S2-opetuksen kuulumisia

Viime aikoina on ministeritasolla kritisoitu kieltenopetuksen nykytilaa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen lausui 8.9. Ylen aamu-tv:ssä: ”Me lähdetään kieltenopetuksessa kieliopista, niin josko joskus lähdettäisiin siitä, että opittaisiin puhumaan, kyllä ne inessiivit, elatiivit ja illatiivit sitten jälkeenpäin opitaan.”

Sisäministeri Kai Mykkänen esitteli Ylen aamussa 14.9. tilastoja, joissa vain yksi maahanmuuttaja viidestä osaa kieltä niin hyvin, että pääsee ammattiopintoihin, ja vain yksi sadasta menee työelämään kotoutumisjakson jälkeen. Hän peräänkuuluttaa työorientoitunutta mallia, jossa yhä useampi maahanmuuttaja ohjautuisi nopeammin työelämään.

Millaista on S2-opetus Aikuislukion aikuisten perusopetuksen lukutaitovaiheen ryhmissä ja kielipajassa?

Oppilaamme ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Joku on jo sujuva puhuja, mutta voi olla melkein kirjoitustaidoton. Yksi on haka kieliopissa ja nippelitiedossa, mutta puhuminen on haastavaa. Useimpien kielitaito on vasta lähtökuopissa. Suomen kieli sujuu vain yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, ja lukeminen, ymmärtäminen ja erityisesti kirjoittaminen on vaikeaa. Joku on käynyt kotimaassaan jo peruskoulun ja lukiota, yksi on opiskellut ehkä ammatin tai ollut töissä jo monta vuotta, toinen ei ole vielä opiskellut päivääkään missään.

Nyt syksyllä olemme opetelleet ruoka- ja keittiösanoja, ja siinä sivussa myös värejä ja numeroita. Kieliopin pänttäämisen sijaan kysymme: mitä sinä juot aamulla, mitä syöt illalla, mitä ruokaa tykkäät tehdä, kuinka monta kattilaa sinulla on, syötkö sianlihaa? Oppilaat kysyvät näitä kysymyksiä toisiltaan mm. pikatreffit-harjoituksessa, jossa puhekumppani vaihtuu lennossa muutaman minuutin välein. Opettelemme ruokasanoja pelaten Kahoot-peliä puhelimilla. Katsomme Youtubesta, kun suomalainen huippukokki on tohkeissaan mummon nakkikastikkeen tekemisestä, ja meitä naurattaa. Popsi popsi porkkanaa jää monella korvamadoksi soimaan päivän päätteeksi. Oppilaat esittelevät toisilleen lempireseptinsä, samalla opimme mittoja ja määriä. Aika usein joku yllättää ja tuo seuraavana päivänä kaikille sambuuseja tai baklavaa.  Laitetaanko baklavaan vaaleaa sokeria vai siirappia? Entä miten sujuu perinteinen muistipeli korteilla, jossa on ruokien kuvia ja nimiä? Edistyneimpien ryhmissä opiskelemme myös verbityyppejä ja partitiivia kielioppitermein.

Jo perinteeksi tullut retki Kauppatorille ihmettelemään syksyn satoa ja hintoja oli taas onnistunut. Matkalla kielipajalaiset ihailivat myös Helsinki Design Weekin taideteoksia, ja lukutaitovaiheen opiskelijat vierailivat yliopiston päärakennuksessa ja Tuomiokirkossa.

Torimyyjät auttoivat oppilaita auliisti, kun piti löytää vadelma tai nimetä karhunvatukka. Puhetilanteet olivat aitoja ja mutkattomia. Samalla opeteltiin matematiikkaa ja etsittiin tuotteiden kilohintoja. Karhunlihasäilyke maksoi kauppahallissa 28 euroa purkki! Myöhemmin luokassa kävimme läpi tehtävää ja mietimme, mitä vastaavat tuotteet maksavat lähikaupassa. Leikimme että meillä on 20 euron budjetti ja teemme ruokaa neljälle hengelle tänään. Mitä ostetaan ja paljonko rahaa jää? Jääkö rahaa enää viiniin, jos kyseessä onkin juhla-ateria?

Partitiivia siis pureskellaan. Kysyypä joku aina: ”Miksi vesi-vettä ja lautanen-lautasta?” Sanatyypit alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Toisto on metodimme, toisto eri muodoissa, puheessa, kirjoittaen, kuunnellen, lukien. Yle oppimisen videoita katselee oppilas jos toinenkin vapaa-ajalla istuessaan bussissa tai kotona. Oppimispelit, kuten Kahoot, Quizlet ja Ekapeli, koukuttavat.

Opettaminen on funktionaalista ja oppijalähtöistä. Työelämään tai ammattikouluun ei vielä tällä suomella mene kovin moni, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Stadin osaamiskeskuksen ammattipolku-opinnot kiinnostavat. Siellä pääsee jo vähäiselläkin kielitaidolla orientoitumaan alan ammattisanastoon ja harjoittelemaan käytännön työtä, kiinnostaapa oppilasta sitten vaikkapa kauneus-, logistiikka-, kotityö- tai autoala. Peruskouluunkin mielii aika moni. Aikuislukio tarjoaa peruskoulun alku- ja päättövaiheen opintoja. Jokaiselle oppilaalle tehdään oma oppimissuunnitelma, johon kirjataan myös se, mikä ammatti jatkossa siintelee haaveissa.

S2-opettajat

Heidi Laine, Lotta af Hällström, Virpi Paulo ja Jaana Tuominen

Teatterista uutta näkökulmaa yo-kokeisiin

Tuleva äidinkielen yo-koe jännittää monia. Mitä pitää treenata? Millaisiin kysymyksiin joutuu vastaamaan? Miten kokeesta pääsee läpi? Onko minulla tarpeeksi sanottavaa ja ajatuksia? Tällaisiin kysymyksiin on haettu vastauksia abikursseilla, kun on harjoiteltu sähköiseen kokeeseen vastaamista. Muuttuipa koe miten paljon tahansa, yksi asia on ja pysyy: kokeessa menestymiseen vaaditaan itsenäistä ajattelua, yleissivistystä ja kykyä pohtia ympäröivää todellisuutta eri näkökulmista. Edelleen olennaista on, että kirjoittajalla on sanottavaa. Kiinnostavia ajatuksia ja sanottavaa löytää, kun seuraa ajankohtaisia keskusteluja ja lukee monipuolisesti erilaisia tekstejä. Uusia näkökulmia ajankohtaisiin ilmiöihin tarjoaa myös teatteri. 

Teatterissa käyminen on riskipeliä. Voi olla, että näytelmä ei kosketa lainkaan eikä herätä minkäänlaisia ajatuksia. Kalliin lipun ostaminen harmittaa, ja päällimmäiseksi tunteeksi nousee turhautuminen, jopa pettymys. Katsoja saattaa tuntea itsensä huijatuksi: ”Piti tännekin lähteä. Miksi en jäänyt kotiin katsomaan telkkaria?”  

Parhaimmillaan katsoja kokee jotakin ainutlaatuista ja koskettavaa. Näyttämöllä on saatettu käsitellä kysymyksiä, joita katsoja on itsekin miettinyt: ”Mihin maailma on menossa? Mikä on minun paikkani tässä hullunmyllyssä? Osaanko tehdä oikeita valintoja?” Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho toteaa syksyn ohjelmalehtisen pääkirjoituksessaan: ”Elämme kummallista aikaa, jolloin maailman suurimmat johtajat käyttäytyvät kuin koulukiusaajat ja samaan aikaan vanhempien pitäisi opettaa tuleville sukupolville kestäviä ja kaikkia kunnioittavia elämänarvoja.” Muun muassa tällaisiin ristiriitoihin hyvä näytelmä pureutuu.   

Teatterin ystävältä pyydetään usein vinkkejä kiinnostavista näytelmistä, koska tarjontaa varsinkin pääkaupunkiseudulla on runsaasti. Seuraavassa nostan esiin muutamia kiinnostavia esityksiä ja omia suosikkejani: 

Absurdista ja yllättävästä teatterista nauttivalle Q-teatteri on varma valinta. En muista nähneeni siellä yhtään huonoa esitystä, ja myös 19.9. ensi-iltansa saava uutuus, Mount Everest vaikuttaa kiinnostavalta. Rooleissa on tuttuja näyttelijöitä aina Minna Haapkylästä Pyry Nikkilään. 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä nähdään Leena Krohnin romaanista Tainaron (1985) dramatisoitu näytelmä. Tainaron tutkii jatkuvassa muutoksessa olevaa maailmaa, mutta lopulta on kyse omaan itseen tutustumisesta. Näytelmässä esiintyvät Kati Outinen ja muusikko Aino Venna. 

Musikaalin ystävälle on tarjolla Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots. Kriitikko Lauri Meri hehkuttaa toteutusta niin vuolaasti, että lippuluukulla on taatusti vipinää. Meri kirjoittaa arvostelussaan Kinky Boots -musikaali järisyttää ja kouraisee syvältä (HS 1.9.2018): “- - teos kouraisee syvältä tuodessaan esille monenlaisia suhteita lasten ja vanhempien, työnantajien ja työntekijöiden tai ihan vain rakastavaisten välillä.”  

Teatteri Avoimet Ovet tuo näyttämölle uuden tulkinnan Minna Canthin näytelmästä Papin perhe (1889). Näytelmä kertoo perheen sisäisistä ristiriidoista, kun lapset asettuvat vastustamaan isän konservatiivista maailmankatsomusta. Näytelmän ensi-ilta on 11.9. 

Klassikkoja tutuksi tekee myös mainio Red Nose Company. Klovnit Mike ja Zin tulkitsevat mm. Kari Hotakaisen romaanin Juoksuhaudantie kahdessa tunnissa hypäten roolista toiseen. Klovnien käsittelyssä Ilmari Kiannon Punainen viiva saa kyytiä, ja katsoja pyyhkii kyyneleitä ja ulvoo naurusta samaan aikaan. Syksyn uutuus, Babylon, pohtii vallankäyttöä ja ottaa osaa ajankohtaiseen #metoo-keskusteluun.  

Helsingin aikuislukion kaksoistutkintolaiset kävivät katsomassa

Red Nose Companya viime tammikuussa.

Jos et ole vielä nähnyt KOM-teatterin upeaa esitystä Veriruusut, toimi vikkelästi. Viimeinen näytös on 6.10. Näytelmä on kuvaus vuoden 1918 Suomesta ja kahtia jakautuneesta kansasta nimenomaan naisten näkökulmasta.  Viime näytäntökauden helmiä oli niin ikään Kansallisteatterin Kangastus 38, joka perustuu Kjell Westön samannimiseen romaaniin. Siitä viimeinen esitys on 29.10. 

Ota riski. Lähde teatteriin! 

Outi Blomqvist 

äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja