Kesäopetus

Ei ala loma kaikilla opettajilla lakkiaisten jälkeen. Jäävät jotkut, ehkä ne mieleltään erikoiset työpaikalle notkumaan, ihan juhannukseen asti koulun nurkilla hilluvat. Niin työstään tykkäävät, että pari viikkoa sen jälkeen kun lakit on jaettu ja suurin osa kollegoista torkkuu koivun alla nämä vielä painavat. Kahvikuppi tutisten höyryillä jo kenties vielä innostuvat elektroninsiirtoketjusta, epäsäännöllisistä verbeistä tai maailmanhistorian kertaamisesta.

Vaikka ei se notkuminen ehkä ole se oikea sana. Yksi kurssi koostuu kymmenestä 90 minuutin oppitunnista, jotka pidetään kahden viikon aikana, jokaisena arkipäivänä siis. Siihen vielä kokeet, arvioinnit ja palautteet päälle. Ja saattaapi niitä kursseja useampikin yhdellä opettajalla olla. Ei ole hymistelyä se -  on tekemisen meininki noin niin kuin opettajankin näkökulmasta.

Kesäopetus järjestetään Mäkelänrinteen toimipisteessä. 

Kursseja on tarjolla kolmisenkymmentä aina abikursseista pakollisiin kursseihin. Opiskelijoita on aikuislukion omien tutkintotavoitteellisten opiskelijoiden lisäksi monesta eri päivälukiosta, ja monet tuntuvat tulevan kaveriporukalla. Eikä se opettaja ole ainoa joka ahkeroi - monilla opiskelijoilla on useita kursseja joiden joukossa saattaa olla muutamakin abikurssi. Ei käy aika pitkäksi ennen kesälomaa siis heilläkään.

Olen opettanut kesäopetuksessa jo aikas monena vuotena biologiaa, maantiedettä ja terveystietoa. Joskus aina leikittelen ajatuksella että aloittaisin sen kuuluisan ja ah niin pitkän opettajan kesäloman ihan kesäkuun alussa. Aina  kuitenkin itseni täältä löydän. Luulenpa, että jotenkin sitä on kiintynyt tähän tiiviiseen työtahtiin, mukaviin ryhmiin ja yleisesti kivaan tunnelmaan. Omissa aineissa lähes poikkeuksetta opiskelijat ovat motivoituneita ja valmiita tekemään töitä tuon parin viikon ajan.

Kesäopetuksessa hienoa on myös se, että töiden loppumisen merkki on muodostunut jo selväksi rituaaliksi - palautuspäivänä kahvitellaan opettajanhuoneessa Matin leipomusten kera - konkareimmat meistä jo seitsemättätoista kertaa. Sitten vielä visiitti luokkahuoneeseen ja viimeiset hyvän kesän toivotukset ennen lomaa.

Itselleni loma ainakin merkitsee seuraavaa: Ei tuntien suunnittelua, tiedeuutisten seurantaa, kurssikuvauksia, verkkokurssien suorituksia. Itseasiassa ei tietokonetta, sähköpostia, Wilmaa tai WhatsAppin sori-viestejä palauttamattomista tehtävistä. Ei kokouksia, tiimipalavereita, ilmiökurssien suunnittelua, tökkivää abittia.

Vaikka nautin opettajan työnkuvasta, on välillä kiva tehdä jotain ihan muuta. Opettajan työ on lukuvuoden aikana aikalailla kokonaisvaltaista - ajatukset rullaavat hyvin usein työasioissa ja tunkeutuvat helposti myös sinne kahvihetkiin, metsäretkiin ja sulkkiskentälle. Siispä joskus on hyvä ottaa täydellisiä irtiottoja, aikaa ilman työminää.

Elokuussa palataan, tervetuloa oppimaan silloin!

Terveisin kesäopetuksen tiimi

Raskas työ vaatii herkulliset huvit. 

Teksti S.Niemikapee
Kuvat M.Niemelä

Uuden ylioppilaan puhe 1.6.2018

Arvoisa rehtori, juhlavieraat ja te uudet ylioppilaat.


Mitä on aika? Käsitteenä se mielletään vaikeaksi niin filosofian kuin maantieteenkin saralla. Newtonin mukaan ihmiset voivat havaita vain suhteellisen ajan, jota mitataan havaittavien kohteiden kuten esimerkiksi auringon tai kuun liikkeen avulla.

Kenties kansantajuisesti selitettynä ajan ymmärtää hieman paremmin: se kulkee hitaiten iltapäivän viimeisellä kaksoistunnilla ja kiihtyy 30 vuotta täytettään.- ainakin niin olen kuullut. Extranopeasti se kulkee reaalin ylioppilaskirjoitusten viimeisellä tunnilla, kun olisi vielä kolme esseekysymystä joihin vastata. Aika ei koskaan pysähdy – paitsi opettajan kuulustellessa ruotsin läksyjä jotka taisivat jäädä edellisiltana kakkosijalle lempisarjalle.

Jos ajassa voisi mennä taaksepäin, kelaisin sen ensimmäiseen lukiovuoteeni. Silloin kaikki oli uutta, erilaista ja jännittävää. Itseni yllätti esimerkiksi vastuu ja itsenäinen ote omasta oppimisesta – huomasin opiskelevani ensimmäistä kertaa itselleni, en vain opettajani mieliksi. Joitakin pieniä asioita tein: taisin ladata Helsingin Sanomien kännykkäsovelluksen opettajan mieliksi, ja painottaa yhteiskuntaoppiin liittyvät uutiset. Mutta kuka olisi uskonut että niistä kuivista talousuutisistakin tuli yllättävän mielenkiintoisia kun ylioppilaskirjoitukset kummittelivat mielessä.

Ajan kuluessa eteenpäin, opimme lukiolaisina tarkkailemaan maailmaa uusin silmin. Ymmärsimme että luokkahuoneemme ulottui joka puolelle: teimme havaintoja ympäristöstämme ja imimme uudenlaisia näkökulmia. Kaiken sen yleissivistyksen ohella lukio opettikin meille asioita joita ei ylioppilaslautakunnan asteikolla voida mitata: kasvoimme ja kypsyimme ihmisinä valmiiksi kohtaamaan maailman asettamat uudenlaiset haasteet – mielestäni vähintäänkin Laudaturin arvoisesti.

Emme kuitenkaan olisi tässä hetkessä ilman tukijoukkojamme: Suuri kiitos siis opettajillemme: me teemme tämän vain kerran – te aloitatte uusien opiskelijoiden valmentamisen aina yhä uudelleen puhtaalta pöydältä. Kiitos kovasta työstänne ja periksiantamattomuudestanne suhteemme. Kiitos kuuluu myös kotiväelle, ja mahtaville luokkatovereille: on ollut hienoa jakaa onnistumisen, ja toisaalta epäonnistumisen hetket juuri teidän kanssanne.

Sanotaan että elämän tärkeimmissä risteyksissä ei ole tienviittoja. Nyt onkin se hetki, kun tiemme eroaa moniin erilaisiin – jännittäviin - suuntiin. Jollekin tulevaisuus merkitsee lisää opiskelua, jollekin välivuotta ja kolmannelle jotain aivan muuta. Mitä ikinä eteemme siis tuleekaan, kokeilkaamme, kulkekaamme ja toteuttakaamme intohimoamme. Harva löytää perille erehtymättä, ja on hyvä muistaa että valitsemamme reitti on väärä vain silloin, jos emme oppineet matkan varrella mitään. Jos ajan voisi pystäyttää, seisauttaisin sen juuri tähän hetkeen.

Tänään käänsimme yhden sivun elämässämme, mutta samalla aloitamme jotain aivan uutta: Joku kerran kirjoitti, että huominen on kuin tyhjä kirjan sivu, joka tänään odottaa menestykästä novelliaan.
Kirjoittakaamme siis jotain aivan ennennäkemätöntä.


Kiitos.

1.6.2018 Helsingin aikuislukion ylioppilas

Elli Julmala