuvitteli. Ammattitutkinnon mukainen työ alkoi kyllästyttää jo muutaman vuoden kuluttua. Ja se virkanaisen jakkupukukin jäi pian vaatekaappiin lojumaan, kun elämäni täyttivät erilaiset luottamustoimet ja aktiviteetit teatterin, luonnonsuojelun ja rauhanliikkeen parissa. Maailma laajeni ja näyttäytyi monimutkaisena paikkana, jossa onnea voi tavoitella monella eri tavalla. Minäkin ryhdyin etsimään uutta polkua ja laajempaa elämänpiiriä jo alle kolmekymppisenä. Toiveissa oli päästä muuttamaan pikkukaupungista Helsinkiin ja löytää työ, jossa voisin käyttää osaamistani ja elämänkokemustani.

Teatteriharrastukseni parissa olin tutustunut ja rakastunut venäläiseen kirjailijaan, Anton Tsehoviin ja hänen näytelmiensä henkilöihin, maaseudun joutilaaseen yläluokkaan, joka kulutti päivänsä teetä juoden ja haaveillen Moskovasta ja toisenlaisesta, merkityksellisestä elämästä. ”Täytyy vain elää – täytyy tehdä työtä, vain tehdä työtä…” hokee nuori ja idealistinen Irina, nuorin kolmesta sisaresta. Hän näkee työn runollisena velvollisuutena, joka antaa hänen elämälleen suunnan ja tarkoituksen. Minä samaistuin tähän nuoreen Irinaan ja etsin elämääni työtä, jossa on runoutta. Päädyin mainostoimistoon. Ei kuulosta paikalta, josta voisi löytää runoutta.

Mutta mitä runous itse asiassa on? Minulle runous on ajatuksen vapautta, löytämisen riemua, luomisen iloa – ja sitä kaikkea oli tarjolla uudessa työpaikassani. Olin löytänyt paikkani, olin löytänyt työni. Koulutuksen uuteen työhöni antoivat eletty elämäni, sen kaikki kokemukset, niin työni virkanaisena kuin roolini teatterin lavalla tai toimeni ympäristöseurassa ja rauhanliikkeessä.

Elämäni oli rikasta, työn ja harrastusten täyttämää. Mutta pärjäsin tosi huonosti Trivial Pursuitissa ja ihmettelin aina mistä ihmeestä kaverit tiesivät vastaukset sellaisiin kysymyksiin kuin ”missä sodassa Kustaa II Aadolf kaatui” tai ”minkä alkuaineen kemiallinen merkki on B”.

He vastasivat aina, että kouluajoista on jäänyt mieleen. Minä en ollut lukenut historiaa. Enkä kemiaa. Enkä montaa muutakaan ainetta. Olin toki oppinut paljon elämällä ja osallistumalla, mutta paljon oli myös jäänyt oppimatta. Opiskelu alkoi houkutella, mutta työn ja harrastusten tiimellyksessä ei ollut vielä tilaa uusille projekteille. Sitten tuli eläkeikä. Ja korona. Koulut sulkeutuivat. 10-vuotias tyttärenpoikani jäi kotiin tietokoneen kanssa ja neljäs luokka peruskoulua oli menossa. Yksin olisi pitänyt läksyt tehdä. Siitä ei olisi tullut mitään. Niinpä minusta, isoäidistä, tuli kotiope.

Nuo keväiset viikot peruskoulun neljättä luokkaa käydessä sytyttivät minussa opiskeluroihun palamaan. Ilmoittauduin kouluun, Helsingin aikuislukioon, tavoitteena valkolakki ja paremmat mahdollisuudet tulevissa Trivial Pursuit -taistoissa. Opiskelu on ollut riemullista! Olen nauttinut kaikesta, niin koulutunneista kuin kotitehtävistä. Koronan myötä opiskelu muuttui pitkälti etäopiskeluksi. Se vähän harmitti. Olin odottanut opiskelun tarjoavan minulle sosiaalisesti rikkaampaa elämää, mutta sen korona esti. Koronan aikana opetuksessa tehtiin huikea digiloikka ja yhä useampi kurssi oli nyt mahdollista opiskella joko itsenäisesti verkossa tai osallistumalla etätunneille.

Opiskelun monimuotoisuus on rikkaus, jota varmasti me kaikki olemme oppineet arvostamaan. Olemme eri-ikäisiä, tulemme erilaisista tilanteista. Kuitenkin voimme löytää itsellemme parhaiten sopivan tavan opiskeluun ja etenemiseen. Moni teistä joutui sovittamaan opiskelunsa yhteen työelämän tai perhe-elämän kanssa, toiset molempien. Se on vaatinut uhrauksia ja ponnistuksia. Tänään voitte olla ylpeitä siitä mitä olette saavuttaneet.

Näinä aikuislukion vuosina opiskelusta on tullut elintärkeä osa elämääni. Uteliaisuuteni ja tiedonhaluni ajavat minua eteenpäin. Opiskelu tarjoaa näkymän tulevaisuuteen.

Uuden tiedon takana on aina vain lisää uutta tietoa. Sitä kohti on mentävä. Edessä oleva tie ei tule koskaan perille, mutta tarjoaa sitä kulkevalle yhä uusia elämyksiä ja oivalluksia. Avoin mieli ja halu tietää – siinä avaimet ikuiseen oppimiseen. Olen yksi esimerkki siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa elämässä uusi vaihe. Minä palasin kouluun monen vuosi-kymmenen jälkeen. Olen nyt saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni ja olen jo matkalla kohti seuraavaa. Aloitin nimittäin Suomen kirjallisuuden perusopinnot avoimessa yliopistossa ja olen taas aivan innoissani!

Haluan vielä kiittää meidän kaikkien valmistuneiden puolesta Helsingin aikuislukion opettajia ja koko henkilökuntaa panoksestanne ja tuestanne tällä tärkeällä matkallamme. Ja haluan myös kiittää jokaisen kotiväkeä, sukulaisia ja ystäviä. Teidän tukenne ja uskonne meihin, on kantanut meidät tähän hetkeen.

Hyvät uudet ylioppilaat. Haluan lämpimästi onnitella teitä saavutuksestanne ja omalla esimerkilläni muistuttaa, että matka on vasta alkanut ja se jatkuu aina vaan. Kuten Aila Meriluoto Jälkeenpäin-runonsa alussa sanoo: 

Olen polkuni päässä,

tuhansistani erään

- ja niitä on täynnä maa.

Käyköön siis tienne kohti uusia oppimispolkuja.

Onnea!

Kiitos.

Ylioppilas Tarja Koskela

Harrin kevättervehdys opettajille lukuvuoden päätteeksi

 

Hei kaikki,

taas on se aika vuodesta, kun saan lähettää teille tervehdyksen ennen lomalle lähtöä. Tosin kaikkiahan se ei tietenkään heti koske, vaan osa teistä jatkaa vielä kesälukiossa ja hallinto ensi lukuvuoden suunnittelun parissa.

Kevät on ollut meillä taas kiireinen, kuinkas muutenkaan. Olen tässä pohtinut, nyt kun tasan 30 vuotta aikuislukiossa tulee juuri täyteen, että mitä sitä suotta stressaamaan näitä toukokuun erityisiä kiireitä. Ylioppilaita oli tulostensaapumispäivänä 40 ja nyt 60 (and still counting!) ja niiden kanssa menee aina tunti jos toinenkin, myös teillä opettajilla, jotka arvioitte viime hetken suorituksia. Samoin syksyn ilmoittautujien määrä on kasvanut vielä huimasti sen jälkeen, kun ilmoittautuminen päättyi. Meidän maailma nyt vaan on tällainen, asiat hoidetaan viime tippaan, mutta tärkeintä on, että saadaan ihmiset eteenpäin elämässään!

Tuleva vuosi tuo taas uusia kuvioita mukanaan, ja koulun nimikin jo vaihtuu taas. Minä odotan jo innolla, että päästään reilun vuoden päästä viimein kaikki saman katon alle ja näemme toisiamme enemmän. Ensi lukuvuonna pidetään huoli siitä, että hoidetaan siirtymävuosi kunnialla ja ennen kaikkea pidetään huoli toisistamme! Huomasin kevään onnistumiskeskusteluissa, että teillä on selvästi tarve puhua asioista, vaikeistakin. Ehkä tämäkin on vain osa sitä suurempaa maailman myllerrystä, mutta haluan, että meidän koulussamme kaikilla on hyvä olla, niin henkilökunnalla kuin opiskelijoillakin.

Ja sitten se perinteinen loppukevennys: pyysin viime lauantaina Maailma kylässä -festaripäivän jälkeen vaimolta ex tempore synttärilahjaksi iltaa karaoke-baarissa. Päädyimme viettämään pitkän illan Populuksessa, varsin kaurismäkiläisessä kalliolaiskuppilassa, jossa illan loppua kohden tunnelma oli katossa, kun vetäisimme vielä yhdessä viimeisenä vetonamme Mamma Mian 🙂 Tässä linkki hieman rauhallisempaan soolovetoon samasta biisistä omalla terassilla pari vuotta sitten. 

Toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa ja palauttavaa kesälomaa ja tapaamme syksyllä taas viimeistään elokuun suunnittelupäivässä 25.8. Töysänkadulla!

Harri Veteli

apulaisrehtori

Helsingin aikuislukio