Marko ja Samira
saapuvat kouluun samoihin aikoihin. Koulun ala-aulassa heidän mobiililaitteensa
”kuittaa” heidät saapuneeksi ja ilmoittaa teemaluokat. Samira nappaa
automaatista kahvimukillisen mukaan ja siirtyy luokkaan 313B, Marko taas löytää
tiensä toiseen kerrokseen. Luokassa on paikalla kymmenkunta opiskelijaa sekä
muutama ohjaaja. Lisäksi etäyhteyksien päässä opiskelee liuta opiskelijoita, ja
luvassa on asiantuntijan ohjaustuokio videon välityksellä. Eri luokissa siis
opiskellaan teemoittain. Näistä opiskelija kerää itselleen osaamista
haluamillaan ja tarvitsemillaan osa-alueilla. Tänään Samira opiskelee
globalisaatio-teemaa englanniksi ja Marko puolestaan 2000-luvun alun
uudistuksia, osittain ruotsin kielellä. Opiskelu tapahtuu suurimmaksi osaksi
pienryhmissä osaamista jakaen, ohjausta voi halutessaan saada
asiantuntijaohjaajilta (vuonna 2010 heitä sanottiin vielä opettajiksi). Välillä
on tarjolla myös paluu historiaan, kun iso määrä opiskelijoita kerääntyy
kuuntelemaan luentoa koulun auditorioon. Useimmiten tällaiset luennot voi
kuitenkin seurata netistä, ja yhdessä työskentelylle jää näin paljon enemmän
aikaa.
Mukana kulkeva
tekniikka muistuttaa Markoa siitä, että hän on asettanut aikataulusuunnitelmaansa
yhden teemakokonaisuuden opintojen valmistumisen viikon päähän, mutta Marko ei
ole tästä ollenkaan huolissaan: viimeinenkin oppimistehtävä on ryhmässä juuri
valmistumassa. Varmuuden vuoksi ryhmä ottaa vielä yhteyden virtuaalikokoustyökalun
avulla yhteen asiantuntijaan ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. Eikä
aikaakaan, kun ryhmän tehtävä lähtee
arvioitavaksi ja kommentoitavaksi neljälle eri ohjaajalle.
Kotona opiskellessaan
Samira vielä törmää ongelmaan, jota hän ei pysty yksin ratkaisemaan.
Virtuaalisen opiskeluympäristön kautta hän saa kuitenkin nopeasti vastauksen,
koska paikalla on opiskelijatovereita, jotka pystyvät antamaan neuvoja.
Miltä tällainen tapa opiskella kuulostaisi? Olisiko se uhka
vai mahdollisuus? Vai täysi mahdottomuus? Tällä hetkellä keskustellaan paljon
siitä, millainen on tulevaisuuden koulu. Millaisia uudistuksia se vaatisi?
Mihin suomalainen koulu ylipäätään on menossa?
Meillä kaikilla on käsityksiä siitä, mitä opiskelu ja
oppiminen ovat – ja omista tutuista käsityksistä poisoppiminen voi olla vaikeaa.
Mutta ajattelepa, millaista työelämä on jo nykypäivänä. Ovatko sen
toimintatavat lähelläkään sitä, miten koulussa pääsääntöisesti opiskellaan? Toisaalta,
tiedämmekö vielä mitään vuoden 2030 työelämästä – edes ammateista, joissa
silloin toimimme?
Tulevaisuuden ennustaminen ei koskaan ole helppoa, ja hurjat
visiot tuntuvat päätyvän lähinnä tieteiselokuviin. Mutta muutosta emme
kuitenkaan pääse karkuun, ja muutosvauhti tuntuu vain kiihtyvän. Koulu ja
opiskelu eivät tee poikkeusta. Ehkä vuonna 2030 löydämme tuon koulupäivän
kuvauksen jostain virtuaalimaailmasta ja naureskelemme sille, koska olemme
harpanneet tuosta jo pitkän askelen eteenpäin.
Niina Peltonen
Niina Peltonen on Helsingin aikuislukion rehtori. Hän pitää matkustamisesta, metallimusiikista ja lumisista pakkaspäivistä.
