Perjantaina 3.12. vietimme taas lakkiaisjuhlaa Mäkelänrinteessä. Juhlatila oli intiimi Mäkelänrinteen ruokala, jossa saimme nauttia livemusiikista, kauniista puheista ja vadelmakakusta. Koskettavan ja henkilökohtaisen uuden ylioppilaan puheen piti aikuisopiskelija Marita.
Arvoisa rehtori ja henkilökunta, hyvät ylioppilaiden omaiset, hyvät ylioppilaat!
Kun neljä vuotta sitten aloitin opiskeluni Helsingin aikuislukiossa, en olisi voinut ikinä edes kuvitella, että olisin joskus tässä tilanteessa. Puhumassa koko koululle, itse tuoreena ylioppilaana.
Tuolloin neljä vuotta sitten olin tilanteessa, että minun oli löydettävä jonkinlainen suunta elämässäni ja jonkinlaista järkevää tekemistä, joka toisi myös haasteita elämääni. Nuorin kolmesta, vielä alaikäisestä lapsestani oli juuri aloittanut koulunkäynnin, ja koin, ettei minua tarvita kotona enää yhtä paljon kuin ennen. Pohtiessani tilannetta ääneen ystävilleni eräs heistä ehdotti opiskelun aloittamista Helsingin aikuislukiossa, josta hän oli juuri edellisenä keväänä valmistunut ylioppilaaksi. Koulussa on kuulemma ihania opettajia ja hyvä yhteishenki opiskelijoiden keskuudessa. Tulin huomaamaan, miten totta tuo olikaan.
Epäröidessäni vielä asiaa toinenkin ystäväni kertoi, että Helsingin aikuislukiossa voi opiskella joustavasti, vaikka ainoastaan kieliä. Välttämättä ei tarvitse opiskella koko lukion oppimäärää, eikä varsinkaan ole pakko osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Tuohon aikaan kirjoitukset olivat minulle kuin suuri mörkö. Ja jos haasteita kaipaan, niin niitä voisin valita itselleni juuri sen verran kuin haluan ja elämäntilanteeni antaa myöten.
Niinpä sitten uskaltauduin aloittamaan matematiikan ja äidinkielen opiskelun, ja elämäni muuttui enemmän kuin etukäteen olisin voinut kuvitellakaan. Sen lisäksi, että suureksi yllätyksekseni huomasin ymmärtäväni, mitä tunneilla opetetaan, huomasin myös pystyväni oppimaan uusia ja jo unohtuneita asioita, joita aiemmin olin luullut liian vaikeiksi oppia. Myönnän, että ensimmäisen jakson kuusi viikkoa olin niin väsynyt kuin ihminen olla ja voi, eikä minulla ole erityisen selkeitä muistikuvia tuosta ajasta.
Kun sitten sain ensimmäiset kurssikokeet takaisin, olin erittäin epävarma osaamisestani, vaikka sain kiitettävät arvosanat. Kieltämättä mietin aluksi, onkohan arvostelussa tapahtunut jokin virhe tai sitten opettaja on sekoittanut minut johonkin toiseen opiskelijaan. Enhän minä voi saada kiitettävää numeroa.
Aika kului opiskellessa kuin huomaamatta, ja jokaisessa jaksossa oli aina niin paljon uutta ja mielenkiintoista, että usein minun piti valita, mitä raaskisin jättää pois, kun olisin halunnut valita enemmän kursseja kuin lukujärjestyksessä oli tilaa. Koska lapsenikin olivat vielä aika pieniä, 7-, 9- ja 11-
vuotiaita, ei minulla ollut niin sanotusti vapaa ajan ongelmia, vaan elämän ruuhkavuodet sanan täydessä merkityksessä. Mutta siitä huolimatta nautin kaikesta sydämestäni.
Sen lisäksi, että tiedonjanoni osoittautui olevan loppumaton, opiskelu tarjosi minulle riittävästi kaipaamiani haasteita ja toisaalta iltaopinnot hengähdystauon rakkaasta perheestäni. Äitikin kaipaa joskus omaa aikaa, jos ei muuta, niin aikaa ajatella ihan kaikessa hiljaisuudessa.
Muutama vuosi kului mukavasti opiskelun ja perheen yhdistelmän ruuhkavuosissa. Sain kokea oppimisen riemua, ylittää itseni ja ennalta olettamani oppimistaidot aina uudelleen ja uudelleen. Sain tutustua ihaniin nuoriin opiskelijoihin, jotka ottivat minut joukkoonsa juttelemaan ja pyysivät mukaan ryhmätöihin, eikä se, että olin heidän vanhempiensa ikäinen ollut koskaan mikään ongelma. Itse asiassa en kuulemma ole ollenkaan niin vanhan oloinen kuin heidän vanhempansa, minulle sanottiin joskus. Hieman hymyilytti, mutta olihan se toki hauska kuulla.
Kouluun oli aina kiva tulla, koska en muista, että olisin ehtinyt kertaakaan ulko-ovelta luokkaan ilman, että joku opiskelutovereistani olisi tullut juttelemaan minut huomattuaan. Sain useammankin hyvän ystävän näiden vuosien aikana, mistä olen erityisen kiitollinen. Helsingin aikuislukio on ollut minulle erityisen merkityksellinen paikka myös siksi, että riippumatta siitä, että perussairauteni vuoksi joudun liikkumaan pyörätuolilla, en ole koskaan joutunut kokemaan minkäänlaista eriarvoistamista, ennakkoluuloa tai vammaisrasismia.
Kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut älykkyyttäni sen vuoksi, että liikun pyörätuolilla – eivät opettajat eivätkä opiskelijat – vaan olen saanut kokea hyväksyntää ja minut on otettu mukaan omana itsenäni. Uskon, että olen pystynyt hyviin opintosuorituksiini juuri tämän vuoksi. Voinkin sanoa, että olen ollut erittäin onnellinen opiskelujeni ajan.
Lisäksi olen kokenut erittäin merkityksellisenä sen, että olen saanut aina apua ja neuvoja opettajilta ja opintojen ohjaajalta, kun olen tarvinnut. Näihin vuosiin on suoritettujen opintosuoritusten lisäksi mahtunut sekä omaa sairastelua että iäkkään äitini sairastuminen, minkä vuoksi jaamme tänä päivänä veljeni kanssa vastuun äitimme asioiden hoidosta. Onneksi opintosuunnitelmia on voinut muuttaa joustavasti vaihtuvien elämäntilanteiden mukaan. Tämä on mahdollistanut sen, että olen tänään tässä edessänne, tuoreena ylioppilaana.
Tänään valmistuvien opiskeluaikaan on kuulunut monenlaisia vaiheita, eivätkä varmasti vähäisimpänä koronapandemian aiheuttamat muutokset opiskelussa. Etäopiskelu on aiheuttanut haasteita sekä opiskelijoille että opettajille. Jouduimme hyvin nopeassa aikataulussa omaksumaan uudet, itsenäiset tavat opiskella, ja ottamaan ihan eri tavalla vastuuta omasta oppimisesta ja opintojen edistymisestä. Näistä taidoista on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin.
Erityisesti etäopetuksen ideoinnissa ja onnistumisessa opettajat ovat joutuneet venymään hatunnoston arvoisesti. Itse koin yli vuoden kestäneen etäopiskeluni aikana opettajien pitämät Teams-tunnit erittäin tärkeinä oman jaksamiseni kannalta. Usein esimerkiksi historian tunnin päätteeksi tapahtunut yhteinen rupatteluhetki opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa oli päivän paras hetki. Silloin saattoi hetkeksi unohtaa pandemian ja olla edes hetken osana entistä opiskelijaryhmää ja normaalia arkea.
Meidän valmistuvien joukossa on tänään myös kaksoistutkinnon suorittaneita ylioppilaita ammattilukiosta. Voitte olla erittäin ylpeitä opintojenne loppuun saattamisesta. Voin vain kuvitella minkälaisia haasteita olette kohdanneet pandemia-aikana esimerkiksi harjoittelujaksojen järjestämisessä ja suorittamisessa. Ja te olette selvinneet niistä kaikista. Onnitteluni.
Hyvät ylioppilaat. Kun tämän juhlapäivän jälkeen mietitte tulevaisuutta ja mahdollisia jatko-opintoja, toivon että ensin onnittelette itseänne tästä saavutuksesta, ylioppilastutkinnosta. Se, jos ei etenkään nuorena tiedä heti valmistuttuaan, mitä haluaisi opiskella tai miksi haluaa “isona”, ei välttämättä ole mikään huono juttu. Harva meistä tietää sen nuorena, eikä välttämättä vielä näin aikuisenakaan. Se “oikea” ala voi muuttua iän myötä tai vaikka useampaankin kertaan työuran varrella. Opiskelu ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa, vaikka huomaisikin olevansa niin sanotusti “väärällä alalla”.
Toivon, että kun tulevaisuudessa kohtaatte haasteita, muistatte tämän päivän saavutuksenne ja sen, että ikinä ei ole liian myöhäistä opiskella, haastaa itseään ja saavuttaa tavoitteitaan erinomaisin tuloksin. Kunhan ei luovuta ja anna periksi, vaan jaksaa jatkaa, jos ei muulla niin sisulla eteenpäin, niin lopputulos voi yllättää sinut itsesikin.
Onnea vielä kerran. Hyvä me ! Kiitos
Marita
