Arvoisat kevään 2019 ylioppilaskokelaat, koulumme henkilökunta, hyvä juhlaväki!
Minä en läheskään aina pidä superlatiiveista. En ymmärrä, miksi aina pitäisi olla kaikista suurin, nopein tai nokkelin. En ymmärrä, miksi tarpeeksi hyvä ei useinkaan tunnu riittävän.
Me kaikki totumme toistemme vertailuun jo pienestä pitäen. Jotenkin se tuntuu olevan meihin ihmisiin sisäänrakennettu ominaisuus – aivan kuten kilpailuhenkisyyskin. Tämä lienee jonkinlainen hengissä selviytymisen ehto. Jo lapsi saa kuulla, miten hän on kaikista kaunein, näppärin ja vikkelin. Sillä nostatetaan halua onnistua, tehdä töitä asioiden eteen. Eikä siinä mitään pahaa ole, jos tällaiset kehut saavat etenemään tavoitteitamme kohti.
Totuus on kuitenkin se, että me kaikki emme voi olla aina kaikessa parhaita – siis muihin verrattuna. On tärkeää tajuta, että meidän ei myöskään tarvitse tätä olla. Riittävän hyvä on useimmiten tarpeeksi. Toivottavasti te, hyvät abiturientit, olette myös ymmärtäneet tämän: Aina ei tarvitse olla osaavin, taitavin, fiksuin – tai ei edes joka kerta parempi kuin naapuri. Olette kirjoittaneet omaa oppimistarinaanne tähän hetkeen asti - teidän omalla tavallanne ja tasollanne. Se riittää. Se tarina on nyt yhdessä huippukohdassaan, kun olette saavuttaneet yhden tavoitteenne ja olette pian kevään 2019 ylioppilaita. Helsingin aikuislukio ei ole lukiovertailujen kärjessä, mutta meille ilo syntyy siitä, että saamme tänään lakittaa yli 60 uutta ylioppilasta, jotka ovat tehneet työtä oppimisen eteen ja pääsevät nyt nauttimaan työnsä hedelmistä.
Lukioiden ylioppilastuloksien vertailut ilmestyvät uutisiin yleensä heti, kun ylioppilaskokeiden tulokset julkaistaan. Mutta tämäkin vertailu kertoo vain yhden osan kokonaisuudesta. Tässä vertailussa puhuvat vain yo-kokeitten arvosanat. Kunnia tietenkin kuuluu kärkipään kouluille, ne ovat kiitoksensa tuloksistaan ansainneet! Mutta mielestäni kiitos kuuluu jokaiselle vertailussa mukana olevalle lukiolle.
Näissä vertailuissa ei kerrota erilaisista oppimistarinoista. Ei siitä opiskelijasta, joka peruskoulussa ajautui toisiin tarinoihin, keskeytti useamman koulun – mutta lopulta sinnikkyydellään valmistuu ylioppilaaksi. Ei siitä, jonka keskiarvo ei riittänyt nuorten lukioon, mutta joka kovalla työllä saavutti haaveensa myöhemmin aikuislukiossa. Ei kerrota opiskelijasta, joka valmistuu yhtä aikaa ammattiin ja ylioppilaaksi – ei ehkä huippuarvosanoin, mutta varmasti kaksinkertaisen työn tuloksena. Lukiovertailusta ei voi nähdä, kuinka kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka tekee kahta eri työtä, opiskelee itsensä arjen pyörittämisen keskellä ylioppilaaksi. Harvoin kerrotaan tarinaa, jossa teini-iässä Suomeen tullut oppija saa valkolakkinsa opiskeltuaan lukion vieraalla kielellä. Tai siitä aktiiviharrastajasta, jonka päivät täyttyvät erilaisista treeneistä ja illat opiskelusta. Nämä tarinat jäävät yleensä vertailujen taustalle. Niinpä on tärkeä muistaa, että jokaisella vertailussa mukana olevalla yli 400 lukiolla ja aikuislukiolla on oma, tärkeä tehtävänsä. Ja varmasti jokainen tekee sen niin hyvin, kuin pystyy. Riittävän hyvin, että oppijat pystyvät kirjoittamaan oppimistarinaansa eteenpäin.
Kiitos opiskelijoiden kannustamisesta eteenpäin kuuluu tietenkin koulumme henkilökunnalle. Kiitos opettajille, jotka ovat ohjanneet opiskelijoitamme riittävän hyvän oppimisen tielle. Ja erityiskiitos tässä vaiheessa niille kuudelle opettajalle, jotka nyt ansaitusti siirtyvän pitkän uransa jälkeen nauttimaan vuosistaan reservissä. Helinä, Tarja, Irja, Kati, Merjo ja Jussi – muistakaa aina, että olette tehneet äärimmäisen tärkeää työtä aikuisten lukiokoulutuksessa ja perusopetuksessa ohjatessanne nuorten ja aikuisten oppimistarinoiden syntymistä.
Toki itsekin syyllistyn siihen, että tutkin lukiovertailuja. Mielelläni vertailen tuloksiamme vaikkapa toisiin aikuislukioihin. “Kas, olimme vähän parempia kuin tuo muutaman kilometrin päässä toimiva yksityinen aikuislukio. - Noh, tuolle hävisimme tällä kertaa.” Niin, ehkä se tarve vertailuun todella on sisäänrakennettuna ominaisuutena. Ja tietenkin tunnen ylpeyttä, kun Suomi nousee Pisa-tulosten kärkeen; koen olevani osa tätä maailman parasta koulujärjestelmää. Tuota suurta kansallisylpeyttä on nähty myös viimeisen viikon aikana, kun ME voitimme jääkiekon maailmanmestaruuden. ME olemme parhaita tässä lajissa – koko Suomen kansa on ottanut voiton omakseen, vaikka vain muutama heistä siellä kaukalossa töitä teki.
Mutta aina ei tarvitse olla kärjessä, jos saavuttaa omat, itselleen asettamansa tavoitteet. Ei niitä tarvitse verrata naapurin tuloksiin. Eikä superlatiivina olemisen tarvitse aina olla tavoitteena. Tärkeämpää on olla tyytyväinen omiin saavutuksiinsa, voittaa itsensä. Ja jos ei voitakaan, niin seuraavalla kerralla tietää panostaa enemmän, jotta pääsee taas askeleen eteenpäin.
Totuus kuitenkin on se, ettei ylioppilaan koetulosten vertailulta voi välttyä. Korkeakoulut ottavat entistä enemmän ylioppilaskokeiden tulokset huomioon opiskelijavalinnoissaan. Silloin arvosanoilla on merkitystä. Mekin tuijotamme yksittäisiä arvosanoja esimerkiksi kun mietimme, ketkä ylioppilaistamme saavat stipendejä. Niin – emme osaa olla vertailematta. Tämän takia tietenkään ei kannata kirjoittaa tarinaansa hutiloiden. Toisaalta: aina voi asettaa myös uusia tavoitteita, syventää ja laajentaa lukioaikaistakin osaamistaan, täydentää ylioppilastutkintoaan – vaikkapa aikuislukiossa.
Olin hyvin ilahtunut Suomen psykologianopettajien yhdistyksen viestistä, kun koulustamme kirjoitettiin tämän kevään ylioppilaskokeissa psykologian valiovastaukset. Toki viestissä viitattiin siihen, että opiskelijamme oli “yksi parhaista ainereaalivastaajista”, mutta enemmän painotettiin vastauksia ja niiden laatua. Psykologianopettajat ymmärsivät tuoda esille muutakin kuin superlatiiveja.
Mihin meitä sitten olisi syytä vertailla, kun sitä tehdään kuitenkin? Toivottavasti te, hyvät ylioppilaskokelaat, olette ymmärtäneet, että on tärkeää olla oman elämänsä superlatiivi, kehittyä omassa maailmassaan ja mennä siinä eteenpäin. On hyvä tavoite olla vähän parempi kuin itse oli viime vuonna. On myös hyvä oppia olemaan itselleen armollinen. Aina ei tarvitse olla kaikista paras - eikä edes parempi kuin naapuri... tai ruotsalaiset – Joskus keskiverto on aivan riittävä.
Jokainen teistä on kirjoittanut jo vuosia oman elämänsä oppimistarinaa. Nyt olette tarinan tässä pisteessä, saatte yhden osoituksen osaamisestanne ja kehittymisestänne. Mutta tarina jatkuu, päätepistettä oppimiselle ei varmasti näy, kun astutte pian valkolakit päässänne juhlasalin ovesta ulos. Onnittelut siitä, että olette nyt saavuttamassa yhtä riittävän hyvää tavoitettanne!
