Taide opetuksen ytimeen! Opettajien Erasmus+ hanke

    HALin Erasmus + 2018-2020

TAIDE OPETUKSEN YTIMEEN!

 LUOVIA JA TOIMINNALLISIA METODEJA ETSIMÄSSÄ 

HELSINGIN AIKUISLUKION OPETTAJIEN ERASMUS+ LIIKKUVUUSHANKE 2018-2020

Korkeakoulujen sisäänotto muuttuu, muuttuuko lukio?

Korkeakoulujen sisäänotto muuttuu, muuttuuko lukio?

Tuossa hän on, Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naisylioppilas Maria Tschetschulin. Vuosi on 1870 ja Maria 18-vuotias.                                                                                     
                                           

Kuvassa on yksi mielenkiintoinen yksityiskohta:      

Marialla ei ole päässään ylioppilaslakkia - valkolakkia siis - koska naisena     
hänellä ei ollut oikeutta lakin käyttöön. Olihan hänellä           
oikeus yliopisto-opiskeluunkin vain erikoisluvalla
(erivapaus sukupuolesta -käytänne oli voimassa vuoteen 1901 asti).
Lakin sijaan Marian päässä on rusetti ja siinä Helsingin yliopiston
tunnus, Apollon lyyra.  Vuoteen 1917 asti valkolakki oli merkki Helsingin
yliopiston pääsykokeen onnistuneesta suorittamisesta.

Ihmettelette ehkä, miksi moista asiaa nyt muistellaan.
Ei, syy ei ole Me Too -kampanja, vaan jo alkanut ja viimeistään vuonna
2020 kokonaisuudessaan voimaan tuleva korkeakoulujen
sisäänottouudistus. Uudistus on pieneltä osin askel menneeseen:
ylioppilastutkinto ei olekaan enää vain lukion päättökoe, vaan siitä tulee pääsylippu yliopistoon ja ammattikorkeaan.

Vuonna 2020 opiskeluoikeuden saajista 2/3 valitaan ylioppilaskirjoitusten arvosanojen perusteella, 1/3 pääsykokeilla. Pääsykokeet perustuvat koetilanteessa jaettavaan materiaaliin, eivät etukäteen luetun materiaalin tenttaamiseen. Joitakin poikkeuksia on: oikeustieteelliseen tiedekuntaan valitaan arvosanojen perusteella vain 40 %, ja taideopinnoissa arvosanoja ei sisäänotossa huomioida lainkaan. Yksityiskohtaiset, kattavat valintakriteerit julkaistaan lokakuussa 2019.

Yliopistojen haussa käytettävä pisteytysjärjestelmä selviää näistä taulukoista: luonnontieteelliset alat ja muut alat. Äidinkieli ja matematiikka (erityisesti pitkä) tuovat mukanaan suurimmat pistemäärät. Pitkä kieli näyttää olevan painoarvoltaan lyhyeen matematiikkaan verrattava. Lisäksi eri aloilla on omat painotetut aineensa.

Pisteytysjärjestelmä herätti ilmestyessään huolen oppiaineiden jakamisesta eri kasteihin. Puhuttiin siitä, karsitaanko nyt oppiaineita ja opiskelijoita priimaan ja sekundaan. Tällainen keskustelu on sittemmin hiljennyt. Nyt puhutaan uudistuksen yleisistä perusteluista:
   - Nykyinen opiskelijavalintajärjestelmä on kansainvälisesti verrattuna raskas ja tuottaa korkeakouluille paljon kustannuksia.
   - Jo ylioppilastutkinto mittaa lukiolaisten osaamista kansallisesti yhdenmukaisella tavalla.
   - Lukion viimeinen vuosi on kohtuuttoman raskas monine kokeineen.
   - Uusi järjestelmä nopeuttaa jatko-opintoihin siirtymistä ja säilyttää mahdollisuuden päästä korkeakouluihin esim. ammatillisen tutkinnon perusteella.

Mitä uudistus merkitsee meille, Helsingin aikuislukion opiskelijoille ja opettajille?  Opojen ohjaava rooli kasvaa, opettajat tiedostavat korkeakoulujen olemassaolon vaatimuksineen entistä selkeämmin, opiskelijat suuntaavat tai painottavat lukio-opintojaan tulevaisuutta ajatellen? Siirtyykö painopiste opiskelutaitoihin, tiedon soveltamiseen, analyyttiseen ajatteluun? Lähestymmekö muinaisten roomalaisten ajatusta “emme opiskele koulua vaan elämää varten” (non scholae sed vitae discimus)?  Entä perinteinen ajatus lukiosta yleissivistyksen turvaajana?  Kun mietimme tätä, kannattaa muistaa, että lähitulevaisuudessa on edessä myös lukiolain uudistus: ylioppilaskokeiden uusimisjärjestelmä vapautuu, yhteistyö korkeakoulujen kanssa lisääntyy, kursseista siirrytään moduuleihin ja opintopisteisiin, kirjoitettavien oppiaineiden määrä kasvaa (todennäköisesti) neljästä viiteen.

Mutta, miten Marian opiskelu yliopistossa eteni? Ei mitenkään. Hän totesi, ettei halua osallistua luennoille, joilla on vain miehiä. Tasa-arvo valkolakkien käytössä puolestaan saatiin aikaan vuonna 1897.  

Lukio-opetuksen kehittämistiimin puolesta

Merjo Paranko

The Museum of Technology – TechLand

Our students (17SA & 17SB) eventually completing both high school (Helsingin aikuislukio) and vocational studies (Stadin ammattiopisto) dived into TechLand just before the autumn break. Here’s a brief account of two of the students, Sebastian and Benjamin as what caught their eye and imagination there.

On 11th of October, we went to the Museum of Technology with our classmates. Our teachers of our subjects were English and math, but we went there by ourselves instead of going there with our teachers. The day was very sunny, but it was also very foggy during that day.

When we got there, the place was full of light and it looked very interesting and exciting. The selection of the objects was huge. It varied from home technology factory machines. They were old and fascinating.

We had a guide, who talked English to us throughout the
tour. She explained us a few sections of the museum. She didn’t introduce the whole museum because we didn’t have enough time. She introduced us few machines and objects.

One of the coolest things were car picking pliers as you can see on picture 1.

Another interesting object was a small block which looked like a smashed car. It turned out to be one. The photo of the smashed car is in picture 2.

There was also a bit of the Finnish history of electric cars 

on display in the museum. The car in question is on picture 3. 

However, it wasn’t used a lot, because the range was small for 

the car, and batteries were too big for the car. They were so 

heavy that you had to push the car uphill.

Finally, and without a question, my own favorite was
the pocket grinder. It doesn’t fit into anybody’s pocket but
it is very interesting and old looking machine. With this machine
was made all kinds of paper was made in its time.
You can see the machine in picture 4.

S2-opetuksen kuulumisia

Viime aikoina on ministeritasolla kritisoitu kieltenopetuksen nykytilaa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen lausui 8.9. Ylen aamu-tv:ssä: ”Me lähdetään kieltenopetuksessa kieliopista, niin josko joskus lähdettäisiin siitä, että opittaisiin puhumaan, kyllä ne inessiivit, elatiivit ja illatiivit sitten jälkeenpäin opitaan.”

Sisäministeri Kai Mykkänen esitteli Ylen aamussa 14.9. tilastoja, joissa vain yksi maahanmuuttaja viidestä osaa kieltä niin hyvin, että pääsee ammattiopintoihin, ja vain yksi sadasta menee työelämään kotoutumisjakson jälkeen. Hän peräänkuuluttaa työorientoitunutta mallia, jossa yhä useampi maahanmuuttaja ohjautuisi nopeammin työelämään.

Millaista on S2-opetus Aikuislukion aikuisten perusopetuksen lukutaitovaiheen ryhmissä ja kielipajassa?

Oppilaamme ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Joku on jo sujuva puhuja, mutta voi olla melkein kirjoitustaidoton. Yksi on haka kieliopissa ja nippelitiedossa, mutta puhuminen on haastavaa. Useimpien kielitaito on vasta lähtökuopissa. Suomen kieli sujuu vain yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, ja lukeminen, ymmärtäminen ja erityisesti kirjoittaminen on vaikeaa. Joku on käynyt kotimaassaan jo peruskoulun ja lukiota, yksi on opiskellut ehkä ammatin tai ollut töissä jo monta vuotta, toinen ei ole vielä opiskellut päivääkään missään.

Nyt syksyllä olemme opetelleet ruoka- ja keittiösanoja, ja siinä sivussa myös värejä ja numeroita. Kieliopin pänttäämisen sijaan kysymme: mitä sinä juot aamulla, mitä syöt illalla, mitä ruokaa tykkäät tehdä, kuinka monta kattilaa sinulla on, syötkö sianlihaa? Oppilaat kysyvät näitä kysymyksiä toisiltaan mm. pikatreffit-harjoituksessa, jossa puhekumppani vaihtuu lennossa muutaman minuutin välein. Opettelemme ruokasanoja pelaten Kahoot-peliä puhelimilla. Katsomme Youtubesta, kun suomalainen huippukokki on tohkeissaan mummon nakkikastikkeen tekemisestä, ja meitä naurattaa. Popsi popsi porkkanaa jää monella korvamadoksi soimaan päivän päätteeksi. Oppilaat esittelevät toisilleen lempireseptinsä, samalla opimme mittoja ja määriä. Aika usein joku yllättää ja tuo seuraavana päivänä kaikille sambuuseja tai baklavaa.  Laitetaanko baklavaan vaaleaa sokeria vai siirappia? Entä miten sujuu perinteinen muistipeli korteilla, jossa on ruokien kuvia ja nimiä? Edistyneimpien ryhmissä opiskelemme myös verbityyppejä ja partitiivia kielioppitermein.

Jo perinteeksi tullut retki Kauppatorille ihmettelemään syksyn satoa ja hintoja oli taas onnistunut. Matkalla kielipajalaiset ihailivat myös Helsinki Design Weekin taideteoksia, ja lukutaitovaiheen opiskelijat vierailivat yliopiston päärakennuksessa ja Tuomiokirkossa.

Torimyyjät auttoivat oppilaita auliisti, kun piti löytää vadelma tai nimetä karhunvatukka. Puhetilanteet olivat aitoja ja mutkattomia. Samalla opeteltiin matematiikkaa ja etsittiin tuotteiden kilohintoja. Karhunlihasäilyke maksoi kauppahallissa 28 euroa purkki! Myöhemmin luokassa kävimme läpi tehtävää ja mietimme, mitä vastaavat tuotteet maksavat lähikaupassa. Leikimme että meillä on 20 euron budjetti ja teemme ruokaa neljälle hengelle tänään. Mitä ostetaan ja paljonko rahaa jää? Jääkö rahaa enää viiniin, jos kyseessä onkin juhla-ateria?

Partitiivia siis pureskellaan. Kysyypä joku aina: ”Miksi vesi-vettä ja lautanen-lautasta?” Sanatyypit alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Toisto on metodimme, toisto eri muodoissa, puheessa, kirjoittaen, kuunnellen, lukien. Yle oppimisen videoita katselee oppilas jos toinenkin vapaa-ajalla istuessaan bussissa tai kotona. Oppimispelit, kuten Kahoot, Quizlet ja Ekapeli, koukuttavat.

Opettaminen on funktionaalista ja oppijalähtöistä. Työelämään tai ammattikouluun ei vielä tällä suomella mene kovin moni, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Stadin osaamiskeskuksen ammattipolku-opinnot kiinnostavat. Siellä pääsee jo vähäiselläkin kielitaidolla orientoitumaan alan ammattisanastoon ja harjoittelemaan käytännön työtä, kiinnostaapa oppilasta sitten vaikkapa kauneus-, logistiikka-, kotityö- tai autoala. Peruskouluunkin mielii aika moni. Aikuislukio tarjoaa peruskoulun alku- ja päättövaiheen opintoja. Jokaiselle oppilaalle tehdään oma oppimissuunnitelma, johon kirjataan myös se, mikä ammatti jatkossa siintelee haaveissa.

S2-opettajat

Heidi Laine, Lotta af Hällström, Virpi Paulo ja Jaana Tuominen

Teatterista uutta näkökulmaa yo-kokeisiin

Tuleva äidinkielen yo-koe jännittää monia. Mitä pitää treenata? Millaisiin kysymyksiin joutuu vastaamaan? Miten kokeesta pääsee läpi? Onko minulla tarpeeksi sanottavaa ja ajatuksia? Tällaisiin kysymyksiin on haettu vastauksia abikursseilla, kun on harjoiteltu sähköiseen kokeeseen vastaamista. Muuttuipa koe miten paljon tahansa, yksi asia on ja pysyy: kokeessa menestymiseen vaaditaan itsenäistä ajattelua, yleissivistystä ja kykyä pohtia ympäröivää todellisuutta eri näkökulmista. Edelleen olennaista on, että kirjoittajalla on sanottavaa. Kiinnostavia ajatuksia ja sanottavaa löytää, kun seuraa ajankohtaisia keskusteluja ja lukee monipuolisesti erilaisia tekstejä. Uusia näkökulmia ajankohtaisiin ilmiöihin tarjoaa myös teatteri. 

Teatterissa käyminen on riskipeliä. Voi olla, että näytelmä ei kosketa lainkaan eikä herätä minkäänlaisia ajatuksia. Kalliin lipun ostaminen harmittaa, ja päällimmäiseksi tunteeksi nousee turhautuminen, jopa pettymys. Katsoja saattaa tuntea itsensä huijatuksi: ”Piti tännekin lähteä. Miksi en jäänyt kotiin katsomaan telkkaria?”  

Parhaimmillaan katsoja kokee jotakin ainutlaatuista ja koskettavaa. Näyttämöllä on saatettu käsitellä kysymyksiä, joita katsoja on itsekin miettinyt: ”Mihin maailma on menossa? Mikä on minun paikkani tässä hullunmyllyssä? Osaanko tehdä oikeita valintoja?” Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho toteaa syksyn ohjelmalehtisen pääkirjoituksessaan: ”Elämme kummallista aikaa, jolloin maailman suurimmat johtajat käyttäytyvät kuin koulukiusaajat ja samaan aikaan vanhempien pitäisi opettaa tuleville sukupolville kestäviä ja kaikkia kunnioittavia elämänarvoja.” Muun muassa tällaisiin ristiriitoihin hyvä näytelmä pureutuu.   

Teatterin ystävältä pyydetään usein vinkkejä kiinnostavista näytelmistä, koska tarjontaa varsinkin pääkaupunkiseudulla on runsaasti. Seuraavassa nostan esiin muutamia kiinnostavia esityksiä ja omia suosikkejani: 

Absurdista ja yllättävästä teatterista nauttivalle Q-teatteri on varma valinta. En muista nähneeni siellä yhtään huonoa esitystä, ja myös 19.9. ensi-iltansa saava uutuus, Mount Everest vaikuttaa kiinnostavalta. Rooleissa on tuttuja näyttelijöitä aina Minna Haapkylästä Pyry Nikkilään. 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä nähdään Leena Krohnin romaanista Tainaron (1985) dramatisoitu näytelmä. Tainaron tutkii jatkuvassa muutoksessa olevaa maailmaa, mutta lopulta on kyse omaan itseen tutustumisesta. Näytelmässä esiintyvät Kati Outinen ja muusikko Aino Venna. 

Musikaalin ystävälle on tarjolla Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots. Kriitikko Lauri Meri hehkuttaa toteutusta niin vuolaasti, että lippuluukulla on taatusti vipinää. Meri kirjoittaa arvostelussaan Kinky Boots -musikaali järisyttää ja kouraisee syvältä (HS 1.9.2018): “- - teos kouraisee syvältä tuodessaan esille monenlaisia suhteita lasten ja vanhempien, työnantajien ja työntekijöiden tai ihan vain rakastavaisten välillä.”  

Teatteri Avoimet Ovet tuo näyttämölle uuden tulkinnan Minna Canthin näytelmästä Papin perhe (1889). Näytelmä kertoo perheen sisäisistä ristiriidoista, kun lapset asettuvat vastustamaan isän konservatiivista maailmankatsomusta. Näytelmän ensi-ilta on 11.9. 

Klassikkoja tutuksi tekee myös mainio Red Nose Company. Klovnit Mike ja Zin tulkitsevat mm. Kari Hotakaisen romaanin Juoksuhaudantie kahdessa tunnissa hypäten roolista toiseen. Klovnien käsittelyssä Ilmari Kiannon Punainen viiva saa kyytiä, ja katsoja pyyhkii kyyneleitä ja ulvoo naurusta samaan aikaan. Syksyn uutuus, Babylon, pohtii vallankäyttöä ja ottaa osaa ajankohtaiseen #metoo-keskusteluun.  

Helsingin aikuislukion kaksoistutkintolaiset kävivät katsomassa

Red Nose Companya viime tammikuussa.

Jos et ole vielä nähnyt KOM-teatterin upeaa esitystä Veriruusut, toimi vikkelästi. Viimeinen näytös on 6.10. Näytelmä on kuvaus vuoden 1918 Suomesta ja kahtia jakautuneesta kansasta nimenomaan naisten näkökulmasta.  Viime näytäntökauden helmiä oli niin ikään Kansallisteatterin Kangastus 38, joka perustuu Kjell Westön samannimiseen romaaniin. Siitä viimeinen esitys on 29.10. 

Ota riski. Lähde teatteriin! 

Outi Blomqvist 

äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja 

Kielten opiskelun ihanuus ja kurjuus

Olemme kaikki viettäneet kuuman kesän ja hikoilleet. Siksi haluaisinkin tarjota teille stimuloivaa puuhaa, jonka parissa voitte jatkaa hikoilua. En kuitenkaan puhu hölkkäämisestä tai Löylyssä käymisestä. Tarkoitan kielten opiskelua, joka vastaa mottimetsässä huhkimista. Se ei ole helppoa eikä aina hauskaakaan, mutta kun Venetsian Pyhän Markuksen torilla juotte ylihintaisen espresson, teitä on vedätetty, mutta suostuvana aikuisena.

Kielten opiskeleminen ja aikaa myöten kehittyvä kielitaito avaavat monia mahdollisuuksia. Matkustellessa voitte vaihtaa aina muutaman sanan paikallisten kanssa ja hämmästellä sitä, että joku on todellakin kuullut Paavo Nurmesta. Tai voitte ihastella suloisia bambinoja iltakävelyllä vanhempiensa kanssa. Voitte tervehtiä heitä sanomalla ”ciao amore”. Olettekin jo oppineet, että aikuisia ei kannata tervehtiä näin, ei ainakaan ennen kuin tunnette heitä riittävästi.

Kun talvella pänttäätte vieraan kielen sanoja ja sanontoja, voi teillä olla vesi kielellä. Suunnittelette jo seuraavan matkan ruokalistaa. Mieleen saattavat tulla Barcelonan tapakset, Normandian siideri, mustekalan musteessa keitetty risotto tai, koska makuasioista ei kannata kiistellä, jokin lihaisa saksalainen herkku.

Nykyään ihmiset harvoin enää opiskelevat vierasta kieltä sivistääkseen itseään tai halutakseen lukea jonkin maailmankirjallisuuden mestariteoksen alkukielellä. Se on mennyttä maailmaa. Sen sijaan ihmissuhteet ovat tärkeä motivoija. Nuori nainen on tavannut ranskalaisen miehen Australiassa. Te, lukijat, sanotte tietenkin, että kaverinhan täytyy osata edes jonkin verran englantia. Näin on, mutta jos nuori naisemme aikoo muuttaa miehen luo Nizzaan, täytyy sitä ranskaa oppia. Sitä paitsi tuskin hänen sukunsa puhuu mitään muuta. Vieläkin Euroopassa on maita, joissa ei juurikaan osata vieraita kieliä.

Se usein toistettu toteamus, että englannin taito on itsestään selvyys ja että työelämässä tarvitaan muitakin kieliä, pitää paikkansa. Jos suunnittelette uraa Euroopan Unionissa, ovat ranska ja saksa tärkeitä. Varsinkin sen jälkeen, kun Brexit astuu voimaan. Entäpä sitten vaikka Venäjän kauppa tai venäläiset turistit, joiden volyymit vaihtelevat poliittisten suhdanteiden mukaan. Tarvitaan venäjän kielen taitoa eikö vain? Ostaa voi millä kielellä hyvänsä, mutta asiakkaan kielellä myydään. Jos teitä kiinnostaa kauppa tai turismi, voitte aloittaa perehtymällä kyrillisiin aakkosiin koulumme venäjän kursseilla. Tai olette kuulleet, että Kiinan keskiluokka vaurastuu ja haluaa matkustella. Siihenkin meiltä löytyy apu: kiinan alkeet. Ni hao!

Kielitaito on hieno asia, mutta sen hankkiminen ei tule helpolla. Tarvitaan työtä, paljon työtä. Tässäkin pätee se vanha kuntosaliaforismi: no pain, no gain. Täytyy lukea, kirjoittaa, kuunnella ja puhua. Aika usein tehdään toki jotain hauskaakin. Pelataan, näytellään tai lauletaan. On aikoja, jolloin kaikki menee tasaista vauhtia eteenpäin. Te edistytte. Mutta sitten tulee sekavampi vaihe, jolloin lähes kaikki menee pieleen. Tällöin ei pidä antaa periksi ja lopettaa, koska se on vain vaihe. Sitä sattuu kaikille. Sisulla puskien esteiden yli, kunnes päästään seuraavaan suvantoon, jossa te jälleen löydätte paikkanne auringossa.

Olipa motiivinne kielten opiskeluun luidenne lämmittely tai dementian ehkäisy, niitä kannattaa opiskella järjestelmällisesti vaikkapa Helsingin aikuislukion kursseilla. Espanja, ranska ja venäjä alkavat heti ensimmäisessä jaksossa. Toisessa jaksossa tulee italia, ja kolmannessa on saksan alkeiden vuoro. Kurssimaksumme eivät pankkia räjäytä, aineopiskelijat maksavat 25 euroa/kurssi, korkeintaan 125 euroa vuodessa. Päättötodistustavoitteiset opiskelijat ja Helsingissä lukiota suorittavat eivät maksa mitään. Nyt liikkeelle! Odotamme teitä!

Helsingin aikuislukion kieltenopettajien puolesta,
Suvi Koivunen