Erään pop up -koulun tarina

On kevätpäivä maaliskuussa. Olen pitämässä puhetta päättöjuhlassa. Avoin suunta - peruskoulu päätökseen -ryhmästä on valmistunut taas neljä nuorta lisää. Vieressäni seisoo ryhmänopettaja Nina. Edessäni ovat nämä nuoret, heidän vanhempansa, opettajat, Avoimen ammattiopiston edustajat.

Nina ei halunnut pitää puhetta. Pelkäsi ehkä liikuttuvansa liikaa. Itsekin vähän jännitän puhumista. Silti tänään on sellainen tunne, että tosiaan tiedän, mistä puhun.

Aloitan kliseellä, puhun juurista ja siivistä. Nämä nuoret ovat kiinnittyneet tähän ryhmään, palanneet takaisin kouluun, luoneet uudet vahvemmat juuret. Juuret, jotka katkesivat kesken oppivelvollisten peruskoulun suorittamisen. Nämä nuoret ovat löytäneet vihdoin siipensä, millä jatkaa eteenpäin.

Mieleeni nousee välähdyksiä siitä, kuinka tämä kaikki alkoi. Oli alkusyksy ja ensimmäinen yhteistyöpalaveri Avoimen ammattiopiston ja Helsingin aikuislukion kesken. Muistan oman helpotuksen tunteeni. Vihdoinkin on vaihtoehto niille opiskelijoille, jotka eivät aikuisten iltaperuskoulussa pärjää. Muistan kaikki ne nimet listallani: nimet, joiden perässä lukee K eli keskeyttänyt tai O eli osallistunut (siis käytännössä käväissyt hetken paikalla) tai sitten pelkkä kysymysmerkki, perään kirjoitettu "missä".

Jatkan puhettani. Samalla katseeni vaeltaa luokassa: pulpetit, kahvinkeitin luokan keskipisteenä, säkkituolit ja vanha radio. Tämä luokka tosiaan kutsuu luokseen opiskelemaan omassa rauhassa tai yhdessä ryhmän kanssa ideoiden, Ninan tukemana ja opettajien ohjauksessa.

Muistan kuinka konkreettisesti kaikki alkoi. Kannoin luokkaan oppikirjoja, vihkoja ja kansioita. Varsinainen pop up -koulu! Odotimme jännittyneenä ensimmäisiä opiskelijoita. Ja tosiaan, ensimmäisellä opetuskerralla paikalla taisi olla kaksi opiskelijaa ja kaksin verroin opettajia ja ohjaajia juhlallisina, suurin odotuksin ja ihantein. Illalla sentään jo osasimme nauraakin itsellemme. Ja siltikin, mitä tästä kaikesta vielä tuleekaan?

Arki tuli nopeasti. Ensin ne tavalliset: poissaolot, myöhästymiset, keskeyttämiset. Pinnan alta purkautui pahaa oloa, ääneen tunneilla ja hiljaa korvaan kuiskaten.

Puhuimme paljon Ninan, ohjaajien ja opettajien kesken. Puheen ytimessä oli uskon vahvistaminen: kyllä, tämä tulee onnistumaan.

Olen lopettelemassa puhettani. Luulen sen kestäneen noin viisi minuuttia. Muutamissa sanoissa tuntui silti iso pala elämää. Näen sivusilmällä Ninan pyyhkivän silmiään. Opiskelijatkin ovat aika hiljaisia. Ehkä he vielä salaa odottavat, että kertoisin kerran vielä, mitä pitää tehdä. Emme kerro sitä enää. Lopetan puheeni sanoihin: "Antakaa siipienne viedä teitä eteenpäin. Sinne, minne haluatte mennä. Teillä on nyt suunta."

Katri Kotilainen

Ps. Klikkaa seuraavia linkkejä, jos haluat tietää enemmän kesken jääneen peruskoulun suorittamisesta:

http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/opetusvirasto/avoin-suunta
http://www.hel.fi/hki/ammatillinen/fi/Avoin+ammattiopisto/Avoin+suunta+-peruskoulu+paatokseen
http://www.hs.fi/kaupunki/a1305939233998










Katri Kotilainen on Helsingin aikuislukion apulaisrehtori.
Hän pitää ihmisistä ja kouluista, jotka eivät ota itseään liian vakavasti.

Innostusta Oslosta



Helsingin aikuislukion s2-opettajat Heljä, Maija, Riitta, Sanna, Noora ja Aura tutustumassa Oslo VO Helsfyriin.

Helsingin aikuislukiossa on paljon suomi toisena kielenä -opetusta, ja koulun suomen kielen opettajat jatkuvasti pyrkivät kehittämään opetustaan. Nyt haimme inspiraatiota Norjasta: Helsingin aikuislukion 22:sta suomen kielen opettajasta kuusi onnekasta pääsi marraskuussa 2014 kolmeksi päiväksi Osloon tutustumaan norja toisena kielenä -opetukseen. Oslo olikin hyvä paikka tutustua maahanmuuttajien koulutukseen, sillä siellä on paljon enemmän maahanmuuttajia kuin Helsingissä: Norjan väestöstä 13 % on maahanmuuttajia, Oslossa heitä on 27 % väestöstä (Suomessa 3,6 %, Helsingissä 8,4 %; Maahanmuuton vuosikatsaus, sisäministeriö). Maahanmuuttajien kotoutuminen on silti (vai siksi?) sujunut siellä hyvin.

Vierailu Osloon oli innostava. Pääsimme osallistumaan norjan kielen tunneille ja itse kokemaan, miltä erilaiset opetusmetodit tuntuvat oppilaana. Myös täällä opetuksessa ei käytetä välikieltä eli norjaa opetettiin norjaksi kuten meillä suomea suomeksi. Harvalla suomen kielen opettajalla on kuitenkaan kokemusta tästä oppilaana. Saimme paljon hyviä ideoita! Ja oli mukavaa huomata, miten toimivilta erilaiset opetusmetodit tuntuvat oppilaana. Ensi vuonna myös kokeilemme koulussamme Oslon esimerkin innoittamina muutaman suomen kielen kurssin opetusta tiimityönä.

Eniten ihastusta meissä herätti kuitenkin se, miten hyvin maahanmuuttajien opetus oli järjestetty Oslossa. Toivoisimmekin päättäjien käyvän Oslossa vierailulla ja tuovan meille tuliaisina seuraavat palat Norjan/Oslon järjestelmää:

1. Kaikilla maahanmuuttajilla on oikeus aloittaa norjan opiskelu viimeistään kolme kuukautta maahan saapumisen jälkeen. Ei siis vuosien odottelua!
2. Jokainen hakeutuu kursseille saman palvelukeskuksen (Oslo VO Servicesenter) kautta, jossa edeltävät taidot ja tiedot kartoitetaan ja josta maahanmuuttaja ohjataan sopivalle kurssille.
3. Myös ammatilliset taidot kartoitetaan ja niitä täydennetään tarvittaessa yksilöllisesti.
4. Kaikki virallinen kotoutumisohjelmaan liittyvä kielikoulutus järjestetään julkisissa oppilaitoksissa, ei kilpailuttamalla yksityisissä kouluissa niin kuin Helsingissä.
5. Kaikilla Norjaan muuttavilla on sekä oikeus että velvollisuus osallistua 50 oppitunnin yhteiskuntaopintoihin. Vaikutuksen meihin teki se, että Oslossa näitä opintoja tarjotaan 37 kielellä.
6. Norjan kielen opiskelun lisäksi maahanmuuttajat käyvät työharjoittelussa: ensin yksi päivä viikossa on työharjoittelua ja neljä päivää norjan kielen opiskelua. Vähitellen työharjoittelun osuus kasvaa niin, että lopuksi maahanmuuttaja on 4 päivää työharjoittelussa ja yhden päivän opiskelee. Usein maahanmuuttaja lopuksi saa työpaikan työharjoittelupaikastaan. Yrittäjät Oslossa ovat innostuneet tästä mahdollisuudesta, koska sitä tuetaan rahallisesti ja lopuksi työnantaja saa osaavan työntekijän, joka osaa varmasti työn sekä firman tavat.

Kaikki maahanmuuttajat siis pääsivät nopeasti itselleen sopivaan koulutukseen käymällä yhdessä paikassa, jossa heidän tiedot ja taidot testattiin. He saivat tarpeelliset tiedot norjalaisesta yhteiskunnasta omalla kielellä. Koulutuksen jälkeen tai aikana maahanmuuttajat myös työllistyivät hyvin. Kuulostaa mahtavalta!

Seuraaville kouluille ja organisaatioille siis suurkiitos, että pääsimme tutustumaan toimintaanne:

1. Oslo VO Helsfyr
2. Oslo VO Rosenhof ja Quo Vadis –koulu
3. Oslo VO Servicesenter
4. VOX/ Norwegian Agency for Lifelong Learning / Integration Department
5. University of Oslo (Norwegian as a Second Language + Center for Multilingualism)

Ehdimme norjan kielen opetuksen järjestelmän lisäksi ihailla mm. Munchin tauluja ja Vigelandin veistoksia, kävellä oopperatalon katolla ja käydä meille ennestään täysin tuntemattoman bändin Susie and the Spuds keikalla. Matka oli siis oikein antoisa ja innostava!

Noora Gaily ja Aura Vapaametsä

Noora Gaily on Helsingin aikuislukion suomen kielen opettaja. Hän pitää matkustamisesta, uusien asioiden oppimisesta ja tanssimisesta.

Aura Vapaametsä on Helsingin aikuislukion suomen kielen opettaja. Hän pitää auringosta, hetkistä rakkaittensa kanssa, kirjoittamisesta ja matkustamisesta uusiin ja jo tuttuihin paikkoihin.

Millainen on tulevaisuuden koulu?

Marko ja Samira saapuvat kouluun samoihin aikoihin. Koulun ala-aulassa heidän mobiililaitteensa ”kuittaa” heidät saapuneeksi ja ilmoittaa teemaluokat. Samira nappaa automaatista kahvimukillisen mukaan ja siirtyy luokkaan 313B, Marko taas löytää tiensä toiseen kerrokseen. Luokassa on paikalla kymmenkunta opiskelijaa sekä muutama ohjaaja. Lisäksi etäyhteyksien päässä opiskelee liuta opiskelijoita, ja luvassa on asiantuntijan ohjaustuokio videon välityksellä. Eri luokissa siis opiskellaan teemoittain. Näistä opiskelija kerää itselleen osaamista haluamillaan ja tarvitsemillaan osa-alueilla. Tänään Samira opiskelee globalisaatio-teemaa englanniksi ja Marko puolestaan 2000-luvun alun uudistuksia, osittain ruotsin kielellä. Opiskelu tapahtuu suurimmaksi osaksi pienryhmissä osaamista jakaen, ohjausta voi halutessaan saada asiantuntijaohjaajilta (vuonna 2010 heitä sanottiin vielä opettajiksi). Välillä on tarjolla myös paluu historiaan, kun iso määrä opiskelijoita kerääntyy kuuntelemaan luentoa koulun auditorioon. Useimmiten tällaiset luennot voi kuitenkin seurata netistä, ja yhdessä työskentelylle jää näin paljon enemmän aikaa.

Mukana kulkeva tekniikka muistuttaa Markoa siitä, että hän on asettanut aikataulusuunnitelmaansa yhden teemakokonaisuuden opintojen valmistumisen viikon päähän, mutta Marko ei ole tästä ollenkaan huolissaan: viimeinenkin oppimistehtävä on ryhmässä juuri valmistumassa. Varmuuden vuoksi ryhmä ottaa vielä yhteyden virtuaalikokoustyökalun avulla yhteen asiantuntijaan ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Eikä aikaakaan, kun ryhmän tehtävä lähtee arvioitavaksi ja kommentoitavaksi neljälle eri ohjaajalle.

Kotona opiskellessaan Samira vielä törmää ongelmaan, jota hän ei pysty yksin ratkaisemaan. Virtuaalisen opiskeluympäristön kautta hän saa kuitenkin nopeasti vastauksen, koska paikalla on opiskelijatovereita, jotka pystyvät antamaan neuvoja.

Miltä tällainen tapa opiskella kuulostaisi? Olisiko se uhka vai mahdollisuus? Vai täysi mahdottomuus? Tällä hetkellä keskustellaan paljon siitä, millainen on tulevaisuuden koulu. Millaisia uudistuksia se vaatisi? Mihin suomalainen koulu ylipäätään on menossa?

Meillä kaikilla on käsityksiä siitä, mitä opiskelu ja oppiminen ovat – ja omista tutuista käsityksistä poisoppiminen voi olla vaikeaa. Mutta ajattelepa, millaista työelämä on jo nykypäivänä. Ovatko sen toimintatavat lähelläkään sitä, miten koulussa pääsääntöisesti opiskellaan? Toisaalta, tiedämmekö vielä mitään vuoden 2030 työelämästä – edes ammateista, joissa silloin toimimme?

Tulevaisuuden ennustaminen ei koskaan ole helppoa, ja hurjat visiot tuntuvat päätyvän lähinnä tieteiselokuviin. Mutta muutosta emme kuitenkaan pääse karkuun, ja muutosvauhti tuntuu vain kiihtyvän. Koulu ja opiskelu eivät tee poikkeusta. Ehkä vuonna 2030 löydämme tuon koulupäivän kuvauksen jostain virtuaalimaailmasta ja naureskelemme sille, koska olemme harpanneet tuosta jo pitkän askelen eteenpäin. 

Niina Peltonen

Niina Peltonen on Helsingin aikuislukion rehtori. Hän pitää matkustamisesta, metallimusiikista ja lumisista pakkaspäivistä.