torstai 28. toukokuuta 2015

Lukioon valmistavan kurssin terveisiä VI



Ensimmäinen Helsingin aikuislukion lukioon valmistava kurssi alkaa olla lopuillaan. Vuoden aikana ryhmästä on muodostunut monelle opiskelijalle tuttu ja turvallinen kotipesä, jonne on ollut mukava tulla opiskelemaan ja tapaamaan kavereita. Olemme kokeneet yhdessä kaikenlaista hauskaa ja mielenkiintoista. Vaikka välillä on ollut vaikeaakin, naurua ja iloa on riittänyt jokaiseen päivään.

Ryhmänohjaajana pohdin, ovatko opiskelijat oppineet tarpeeksi tietoja ja taitoja, miten he pärjäävät ensi vuonna lukiokursseilla tai ammatillisissa opinnoissa. Suomen kieltä on opiskeltu jokaisessa jaksossa, sen lisäksi myös englantia, historiaa, matematiikkaa, biologiaa, maantietoa ja yhteiskuntatietoutta. Viimeisten jaksojen aikana jokainen on voinut kokeilla, millaista on opiskella oikeilla lukion kursseilla.


Viimeisinä päivinä sain ilokseni tietää, että LUVA-kurssimme on ollut opiskelijoille oikein mukava. Kurssilla on syntynyt jopa yksi pariskunta, joten romantiikkaakaan ei ole puuttunut.

Nyt on aika opiskelijoiden lähteä maailmalle. Hetken olemme erosta haikealla mielellä, mutta pian kesä ja uudet haasteet täyttävät mielemme ja ajatuksemme. Toivotan teille onnea matkaan ja hyvää kesää!


Kirsi Seppänen
Helsingin aikuislukion suomen kielen opettaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti