Ei saari eikä kupla

Teimme Erasmus + -opintomatkan Alankomaihin pääkaupunkiseudun aikuisten perusopetusverkoston jäsenien kanssa. Matkan suurin anti oli keskustelut paikallisten opettajien ja ohjaajien sekä matkakavereideni Essi Kentalan (Töölön yhteiskoulun aikuislukio), Anne Leinosen (Helsingin aikuisopisto) sekä Hanna-Maija Linna-Sjövallin kanssa (Helsingin Diakonissalaitos).

Erityisesti meitä kaikkia puhututti se, miten voisimme uudistuvan opetussuunnitelman hengessä kehittää ja luoda työelämäyhteyksiä sekä miten työelämävalmiutta voitaisiin kouluissa opettaa.

Maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita opetettaessa korostuvat yksinkertaiset asiat. Koska suomen kielen osaaminen ja oppimisen taidot ovat vielä heikot, pienetkin asiat vaativat aikaa. Kuunnellaan, puhutaan ja kirjoitetaan, toistetaan sama uudestaan. Edetään rauhallisesti, annetaan aikaa oppimiselle ja keskitytään vain oleellisimpiin sisältöihin. Turvallisessa oppimista edistävässä ilmapiirissä kaikki voivat saada onnistumisen kokemuksia. Koulu todella on turvapaikka ja poissa ovat hetken tosimaailman realiteetit.

Koulun jälkeen elämä kuitenkin jatkuu. Olemme antaneet evääksi roppakaupalla tietämystä, mutta osaavatko ja pärjäävätkö opiskelijamme työelämässä ja jatko-opinnoissaan? Opiskelijoiden haaveena on saada työtä mutta perinteinen työ menee roboteille ja ihmisten pitää löytää yhteiskuntaan kiinnittymisen ja itsetuntonsa pohjaksi jotain muuta kuin perinteisen säännöllisen palkkatyön. Tutkijat sanovatkin, että tulevaisuuden osaaminen on erityisesti ei-kognitiivisia taitoja kuten kykyä oppia uutta koko ajan, hallita ajankäyttöään, tunnistaa oleellinen ja ajatella kriittisesti. Osaaminen on valmiutta muuttua ja se syntyy toiminnan kautta.

Oppiminen syntyy ympäristöstä käsin. Meillä opettajilla on varmasti vilpitön halu auttaa mutta autammeko joskus liikaa? Opetammeko opiskelijamme avuttomiksi omaa hyväntahtoisuuttamme, ehkä joskus jopa laiskuuttamme? Voin tunnustaa, että kiireen keskellä en ole aina jaksanut ohjeistaa opiskelijaa ilmoittautumaan itse Wilman kautta kursseille, vaan olen tehnyt sen hänen puolestaan. Väsyneenä olen valinnut opetustyyliksi luennoimisen sen sijaan, että kiertäisin luokassa ohjeistamassa, ohjaamassa ja arvioimassa tiimityöskentelyä. Suulliset kuulustelut ovat jääneet, koska monivalintatehtävien korjaaminen vie siihen verrattuna vain murto-osan ajastani, jota tuntuu aina olevan liian vähän.

Uusien opetussuunnitelmien myötä omistajuus ja osallisuus tulevat näkymään koulussamme entistä vahvemmin. Haluamme olla mukana tuottamassa osaamista yhteiskuntaan. Emme kuitenkaan tee tätä armottoman kilpailuyhteiskunnan sanelemana, vaan siksi, että opiskelijan kyvykkyyden lisääntyessä ja hänen toimiessaan osana oppivaa yhteisöä syntyy merkityksellisyyden kokemuksia. Koska sanovathan tutkijat myös, että tulevaisuuden työ voi parhaimmillaan muistuttaa leikkiä ja sen tekeminen ei ole suorittamista vaan lisää onnellisuutta.

Katri Kotilainen
virka-apulaisrehtori