Mahdollisuuksien maailma esittelyssä kaupungintalolla

Runeberginpäivänä 5.2.2016 kokoontui Helsingin kaupungintalolle sankka joukko opettajia ja opiskelijoita esittelemään Helsingin aikuislukion toimintaa. Tilaisuus kulki nimellä HAL Happening – Helsingin aikuislukion mahdollisuuksien maailma.

Jo ennen avaussanoja saimme nauttia Osmo Palosen jazzahtavasta ja sävykkäästä pianoimprovisoinnista. Osallistujat toivotettiin tervetulleeksi juhlavasti kuohuviinin kera. Tyyliä ei puuttunut puitteistakaan: entisen hotelli Seurahuoneen ravintolasali kristallikruunuineen hohkasi lämpöä ja hyvää mieltä, kun yleisö seurasi monipuolisuudessaan hätkähdyttävää ohjelmaa. Se sisälsi rehtori Niina Peltosen avaussanojen ja apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen tervehdyksen jälkeen mitä yllättävimpiä käänteitä aina itsensä Runebergin vierailusta stand up -tuokioon. Välissä nähtiin taidokkaita videoita siitä, mitä kaikkea on Helsingin aikuislukio.

Kahvin jälkeen vierailla oli mahdollisuus tutustua infopisteissä koulun toimintaan lähemmin. Peruskoulun osalta tulivat halukkaille selväksi, mitä tarkoittavat VALO, APA, AVOIN SUUNTA tai S2. Luokiopuolelta esiteltiin digitalisaatiota, kaksoistutkintoa, vankilaopetusta, kesäkursseja ja yliopistoon avittavia kursseja. Pop up -koulussa sai kokeilla oppilaana olemista ja sitä, miten luku- ja kirjoitustaidottomat opiskelevat suomea. Tulevaisuuskabinetissa taas ideoitiin tulevaisuuden koulua. Keskustelussa olivat mukana nuoriso- ja aikuiskoulutuslinjan johtaja Arja Kukkonen sekä rehtori Niina Peltonen.

Tässä on välähdyksiä päivän tunnelmista ja joitakin poimintoja siitä, mitä HAL Happeningissa saatiin kuulla.






 
"Digitalisaatio ei ole vain verkko-opiskelun lisääntymistä vaan näkyy kaikilla koulun toiminnan tasoilla."  

"Ihana pöllö, niin kuin opettaja, viisas. Me tarvitsemme opettajaa."  
S2-opiskelija HAL Happeningissa

               "Miten opiskelijat pärjäävät lukion jälkeen?"

  
”Aikuislukion opintotarjonta on laaja. Melkein mitä tahansa voi opiskella. – – Aikuislukiolla on ollut tärkeä tehtävä maahanmuuttajille ja vieraskielisille tarkoitetun perusopetukseen ja lukio-opetukseen valmistavan koulutuksen tarjoajana täällä Helsingissä. Ja tarve tähän näyttää vain kasvavan.”
Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen

”Koulunsa keskeyttäneelle nuorelle Helsingin aikuislukio tarjoaa reitin takaisin opintojen pariin. Se on kuin ponnahduslauta uuteen elämään, mahdollisuus saada uudelleen kiinni oppimisen ilosta ja saada käteen paperi, joka avaa uusia ovia elämässä.”            Ritva Viljanen


HAL Happeningin Kahoot-visailussa opittiin: Helsingin aikuislukiossa puhutaan 80:tä eri äidinkieltä! S2-opiskelijoiden kuorossa niistä oli edustettuna kymmenen. Kitarassa Harri Veteli.

 "Teitä tituleerataan kansallisrunoilijaksi, mutta onko totta, että olette myös Helsingin yliopiston kaunopuheisuuden päivystävä dosentti?"  
Juontaja Juha Hjelm J. L. Runebergille


"Kun kevenee dosentilla muovikassi Montesque
ja hurahtaa Snellman niin kuin Bellman
tähän taivaan valtakunnan ilmiöön.
Ah, det härliga fenomenet, lyft benet nu!"
J. L. Runeberg (Perttu Turunen) ilmiöpohjaisesta oppimisesta Ilpo Tiihosen sanoin

"Oon entinen linnakundi ja nykyinen stand up -koomikko. Oon vuonna 2002 kirjoittanu tuolta Helsingin aikuislukiosta, siis Sörkan osastosta, ylioppilaaksi. Täytyy sanoa, että vankila on ihan hyvä paikka pitää koulun penkkejä. Siellä ainakin opiskelijat osaa istua – jonkun verran harjaantuneita siihen hommaan."
Stand up -koomikko Miika Petterson

 

”Helsingin aikuislukio on monelle vieraskieliselle ja uudelle helsinkiläiselle enemmän kuin pelkkä koulu: se on linkki uuteen maahan ja kulttuuriin, paikka jossa solmitaan ystävyyssuhteita, jotka kantavat myöskin koulutuksen päätyttyä.” Ritva Viljanen

Kuvat: Suvi Niemi-Kapee
Koonti: Anna Saari

Idän talvibasaari 10.12.2015

Torstaina 10.12.2015 vietettiin Itäkeskuksen toimipisteessä Talvibasaaria hyvän olon teemalla. Koulusihteeri Rea antoi käsihierontaa, virka-apulaisrehtori jakoi kehuja ja opiskelijat toivat omia pieniä syömisiään. Basaarissa järjestettiin myös arpajaiset, jotka osoittautuivat varsinaiseksi menestykseksi: arpapussilla kävi kova kuhina. Joka kymmenes arpa voitti jonkun pakettiin käärityn kierrätyslahjan. 

Iloisista naamoista päätellen kaikilla oli mukavaa!

Ylioppilas Jenni Hännisen puhe lakkiaisjuhlassa 4.12.2015

Hyvät kuulijat, uudet ylioppilaat, rehtori ja opettajat, vanhemmat, ystävät ja sukulaiset. 

Kun kolme ja puoli vuotta sitten aloitin, 16-vuotiaana opiskelemaan lähihoitajan kaksoistutkintoa, en ollut aivan varma tulisinko koskaan saamaan sitä päätökseen. 

Jo ennen kouluun hakua olin päättänyt, että jos kahden tutkinnon suorittaminen yhden aikaisesti kävisi liian raskaaksi, olisi lukio opinnot jätettävä. 

Jopa oma äitini kertoi minulle jokin aika sitten keskustelleensa asiasta ylä-asteen opinto-ohjaajan kanssa ennen yhteishakua.

 Olin kuitenkin rohkea ja kunnianhimoinen ja päätin yrittää. Ja tässä mä nyt seison, 3 ja puoli vuotta myöhemmin, kahden tutkinnon suorittaneena lähihoitajana ja ylioppilaana. 

Kaikista jännittävimpiä hetkiä lukiossa ennen tätä suurta päivää ovat olleet ehdottomasti ylioppilaskirjoitukset.

 Jokainen varmasti muistaa sen kutkuttavan tunteen, kun istuimme tuolla salin taka-osassa odottamassa kokeen alkua. 

Ennen sitä hetkeä kysymyksiä oli vilissyt päässä ja milloin stressattiin vaatteiden teippaamisesta tai eväiden pakkaamisesta, milloin salin lämpötilasta. 

Muistan meidän jopa käyttäneen lähes kokonaisen äidinkielen tunnin keskusteluun siitä, miten ylioppilaskirjoitusten aikana pääsee vessaan. 

Niistäkin kuitenkin selvittiin, jopa useaan otteeseen. Kavereiden kanssa yhdessä puiden ja opettajien avulla.

Opiskeleminen ei ole vain tunneilla istumista ja kotiläksyjen tekemistä. Se on myös kovaa pänttäämistä, turhautumista, lyhyitä yöunia, jännitystä, stressiä, rahanmenoa, ylpeyttä, mahdollisuuksia, saavutuksia, oppimisen iloa ja ennenkaikkea uusien ihmisten kohtaamista. 

Pyysin omaa kaksoistutkintoryhmääni kuvailemaan kulunutta opiskeluaikaa. Moni oli kanssani samaa mieltä siitä, ettei kaksoistutkinto ollutkaan niin vaikea, kuin kaikki etukäteen meitä pelottelivat.

 Hyvä ilmapiiri, opiskelukavereiden tuki, yhtenäisyys ja hyvät opettajat tulivat esiin melkein jokaisen kommenteissa.

 Joukossa oli myös yksi mielestäni erittäin tärkeä asia: itsensä ylittäminen.

Aikuislukion puolella oppitunnit ajoittuvat iltaan.

Joukossamme on monia opiskelijoita, jotka ovat vielä normaalin työ- tai koulupäivän jälkeen raahautuneet istumaan oppitunneille iltalukioon (myös näinä syksyn pimeinä iltoina..). (Ja) Se jos jokin on mielestäni kova suoritus! 

Tutkinnon valmistuminen iästä ja opiskelutaustasta riippumatta on mielestäni eräänlainen etappi.

Se on ikään kuin yksi pysäkki tällä matkalla, jota me elämäksi kutsumme. 

Itselleni se merkitsee vahvasti myös aikuistumista. 

Elämä aukenee uudella tavalla ja auki on taas lukemattomia uusia portteja. 

Jokainen uusi ylioppilas on erilainen. Etenkin täällä aikuislukiossa opiskelijoiden kirjo on valtava. Ja niin on erilainen myös jokaisen ylioppilaan valitsema tie. 

Toiset meistä suuntaavat valmistuttuaan työelämään, toiset jatko-opiskelemaan, joku taas pitää välivuotta.

 Kaikki tiet eivät luonnollisestikaan ole suoria. Joukkoon mahtuu myös monen monta mutkittelevaa tietä, pienempiä polun haaroja ja hidastavia esteitä.

Jokainen tie on kuitenkin omalla tavallaan arvokas ja mihin tiemme vievätkään,  uskokaamme unelmiin ja kulkekaamme päättäväisesti niitä kohti. Kulkekaamme uljaana, jokainen omalla tiellämme. 

 Meistä jokainen sai tänään vihdoinkin painaa päähänsä valkoisen lakin.

Olipa nauha lakissa sitten musta tai violetti, tulisi meidän jokaisen olla ylpeä saavutuksestamme. 

Ylpeä niistä jokaisesta puuduttavasta minuutista, joita olemme istuneet oppitunneilla, jokaisesta oikein menneestä kotitehtävästä, joiden kanssa olemme hermoilleet, jokaisesesta läpäistystä kokeesta, jokaisesta pakatusta eväsrasiasta, jokaisesta myöhään valvotusta yöstä ja aikaisesta aamusta. 

 Meidän kaikkien tulisi olla ylpeitä kaikista niistä välietapeista, jotka mahdollistivat osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin, niiden läpäisemiseen ja nyt lopulta, tutkinnon valmistumiseen. 

Eräs ystäväni sanoi minulle kerran, että " ne kokemukset joita on vaikea määritellä huonoiksi tai hyviksi, ovat niitä kokemuksia, jotka auttavat sinua olemaan sellainen, jollaiseksi tulet ".

Olkoon lukio siis tälläinen, kasvattava, muokkaava, huono ja hyvä kokemus. 

Tänään on meidän päivämme. 

Uusien ylioppilaiden päivä. Lähdetään kaikki tänään tuosta Mäkelänrinteen pihasta onnellisina. Onnellisina ja ylpeinä omista suorituksistamme. 

Halataan opiskelutovereita, kiitetään opettajia, toisiamme, tukijoukkoja ja ennen kaikkea itseämme kovasta työstä. 

Kiitos! 

Jenni Hänninen

Lukivaikeuksien kautta voittoon

Ruotsi.

Seitsemännellä luokalla se alkoi. Taistelutarina. Ensimmäiset kolme tuntia olivat oikein mukavia ja uutuuden jännittäviä, mutta sitten opettajan ammattitaidottomuus ja keskittymisvaikeudet luokassa alkoivat. Seitsemännen luokan syksyn päättötodistuksessa komeilee kahdeksikko. Keväällä se oli tippunut kutoseen, jossa se myös pysyi kasin kevääseen, jolloin sain sen nostettua seiskaan jonkin ihmeen kaupalla. Siellä se jaksoi pysyä vielä ysin syksyn, kunnes sitten ysin päättötodistukseen tippui takaisin tuttuun ja turvalliseen kutoseen.

Lukion alettua, ruotsin tunnit jatkuivat kaksi tuntia kerrallaan kahtena päivänä viikossa. Opettaja oli edelliseen verrattuna enkeli. Hän oikeasti opetti. Hänen tunneillaan opin kielen saloista aivan uusia asioita, joita en varmasti ollut kuullut kertaakaan yläasteen aikana. Pohjani kielen opetteluun oli korttitalo, joka oli rakennettu maanjäristysalttiille alueelle. En osannut ihan niitä perusasioitakaan. Ainoastaan “Jag heter Olivia och jag bor i Helsingfors” oli jäänyt käteen kolmen vuoden opiskeluista. Sekä muistot kumisodista ja opettajan marssimisesta kesken tunnin pois luokasta.

En voi rehellisesti sanoa, että olisin lukiossakaan sen kummemmin keskittynyt tunneilla tai tehnyt läksyjä. Siitä syystä kahlasinkin suurimman osan kursseista hylätyillä ja uusinnoista vitosilla saaduilla numeroilla. Yhdellä kurssilla päätin, että nyt hiketän ja sainkin kurssista seiskan. En silti oppinut kokeilusta mitään, vaan pysyin vähän tyhmänä ja laiskana.

Lukiossa kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Meille tehtiin lukihäiriökartoitustestit ja minulla todettiin olevan ainakin lievä lukihäiriö. Kävin yhden kurssin erityisopettajan pitämää lukikurssia ja sen lopuksi tehtiin tarkempi ja laajempi lukihäiriötesti ja sain lukihäiriölausunnon: äidinkielen kirjoittamisessa ja, yllätys yllätys, vieraissa kielissä keskivaikea häiriö. Lausunnon saaminen selittää osaltaan, miksi minulle on aina ollut vieraiden kielten opiskelu todella vaikeaa. Sain lausunnon avulla tehdä kokeita välillä yksin luokassa ja huomasin, että siitä oli apua. Pystyin lukemaan ääneen kokeen kysymykset ja vastaukseni. Vieraissa kielissä pystyin miettimään, miten sana kirjoitetaan, kun se lausutaan aivan eri tavalla. Koska yksin tekemisestä oli apua, hain sitä myös ylioppilaskirjoituksiin. Sain sen, ja niinpä ylppäreissä olin salin joko taka- tai sivuvarastossa höpöttelemässä yksinäni.

No joka tapauksessa - avuista, kolme kertaa abikurssin käymisestä sekä tätini ja hyvän ystäväni tuesta huolimatta - sain kevään yo-kokeesta ruotsista I+. Suuttutti ja harmitti aivan hirveästi. Minulla jäi muiden tulosten arvosanoista kompensaatiota ajetellen puuttumaan yksi piste. Yksi piste eikä minun olisi tarvinnut lukea enää sanaakaan tätä vaikeaa kieltä. Mutta ei, piti lähteä kesälomalle paineet syksyn uudesta yrityksestä. Onneksi minulla oli kuitenkin mahdollisuus uusintaan ilman, että se pitkittäisi valmistumista. Suoritan kaksoistutkintoa eli valmistun ylioppilaaksi ja lähihoitajaksi. Koulutus kestää 3,5 vuotta ja olen aloittanut opiskelun 2012 syksyllä.

Kesällä laadin kyllä lukusuunnitelmia, mutta kesä ja kaverit ja muut tekosyyt pitivät opiskeluni minimaalisena. Loppukesästä vanhempiani alkoi pelottaa puolestani ja he ilmoittivat minut viikon mittaiselle intensiivikurssille. Kurssilla opiskeltiin kuusi tuntia päivässä kielioppia ja sanastoa ja harjoiteltiin esseiden kirjoittamista ja tehtiin kuuntelukokeita. Kurssi oli todella hyödyllinen, vaikka en olisi halunnut istua luokassa alkuunkaan.

Kun koulu alkoi skarppasin vielä ja opiskelin kielioppia, jonka intensiivikurssi sai hyvin kertaantumaan mieleeni. Kuuntelin oikeastaan pelkästään ruotsalaista musiikkia, esimerkiksi Veronica Maggiota ja Bo Kaspers Orkesteria sekä latasin puhelimeeni ja iPadiin Quizletin, jonne tein sanalistoja ja harjoittelin sen avulla.

Syksyn Yo-kokeessa minulla oli varma olo. Aloitin kokeen kirjoittamalla kaksi konseptipaperia täyteen kaikesta kieliopista, sanastosta ja lauseista, jotka muistin. Siihen meni reilu tunti, mutta loppujen lopuksi oli kuin minulla olisi ollut muistiinpanot mukana kokeessa. Koe menikin hyvin ja vaikka tein töitä paljon ja kielitaitoni parani, voin myös kiittää onneani monivalinnoissa tekemistäni valinnoista.

Tarinani päättyy siihen, että saan tänään 4.12.2015 painaa kaksoistutkintolakin ylpeänä päähäni ja todistuksessa lukee ruotsin kohdalla C.

Olivia Malmberg, kaksoistutkinnon suorittanut lähihoitaja ja ylioppilas

OPS-Löytöretkellä

Kuvailin kerran eräässä harjoituksessa työpaikkaani sanalla koti. Valitsin ilmeisesti väärän sanan, koska mielensäpahoittaneita löytyi sen jälkeen sekä kotoa että koulusta. En osannut pukea sanoiksi sitä, miltä minusta tuntui olla töissä koulussa. 

Olen miettinyt paljon sanoja ja sanoittamista nyt, kun kirjoitamme koulumme opetussuunnitelmaa. Tähän perustavaa laatua olevaan asiakirjaan meidän pitäisi nyt pystyä kertomaan mitä me teemme, miten sen teemme ja miksi. Olemme tietenkin saaneet lait, asetukset ja ohjeistusta ylempää, mutta mitä meidän koulun sisällä todella tapahtuu, sen voivat tietää ja ymmärtää vain koulussa toimivat. 

Toimintakulttuuriamme on vaikea kuvailla sanoilla, jotka todella merkitsevät meille jotain. Olen kysellyt kyllästymiseen asti itseltäni ja muilta opettajilta, mitä he tekevät oppitunneilla, miten ja miksi. Järjestimme koulussa jopa suuren opetuskyselyn saadaksemme tämän selville. Osoittautui, etteivät postilaatikkoon ennen joululomaa pudotetut kyselytutkimukset olleet suuri menestys. Sähköposteilla en saanut vastauksia myöskään. Uteliaisuus ja hämmästely on kuitenkin myös keino oppia uutta. Olen siis yrittänyt jalkautua ja tuppautua mukaan sinne missä tapahtuu. Olen pysähdellyt koulun käytävillä, opettajanhuoneessa ja kesken oppituntieni. Yrittänyt kysellä, kuunnella ja katsella mitä täällä ihan oikeasti tapahtuu. 

Mistä siis puhumme, kun puhumme Helsingin aikuislukiosta? Mitä sanoja käytämme ja mitä sanoilla yritämme tavoittaa? Jos todella tiivistäisimme sen, mitä teemme, voisimme sanoa, että kurssitamme aikuisia. Mutta siinä jossain kurssitarjottimen, kurssisisältöjen, kurssisuunnitelmien ja kurssikokeiden välissä olemme myös tekemisissä ihmisten kanssa. Ja opetustyössä tärkeintä kuitenkin on se, miten kohtaamme toiset ihmiset. Kouluahan ei tarvita, jos kaiken voi oppia ilman ihmiskontaktia.

Vähitellen Helsingin aikuislukion toimintakulttuuri näyttäytyi minulle seuraavanlaisena:

1. Uskomme siihen, että kaikki oppivat.

Opiskelijoiden taustojen ja elämäntilanteiden moninaisuus edellyttää opetuksessa joustavuutta sekä yksilöllistä opintojen ohjausta. Toisilla opiskelijoilla on enemmän koulukokemuksia ja toisilla niitä ei ole juuri ollenkaan. Opiskelijoilla on myös erilaisia tapoja ja tyylejä opiskella. Kaikki oppivat omassa tahdissaan ja jokainen oppimiskokemus on arvokas.

2. Meillä saa näyttää tunteita ja olla eri mieltä.

Oppimisen edellytyksenä on turvallinen oppimisympäristö. Oppiminen herättää tunteita ja tunteiden näyttäminen ja tunteista puhuminen on sallittua ja siihen kannustetaan. Kenenkään ei tarvitse pelätä opettajaa tai luokkahuoneeseen menemistä. Helsingin aikuislukiossa on myönteinen ja kannustava ilmapiiri. Kouluyhteisössä kannustetaan rohkeasti kokeilemaan ja epäonnistumisetkin ovat tärkeitä kokemuksia.

3. Yhdessä opimme enemmän.

Yhdessä tekeminen ja osaamisen jakaminen on tärkeä lähtökohta kaikelle kehittämiselle. Yhdessä olemme oppiva yhteisö. Yhteistyössä ja yhdessä opettaen opettajat arvioivat ja tutkivat omaa opettajuuttaan. Yhdessä tekemällä kaikki jaksavat paremmin.

4. Itsensä voittaminen ja kasvu on tärkeämpää kuin kilpailu ja suorituskeskeisyys.

Helsingin aikuislukiossa oppiminen on iloinen asia. Opiskelu ei saa olla pakkotahtista hyvien numeroiden jahtaamista tai vertailua ja kilpailua muita opiskelijoita vastaan. Opettajan jatkuva positiivinen palaute pienistäkin onnistumisista vahvistaa opiskelijan käsitystä itsestään oppijana ja opiskelijan opinnoissa eteenpäin pääseminen on kaikkien yhteinen päämäärä.

5. Olemme hyvää tekevä koulu.

Hyvää tekevä koulu hyväksyy erilaisuuden. Hyvä olo tulee siitä, että saa olla sellainen kuin on. Emme arvota tai arvioi sitä millaisia luontaisesti olemme. Meille arvokkainta on hyvä oppiminen ja opetus.

Löysin siis sanoja, joilla kuvailla meitä peruskoulun opetussuunnitelmassa. Mutta ne ovat minun sanojani, ja joku muu ehkä kuvailisi kouluamme toisilla sanoilla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin sanotaan. No, sehän on vain sanonta,ei sillä mitään varsinaisesti tarkoiteta. Mutta laitanpa nuo kiinnostavat sanat vielä uudestaan tähän: rakas ja lapsi. Ja nyt jo mietin, olenko taas sekoittamassa sanoja ja asioita keskenään. Eihän aikuisten kohdalla puhuta lapsista eikä työn ja opiskelun kohdalla rakkaudesta? Hämmentäviä ja hämäriä sanoja väärissä yhteyksissä, mitä niillä edes tarkoitetaan. Luulenpa, että tästä pitää puhua lisää koulussamme.

Katri Kotilainen
Helsingin aikuislukion virka-apulaisrehtori

Ideoita Belgiasta ja Hollannista

Pääkaupunkiseudun aikuisten perusopetusverkosto sai viime lukuvuonna idean tutustua aikuisten maahanmuuttajien koulutukseen jossakin toisessa Euroopan maassa. Ideoinnin jälkeen vierailukohteiksi valikoituivat Belgia ja Hollanti. Vierailu rahoitettiin Erasmus+-ohjelmasta, jonka hallinnoinnista ja toimeenpanosta Suomessa vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Helsingin aikuislukiosta verkostomatkalla mukana oli rehtori Niina Peltonen. Muut osallistujat tulevat Eiran aikuislukiosta, Töölön yhteiskoulun aikuislukiosta, Helsingin aikuisopistosta, Helsingin Diakoniaopistosta sekä Vantaan aikuisopistosta ja koulutoimesta. Tällä porukalla läksimme innokkaina hakemaan ideoita lokakuun alussa.

Antwerpenissä pääsimme tutustumaan Open School Antwerpiin, joka on 10 000 opiskelijan koulu. Opiskelijoista 9 000 on maahanmuuttajataustaisia, joten heidän koulutuksensa on selkeästi oppilaitoksessa keskiössä. Tämä ”Avoin koulu” ei vastaa toiminnaltaan aivan aikuislukiota, mutta myös paljon samanlaisia elementtejä oli löydettävissä: toiminta oli hyvin monipuolista aina arjen taitojen opettamisesta perusopetukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Tietenkin erityisesti hollanti toisena kielenä -opetus nousi vahvasti esille. Koulu oli selkeästi meitä pidemmällä ajatuksissaan viedä opetusta ulos luokkahuoneista: kieltä opetettiin esimerkiksi asukastaloissa ja kirjastoissa – eli lähellä opiskelijoita. Hieno idea oli myös opiskelijoiden tutor-toiminta, jossa kokeneempi opiskelija voi toimia kielen alkeiskurssilla jopa apuopettajana.  Hollannin kielen oppitunneilla saimme huomata, että toisen kielen opetus on kuitenkin hyvin samantyyppistä eri maissa ja eri kielialueilla. Silmiin pistävää Open Schoolissa oli tieto- ja viestintätekniikan puuttuminen luokkahuoneista.

Antwerpenissä vierailimme myös Atlas-integraatiokeskuksessa, joka toimii maahanmuuttajien keskitettynä ohjaamona. Täällä tavoitteena on jokaisen maahanmuuttajan aktiivinen kansalaisuus ja yhteiskunnan jäsenyys kotouttamisen avulla. Keskus antaa niin yksilö- kuin yhteisötason ohjausta, ja jokaisen maahanmuuttajan tulisi hakeutua tätä kautta itselleen sopiville kotoutumiskursseille. Maahanmuuttajille myös tarjotaan 60 tunnin mittainen yhteiskuntaan orientoiva koulutus mahdollisuuksien mukaan omalla kielellä, mikä olisi todella hyvä idea Suomeenkin toteutettavaksi. Lisäksi tässä valmennuksessa opetellaan belgialaisessa arjessa toimimisen taitoja. Maahan muuttavien on mahdollista saada myös omakielinen ”valmentaja”, joka tsemppaa tulijaa toimimaan uudessa maassa.

Hollannin puolella tutustuimme Haagissa ROC Mondriaan -nimiseen kouluun muutamassa eri toimipaikassa. Tässä koulussa annetaan nuorille aikuisille niin kielikoulutusta, perusopetusta kuin ammatillistakin koulutusta eri aloilla. Opiskelijoita koulukokonaisuudessa on yli 17 000. Myös täällä maahanmuuttajataustaiset opiskelijat ovat enemmistönä, mutta monet heistä ovat jo toisen polven maahanmuuttajia. Haagissa ihastusta herätti mm. koulun vilkas yhteistyö yritysmaailman kanssa sekä täälläkin vastaan tullut coaching-systeemi sekä vapaaehtoiset kielikaverit. Tällaisia meillä Suomessakin olisi hyvä löytää enemmän, että maahanmuuttajat käyttäisivät suomen kieltä enemmän muuallakin kuin vain koulussa. Myös Hollannissa oli tavoitteena se, että koulu menee ihmisten luo. Opetusta on viety niin päiväkoteihin kuin alakoululaisten vanhemmille lasten kouluihin, jopa moskeijassa on käyty puhumassa vanhemmille koulutuksen merkityksestä hollantilaisessa yhteiskunnassa.

Verkostolaiset olivat hyvin innostuneita tästä vierailusta, ja päivien päätteeksi kävimme vielä paljon keskustelua näkemästämme ja kuulemastamme – milloin marokkolaisen, milloin indonesialaisen pöydän antimien voimalla. Moni asia ihastutti, mutta moni asia myös ihmetytti. Neljän päivän vierailun aikana pystyy näkemään vain pintaraapaisun toisen maan systeemeistä, mutta varmasti tämä raapaisu antoi meille kimmokkeen viedä taas asioita askeleen eteenpäin.

Verkostoterveisin, Niina Peltonen

Kimmonpuistossa kisailtiin

Uusi lukuvuosi alkoi Kuutiossa reippaasti. Ykkösten ryhmäytymispäivänä 8.9.15 vietettiin leikkimielisiä olympialaisia viereisessä Kimmonpuistossa, joka sopi tapahtumaan hienosti. Onhan leikkipuisto perustettu olympiavuonna 1952!

Päivänä aikana nähtiin vauhdikkaita ja taiturimaisia suorituksia niin tunnelipallossa, pallon ämpäriin heitossa kuin pantomiimi-Aliaksessakin. Pienet eskarilaiset seurasivat ihaillen, kuinka hienosti meidän opiskelijamme suorittivat mutkittelevan radan kuljettaen palloa lusikassa ja hernepussia päänsä päällä. Erityisen ihailevia kommentteja kirvoitti viesti, jossa tasapainoteltiin puujaloilla steppaillen. ”Me ei kyllä osattais tota”, totesi kolmipyöräisen päällä istuva 6-vuotias kaverilleen.

Opiskelijat osallistuivat lajeihin innokkaasti, ja kunkin lajin voittajat saivat suklaapalkintoja. Monet pitivät lajeja kivoina ja esittivät ideoita vieläkin urheilullisemmasta tapahtumasta. Joidenkin opiskelijoiden mielestä lajit olivat lapsellisia, mutta palkinnot sekä evästarjoilu ilahduttivat kaikkia. Lisäksi arvostettiin tilaisuutta tutustua muihin opiskelijoihin ja päästä viettämään koulupäivää luokan ulkopuolelle.