Mitä on aika? Käsitteenä se mielletään vaikeaksi niin filosofian kuin maantieteenkin saralla. Newtonin mukaan ihmiset voivat havaita vain suhteellisen ajan, jota mitataan havaittavien kohteiden kuten esimerkiksi auringon tai kuun liikkeen avulla.
Kenties kansantajuisesti selitettynä ajan ymmärtää hieman paremmin: se kulkee hitaiten iltapäivän viimeisellä kaksoistunnilla ja kiihtyy 30 vuotta täytettään.- ainakin niin olen kuullut. Extranopeasti se kulkee reaalin ylioppilaskirjoitusten viimeisellä tunnilla, kun olisi vielä kolme esseekysymystä joihin vastata. Aika ei koskaan pysähdy – paitsi opettajan kuulustellessa ruotsin läksyjä jotka taisivat jäädä edellisiltana kakkosijalle lempisarjalle.
Jos ajassa voisi mennä taaksepäin, kelaisin sen ensimmäiseen lukiovuoteeni. Silloin kaikki oli uutta, erilaista ja jännittävää. Itseni yllätti esimerkiksi vastuu ja itsenäinen ote omasta oppimisesta – huomasin opiskelevani ensimmäistä kertaa itselleni, en vain opettajani mieliksi. Joitakin pieniä asioita tein: taisin ladata Helsingin Sanomien kännykkäsovelluksen opettajan mieliksi, ja painottaa yhteiskuntaoppiin liittyvät uutiset. Mutta kuka olisi uskonut että niistä kuivista talousuutisistakin tuli yllättävän mielenkiintoisia kun ylioppilaskirjoitukset kummittelivat mielessä.
Ajan kuluessa eteenpäin, opimme lukiolaisina tarkkailemaan maailmaa uusin silmin. Ymmärsimme että luokkahuoneemme ulottui joka puolelle: teimme havaintoja ympäristöstämme ja imimme uudenlaisia näkökulmia. Kaiken sen yleissivistyksen ohella lukio opettikin meille asioita joita ei ylioppilaslautakunnan asteikolla voida mitata: kasvoimme ja kypsyimme ihmisinä valmiiksi kohtaamaan maailman asettamat uudenlaiset haasteet – mielestäni vähintäänkin Laudaturin arvoisesti.
Emme kuitenkaan olisi tässä hetkessä ilman tukijoukkojamme: Suuri kiitos siis opettajillemme: me teemme tämän vain kerran – te aloitatte uusien opiskelijoiden valmentamisen aina yhä uudelleen puhtaalta pöydältä. Kiitos kovasta työstänne ja periksiantamattomuudestanne suhteemme. Kiitos kuuluu myös kotiväelle, ja mahtaville luokkatovereille: on ollut hienoa jakaa onnistumisen, ja toisaalta epäonnistumisen hetket juuri teidän kanssanne.
Sanotaan että elämän tärkeimmissä risteyksissä ei ole tienviittoja. Nyt onkin se hetki, kun tiemme eroaa moniin erilaisiin – jännittäviin - suuntiin. Jollekin tulevaisuus merkitsee lisää opiskelua, jollekin välivuotta ja kolmannelle jotain aivan muuta. Mitä ikinä eteemme siis tuleekaan, kokeilkaamme, kulkekaamme ja toteuttakaamme intohimoamme. Harva löytää perille erehtymättä, ja on hyvä muistaa että valitsemamme reitti on väärä vain silloin, jos emme oppineet matkan varrella mitään. Jos ajan voisi pystäyttää, seisauttaisin sen juuri tähän hetkeen.
Tänään käänsimme yhden sivun elämässämme, mutta samalla aloitamme jotain aivan uutta: Joku kerran kirjoitti, että huominen on kuin tyhjä kirjan sivu, joka tänään odottaa menestykästä novelliaan.
Kirjoittakaamme siis jotain aivan ennennäkemätöntä.
Kiitos.
1.6.2018 Helsingin aikuislukion ylioppilas
Elli Julmala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti