perjantai 6. huhtikuuta 2018

It’s all about love!
























No niin, tulipa pidettyä erilainen kurssi.

Olen lukion biologian opettajana tottunut suuriin ryhmiin ja melko tavoitteelliseen opiskeluun - monet kurssilaiset kirjoittavat biologian yo-kokeessa ja valmistautuvat pääsykokeisiin. Tieteellinen ajattelu, faktat ja sitä rataa. Nyt neljännessä jaksossa teemarkussin puitteissa teinkin jotain ihan muuta. Sain viettää kokonaisen kurssin keskustellen meitä kaikkia koskevasta aiheesta, rakkaudesta. Keskustelu oli itse asiassa niin vilkasta, etten koskaan ehtinyt pitää valmisteltuja luentoja.

No,onneksi on Screencast-o-Matic. Itse sain opettajana aivan uuden kokemuksen siitä, minkälaista luokkahuoneessa on, kun yhdessä pyritään ymmärtämään tiettyä asiaa ilman että on suurta painetta osaamistasosta. Kurssilaiset kertoivat omia ajatuksiaan rohkeasti ja taitavasti, ja minuun teki vaikutuksen keskustelun monipuolisuus ja näiden opiskelijoiden kyky mutkattomaan vuorovaikutukseen. Eikös se ihan opsistakin löydy tuo vuorovaikutus ja itseilmaisun kehittäminen.

Kurssin aihe oli siis rakkaus. Tutustuimme rakkauteen eri näkökulmista ja pyrimme laajentamaan tietämystä aiheesta. Sain idean viime keväänä ja olin iloinen kun kuulin, että kurssi saadaan kurssitarjottimen. Rakkaus on meitä jokaista jollakin tavalla koskettava ilmiö tai teema, ja on hienoa jos siihen voidaan opiskelussakin keskittyä oman kurssin verran. Toki opettajana aina mietityttää kurssi, joka tulee itse suunnitella, johon ei ole valmista materiaalia ja jonka opiskelijoista et etukäteen tiedä. Tällainen kurssi työllistää opettajaa kiitettävästi, mutta toisaalta jos aihe on kiinnostava, ei työ tunnu kuormittavalta vaan voimauttavalta (note to self: ei ehkä joka vuosi).

Nyt viimeisen tapaamisen jälkeen oli jotenkin haikea olo, ja tuntuu ettei sitä oikein kokonaisvaltaisesti yhden kurssin aikana kaikkea ehtinyt. Eipä sitä koskaan opetuksessa varmasti kaikkea ehdi, mutta varsinkin tämän aiheen kannalta asiaa olisi riittänyt ihan useankin kurssin verran. Niin paljon kuuluu rakkauteen! Kurssin rakenne oli karkeasti jaoteltu niin että eri lähikerroilla käsiteltiin aihetta eri näkökulmista. Jaottelu oli suunnilleen seuraava:

  • Rakkaus - perusteet ja filosofiaa (agapet, ludukset,filiat ja erokset + kummalliset kreikkalaiset)
  • Rakkaus - biologiaa (parinmuodostus ja evoluutio kera hoivavietti, tit-for-tat & Homo sapiens lajityypilliset piirteet) 
  • Rakkaus - kemiaa (testosteroni, estrogeeni, dopamiini, serotoniini, oksitosiini, ADH, adrenaliini, endorfiinit, feromonit. Opettajan huomio! Rakkaus on kemiacocktail) 
  • Rakkaus eri kulttuureissa (monogamia, polyandria, polygynia, naisen asema, sukupuolten välinen konflikti, maatalous, tabut ja normit, polyamoria, avioliitto, suku + perhe joka on pahin) 
  • Rakkauden psykologiaa (empatia, kiintymyssuhde, perustunteet, kehitysvaiheet, parisuhde, eläinkokeet ja se että terapia tekisi hyvää kaikille) 
  • Rakkaus eri uskonnoissa (juutalaisuus, kristinusko, islam, buddhalaisuus, hindulaisuus) 
  • Rakkaus - kurssitöiden jakaminen ja purku. 



Kurssitöihin kuului rakkaus sanan etymologian selvittäminen jollain kielellä, mediatehtävä rakkausuutisista, jonkin teoksen analysointi rakkauden näkökulmasta, oma luova tuotos rakkaudesta sekä rakkauteen liittyvien teemojen pohtiminen oman elämänkaaren aikana. Eilen sitten näitä ryhmässä purettiin. Jotkut opiskelijat suorittivat muiden menojen takia kurssin itsenäisesti kurssitehtävien ja videoluentojen avulla. Heitä en päässyt tapaamaan, mutta kurssitehtäviä oli mukava lukea yhtä kaikki.


Opiskelijapalautteessa kiitettiin keskustelua ja vuorovaikutusta. Myös se, että ilmiötä analysoitiin ja katsottiin useasta näkökulmasta sai kiitosta. Eräs kurssilainen totesi, että kurssi myös antoi paljon oman elämän pohtimiseen, ja auttoi ymmärtämään paremmin valintoja, joita on menneisyydessä tehnyt.


Kiitokset vielä - historian ja yhteiskuntaopin opettajamme Merjo Paranko teki videoluennon aiheesta Rakkaus eri uskonnoissa. Opiskelijat kehuivat tätä luentoa ja kertoivat oppineensa uutta! Kiitos myös filosofillemme Heidi Ekholmille, joka tuurasi minua ensimmäisellä kurssikerralla kun köhin kotona influenssan kourissa.


Toivon todella, että kurssi saa joku päivä jatkoa niin, että ideaa voisi jalostaa pidemmälle ja taas uusi joukko opiskelijoita pääsisi laajentamaan näkökulmiaan tästä merkittävästä, merkillisestä asiasta.


Rakkaudentäyteistä kevättä kaikille!

Suvi Niemikapee






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti