Idän talvibasaari 10.12.2015

Torstaina 10.12.2015 vietettiin Itäkeskuksen toimipisteessä Talvibasaaria hyvän olon teemalla. Koulusihteeri Rea antoi käsihierontaa, virka-apulaisrehtori jakoi kehuja ja opiskelijat toivat omia pieniä syömisiään. Basaarissa järjestettiin myös arpajaiset, jotka osoittautuivat varsinaiseksi menestykseksi: arpapussilla kävi kova kuhina. Joka kymmenes arpa voitti jonkun pakettiin käärityn kierrätyslahjan. 

Iloisista naamoista päätellen kaikilla oli mukavaa!

Ylioppilas Jenni Hännisen puhe lakkiaisjuhlassa 4.12.2015

Hyvät kuulijat, uudet ylioppilaat, rehtori ja opettajat, vanhemmat, ystävät ja sukulaiset. 

Kun kolme ja puoli vuotta sitten aloitin, 16-vuotiaana opiskelemaan lähihoitajan kaksoistutkintoa, en ollut aivan varma tulisinko koskaan saamaan sitä päätökseen. 

Jo ennen kouluun hakua olin päättänyt, että jos kahden tutkinnon suorittaminen yhden aikaisesti kävisi liian raskaaksi, olisi lukio opinnot jätettävä. 

Jopa oma äitini kertoi minulle jokin aika sitten keskustelleensa asiasta ylä-asteen opinto-ohjaajan kanssa ennen yhteishakua.

 Olin kuitenkin rohkea ja kunnianhimoinen ja päätin yrittää. Ja tässä mä nyt seison, 3 ja puoli vuotta myöhemmin, kahden tutkinnon suorittaneena lähihoitajana ja ylioppilaana. 

Kaikista jännittävimpiä hetkiä lukiossa ennen tätä suurta päivää ovat olleet ehdottomasti ylioppilaskirjoitukset.

 Jokainen varmasti muistaa sen kutkuttavan tunteen, kun istuimme tuolla salin taka-osassa odottamassa kokeen alkua. 

Ennen sitä hetkeä kysymyksiä oli vilissyt päässä ja milloin stressattiin vaatteiden teippaamisesta tai eväiden pakkaamisesta, milloin salin lämpötilasta. 

Muistan meidän jopa käyttäneen lähes kokonaisen äidinkielen tunnin keskusteluun siitä, miten ylioppilaskirjoitusten aikana pääsee vessaan. 

Niistäkin kuitenkin selvittiin, jopa useaan otteeseen. Kavereiden kanssa yhdessä puiden ja opettajien avulla.

Opiskeleminen ei ole vain tunneilla istumista ja kotiläksyjen tekemistä. Se on myös kovaa pänttäämistä, turhautumista, lyhyitä yöunia, jännitystä, stressiä, rahanmenoa, ylpeyttä, mahdollisuuksia, saavutuksia, oppimisen iloa ja ennenkaikkea uusien ihmisten kohtaamista. 

Pyysin omaa kaksoistutkintoryhmääni kuvailemaan kulunutta opiskeluaikaa. Moni oli kanssani samaa mieltä siitä, ettei kaksoistutkinto ollutkaan niin vaikea, kuin kaikki etukäteen meitä pelottelivat.

 Hyvä ilmapiiri, opiskelukavereiden tuki, yhtenäisyys ja hyvät opettajat tulivat esiin melkein jokaisen kommenteissa.

 Joukossa oli myös yksi mielestäni erittäin tärkeä asia: itsensä ylittäminen.

Aikuislukion puolella oppitunnit ajoittuvat iltaan.

Joukossamme on monia opiskelijoita, jotka ovat vielä normaalin työ- tai koulupäivän jälkeen raahautuneet istumaan oppitunneille iltalukioon (myös näinä syksyn pimeinä iltoina..). (Ja) Se jos jokin on mielestäni kova suoritus! 

Tutkinnon valmistuminen iästä ja opiskelutaustasta riippumatta on mielestäni eräänlainen etappi.

Se on ikään kuin yksi pysäkki tällä matkalla, jota me elämäksi kutsumme. 

Itselleni se merkitsee vahvasti myös aikuistumista. 

Elämä aukenee uudella tavalla ja auki on taas lukemattomia uusia portteja. 

Jokainen uusi ylioppilas on erilainen. Etenkin täällä aikuislukiossa opiskelijoiden kirjo on valtava. Ja niin on erilainen myös jokaisen ylioppilaan valitsema tie. 

Toiset meistä suuntaavat valmistuttuaan työelämään, toiset jatko-opiskelemaan, joku taas pitää välivuotta.

 Kaikki tiet eivät luonnollisestikaan ole suoria. Joukkoon mahtuu myös monen monta mutkittelevaa tietä, pienempiä polun haaroja ja hidastavia esteitä.

Jokainen tie on kuitenkin omalla tavallaan arvokas ja mihin tiemme vievätkään,  uskokaamme unelmiin ja kulkekaamme päättäväisesti niitä kohti. Kulkekaamme uljaana, jokainen omalla tiellämme. 

 Meistä jokainen sai tänään vihdoinkin painaa päähänsä valkoisen lakin.

Olipa nauha lakissa sitten musta tai violetti, tulisi meidän jokaisen olla ylpeä saavutuksestamme. 

Ylpeä niistä jokaisesta puuduttavasta minuutista, joita olemme istuneet oppitunneilla, jokaisesta oikein menneestä kotitehtävästä, joiden kanssa olemme hermoilleet, jokaisesesta läpäistystä kokeesta, jokaisesta pakatusta eväsrasiasta, jokaisesta myöhään valvotusta yöstä ja aikaisesta aamusta. 

 Meidän kaikkien tulisi olla ylpeitä kaikista niistä välietapeista, jotka mahdollistivat osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin, niiden läpäisemiseen ja nyt lopulta, tutkinnon valmistumiseen. 

Eräs ystäväni sanoi minulle kerran, että " ne kokemukset joita on vaikea määritellä huonoiksi tai hyviksi, ovat niitä kokemuksia, jotka auttavat sinua olemaan sellainen, jollaiseksi tulet ".

Olkoon lukio siis tälläinen, kasvattava, muokkaava, huono ja hyvä kokemus. 

Tänään on meidän päivämme. 

Uusien ylioppilaiden päivä. Lähdetään kaikki tänään tuosta Mäkelänrinteen pihasta onnellisina. Onnellisina ja ylpeinä omista suorituksistamme. 

Halataan opiskelutovereita, kiitetään opettajia, toisiamme, tukijoukkoja ja ennen kaikkea itseämme kovasta työstä. 

Kiitos! 

Jenni Hänninen

Lukivaikeuksien kautta voittoon

Ruotsi.

Seitsemännellä luokalla se alkoi. Taistelutarina. Ensimmäiset kolme tuntia olivat oikein mukavia ja uutuuden jännittäviä, mutta sitten opettajan ammattitaidottomuus ja keskittymisvaikeudet luokassa alkoivat. Seitsemännen luokan syksyn päättötodistuksessa komeilee kahdeksikko. Keväällä se oli tippunut kutoseen, jossa se myös pysyi kasin kevääseen, jolloin sain sen nostettua seiskaan jonkin ihmeen kaupalla. Siellä se jaksoi pysyä vielä ysin syksyn, kunnes sitten ysin päättötodistukseen tippui takaisin tuttuun ja turvalliseen kutoseen.

Lukion alettua, ruotsin tunnit jatkuivat kaksi tuntia kerrallaan kahtena päivänä viikossa. Opettaja oli edelliseen verrattuna enkeli. Hän oikeasti opetti. Hänen tunneillaan opin kielen saloista aivan uusia asioita, joita en varmasti ollut kuullut kertaakaan yläasteen aikana. Pohjani kielen opetteluun oli korttitalo, joka oli rakennettu maanjäristysalttiille alueelle. En osannut ihan niitä perusasioitakaan. Ainoastaan “Jag heter Olivia och jag bor i Helsingfors” oli jäänyt käteen kolmen vuoden opiskeluista. Sekä muistot kumisodista ja opettajan marssimisesta kesken tunnin pois luokasta.

En voi rehellisesti sanoa, että olisin lukiossakaan sen kummemmin keskittynyt tunneilla tai tehnyt läksyjä. Siitä syystä kahlasinkin suurimman osan kursseista hylätyillä ja uusinnoista vitosilla saaduilla numeroilla. Yhdellä kurssilla päätin, että nyt hiketän ja sainkin kurssista seiskan. En silti oppinut kokeilusta mitään, vaan pysyin vähän tyhmänä ja laiskana.

Lukiossa kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Meille tehtiin lukihäiriökartoitustestit ja minulla todettiin olevan ainakin lievä lukihäiriö. Kävin yhden kurssin erityisopettajan pitämää lukikurssia ja sen lopuksi tehtiin tarkempi ja laajempi lukihäiriötesti ja sain lukihäiriölausunnon: äidinkielen kirjoittamisessa ja, yllätys yllätys, vieraissa kielissä keskivaikea häiriö. Lausunnon saaminen selittää osaltaan, miksi minulle on aina ollut vieraiden kielten opiskelu todella vaikeaa. Sain lausunnon avulla tehdä kokeita välillä yksin luokassa ja huomasin, että siitä oli apua. Pystyin lukemaan ääneen kokeen kysymykset ja vastaukseni. Vieraissa kielissä pystyin miettimään, miten sana kirjoitetaan, kun se lausutaan aivan eri tavalla. Koska yksin tekemisestä oli apua, hain sitä myös ylioppilaskirjoituksiin. Sain sen, ja niinpä ylppäreissä olin salin joko taka- tai sivuvarastossa höpöttelemässä yksinäni.

No joka tapauksessa - avuista, kolme kertaa abikurssin käymisestä sekä tätini ja hyvän ystäväni tuesta huolimatta - sain kevään yo-kokeesta ruotsista I+. Suuttutti ja harmitti aivan hirveästi. Minulla jäi muiden tulosten arvosanoista kompensaatiota ajetellen puuttumaan yksi piste. Yksi piste eikä minun olisi tarvinnut lukea enää sanaakaan tätä vaikeaa kieltä. Mutta ei, piti lähteä kesälomalle paineet syksyn uudesta yrityksestä. Onneksi minulla oli kuitenkin mahdollisuus uusintaan ilman, että se pitkittäisi valmistumista. Suoritan kaksoistutkintoa eli valmistun ylioppilaaksi ja lähihoitajaksi. Koulutus kestää 3,5 vuotta ja olen aloittanut opiskelun 2012 syksyllä.

Kesällä laadin kyllä lukusuunnitelmia, mutta kesä ja kaverit ja muut tekosyyt pitivät opiskeluni minimaalisena. Loppukesästä vanhempiani alkoi pelottaa puolestani ja he ilmoittivat minut viikon mittaiselle intensiivikurssille. Kurssilla opiskeltiin kuusi tuntia päivässä kielioppia ja sanastoa ja harjoiteltiin esseiden kirjoittamista ja tehtiin kuuntelukokeita. Kurssi oli todella hyödyllinen, vaikka en olisi halunnut istua luokassa alkuunkaan.

Kun koulu alkoi skarppasin vielä ja opiskelin kielioppia, jonka intensiivikurssi sai hyvin kertaantumaan mieleeni. Kuuntelin oikeastaan pelkästään ruotsalaista musiikkia, esimerkiksi Veronica Maggiota ja Bo Kaspers Orkesteria sekä latasin puhelimeeni ja iPadiin Quizletin, jonne tein sanalistoja ja harjoittelin sen avulla.

Syksyn Yo-kokeessa minulla oli varma olo. Aloitin kokeen kirjoittamalla kaksi konseptipaperia täyteen kaikesta kieliopista, sanastosta ja lauseista, jotka muistin. Siihen meni reilu tunti, mutta loppujen lopuksi oli kuin minulla olisi ollut muistiinpanot mukana kokeessa. Koe menikin hyvin ja vaikka tein töitä paljon ja kielitaitoni parani, voin myös kiittää onneani monivalinnoissa tekemistäni valinnoista.

Tarinani päättyy siihen, että saan tänään 4.12.2015 painaa kaksoistutkintolakin ylpeänä päähäni ja todistuksessa lukee ruotsin kohdalla C.

Olivia Malmberg, kaksoistutkinnon suorittanut lähihoitaja ja ylioppilas