Hyvää iltaa, arvoisa juhlaväki.
Olisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka pitkän puheen lukiohistoriasta ja sen merkityksestä, mutta tässä tilanteessa siinä ei olisi mitään järkeä. Pääasia nimittäin on se, että se on nyt ohi. Me valmistuttiin.
Me ollaan nyt istuttu läpi tunnit, stressattu ja hiki pinnassa päntätty läpi koeviikot, kärsitty se tuska mikä on ne surullisenkuuluisat YO-kokeet. Kaikki tämä on ollut yhtä asiaa varten, tänä päivänä todistuksen ja lakin saamista varten. Tämän ovat mahdollistaneet opettajamme, koulutoverimme, perheemme ja ystävämme tukemalla meitä läpi koulun, mutta ennen kaikkea tämän on mahdollistaneet me itse. Tämä on meidän voittomme.
Tällä hetkellä ei sillä ole mitään väliä, mistä me tulimme, mitä me opiskelimme tai mihin me jatkamme. Jotkut meistä lähtevät yliopistoon tai ammattikorkeaan, jotkut jatkavat suoraan työelämään ja jotkut lähtevät inttiin tai pitävät ansaitun välivuoden. Sillä, mihin jatkamme, ei kuitenkaan ole väliä; meille on jokaiselle annettu se pohja, se pieni tiedonjyvä, joka valmistaa meitä ja jonka kanssa lähdemme elämään omaa elämäämme ja selviytymään tulevaisuudessa. Olipa se tulevaisuus sitten akatemiassa, kotona tai töissä, tämä pohja, tämä valmius, on juuri se, mikä tulee meitä auttamaan kasvamisessa ja itsenäisessä elämässä.
Kiitän siis vielä kerran suuresti kaikkia, jotka ovat olleet tukenamme. Odotan myös innolla, että pääsen tapaamaan teitä lukion ulkopuolella, kasvattamaan tietoa ja muutenkin kasvamaan kanssanne aikuisina, opiskelijoina, työntekijöinä ja etenkin ihmisinä.
Kiitos.
