torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesäopetus

Ei ala loma kaikilla opettajilla lakkiaisten jälkeen. Jäävät jotkut, ehkä ne mieleltään erikoiset työpaikalle notkumaan, ihan juhannukseen asti koulun nurkilla hilluvat. Niin työstään tykkäävät, että pari viikkoa sen jälkeen kun lakit on jaettu ja suurin osa kollegoista torkkuu koivun alla nämä vielä painavat. Kahvikuppi tutisten höyryillä jo kenties vielä innostuvat elektroninsiirtoketjusta, epäsäännöllisistä verbeistä tai maailmanhistorian kertaamisesta.


Vaikka ei se notkuminen ehkä ole se oikea sana. Yksi kurssi koostuu kymmenestä 90 minuutin oppitunnista, jotka pidetään kahden viikon aikana, jokaisena arkipäivänä siis. Siihen vielä kokeet, arvioinnit ja palautteet päälle. Ja saattaapi niitä kursseja useampikin yhdellä opettajalla olla. Ei ole hymistelyä se -  on tekemisen meininki noin niin kuin opettajankin näkökulmasta.


Kesäopetus järjestetään Mäkelänrinteen toimipisteessä. 


Kursseja on tarjolla kolmisenkymmentä aina abikursseista pakollisiin kursseihin. Opiskelijoita on aikuislukion omien tutkintotavoitteellisten opiskelijoiden lisäksi monesta eri päivälukiosta, ja monet tuntuvat tulevan kaveriporukalla. Eikä se opettaja ole ainoa joka ahkeroi - monilla opiskelijoilla on useita kursseja joiden joukossa saattaa olla muutamakin abikurssi. Ei käy aika pitkäksi ennen kesälomaa siis heilläkään.


Olen opettanut kesäopetuksessa jo aikas monena vuotena biologiaa, maantiedettä ja terveystietoa. Joskus aina leikittelen ajatuksella että aloittaisin sen kuuluisan ja ah niin pitkän opettajan kesäloman ihan kesäkuun alussa. Aina  kuitenkin itseni täältä löydän. Luulenpa, että jotenkin sitä on kiintynyt tähän tiiviiseen työtahtiin, mukaviin ryhmiin ja yleisesti kivaan tunnelmaan. Omissa aineissa lähes poikkeuksetta opiskelijat ovat motivoituneita ja valmiita tekemään töitä tuon parin viikon ajan.


Kesäopetuksessa hienoa on myös se, että töiden loppumisen merkki on muodostunut jo selväksi rituaaliksi - palautuspäivänä kahvitellaan opettajanhuoneessa Matin leipomusten kera - konkareimmat meistä jo seitsemättätoista kertaa. Sitten vielä visiitti luokkahuoneeseen ja viimeiset hyvän kesän toivotukset ennen lomaa.


Itselleni loma ainakin merkitsee seuraavaa: Ei tuntien suunnittelua, tiedeuutisten seurantaa, kurssikuvauksia, verkkokurssien suorituksia. Itseasiassa ei tietokonetta, sähköpostia, Wilmaa tai WhatsAppin sori-viestejä palauttamattomista tehtävistä. Ei kokouksia, tiimipalavereita, ilmiökurssien suunnittelua, tökkivää abittia.


Vaikka nautin opettajan työnkuvasta, on välillä kiva tehdä jotain ihan muuta. Opettajan työ on lukuvuoden aikana aikalailla kokonaisvaltaista - ajatukset rullaavat hyvin usein työasioissa ja tunkeutuvat helposti myös sinne kahvihetkiin, metsäretkiin ja sulkkiskentälle. Siispä joskus on hyvä ottaa täydellisiä irtiottoja, aikaa ilman työminää.

Elokuussa palataan, tervetuloa oppimaan silloin!



Terveisin kesäopetuksen tiimi


Raskas työ vaatii herkulliset huvit. 





Teksti S.Niemikapee
Kuvat M.Niemelä


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Uuden ylioppilaan puhe 1.6.2018

Arvoisa rehtori, juhlavieraat ja te uudet ylioppilaat.


Mitä on aika? Käsitteenä se mielletään vaikeaksi niin filosofian kuin maantieteenkin saralla. Newtonin mukaan ihmiset voivat havaita vain suhteellisen ajan, jota mitataan havaittavien kohteiden kuten esimerkiksi auringon tai kuun liikkeen avulla.

Kenties kansantajuisesti selitettynä ajan ymmärtää hieman paremmin: se kulkee hitaiten iltapäivän viimeisellä kaksoistunnilla ja kiihtyy 30 vuotta täytettään.- ainakin niin olen kuullut. Extranopeasti se kulkee reaalin ylioppilaskirjoitusten viimeisellä tunnilla, kun olisi vielä kolme esseekysymystä joihin vastata. Aika ei koskaan pysähdy – paitsi opettajan kuulustellessa ruotsin läksyjä jotka taisivat jäädä edellisiltana kakkosijalle lempisarjalle.

Jos ajassa voisi mennä taaksepäin, kelaisin sen ensimmäiseen lukiovuoteeni. Silloin kaikki oli uutta, erilaista ja jännittävää. Itseni yllätti esimerkiksi vastuu ja itsenäinen ote omasta oppimisesta – huomasin opiskelevani ensimmäistä kertaa itselleni, en vain opettajani mieliksi. Joitakin pieniä asioita tein: taisin ladata Helsingin Sanomien kännykkäsovelluksen opettajan mieliksi, ja painottaa yhteiskuntaoppiin liittyvät uutiset. Mutta kuka olisi uskonut että niistä kuivista talousuutisistakin tuli yllättävän mielenkiintoisia kun ylioppilaskirjoitukset kummittelivat mielessä.

Ajan kuluessa eteenpäin, opimme lukiolaisina tarkkailemaan maailmaa uusin silmin. Ymmärsimme että luokkahuoneemme ulottui joka puolelle: teimme havaintoja ympäristöstämme ja imimme uudenlaisia näkökulmia. Kaiken sen yleissivistyksen ohella lukio opettikin meille asioita joita ei ylioppilaslautakunnan asteikolla voida mitata: kasvoimme ja kypsyimme ihmisinä valmiiksi kohtaamaan maailman asettamat uudenlaiset haasteet – mielestäni vähintäänkin Laudaturin arvoisesti.

Emme kuitenkaan olisi tässä hetkessä ilman tukijoukkojamme: Suuri kiitos siis opettajillemme: me teemme tämän vain kerran – te aloitatte uusien opiskelijoiden valmentamisen aina yhä uudelleen puhtaalta pöydältä. Kiitos kovasta työstänne ja periksiantamattomuudestanne suhteemme. Kiitos kuuluu myös kotiväelle, ja mahtaville luokkatovereille: on ollut hienoa jakaa onnistumisen, ja toisaalta epäonnistumisen hetket juuri teidän kanssanne.

Sanotaan että elämän tärkeimmissä risteyksissä ei ole tienviittoja. Nyt onkin se hetki, kun tiemme eroaa moniin erilaisiin – jännittäviin - suuntiin. Jollekin tulevaisuus merkitsee lisää opiskelua, jollekin välivuotta ja kolmannelle jotain aivan muuta. Mitä ikinä eteemme siis tuleekaan, kokeilkaamme, kulkekaamme ja toteuttakaamme intohimoamme. Harva löytää perille erehtymättä, ja on hyvä muistaa että valitsemamme reitti on väärä vain silloin, jos emme oppineet matkan varrella mitään. Jos ajan voisi pystäyttää, seisauttaisin sen juuri tähän hetkeen.

Tänään käänsimme yhden sivun elämässämme, mutta samalla aloitamme jotain aivan uutta: Joku kerran kirjoitti, että huominen on kuin tyhjä kirjan sivu, joka tänään odottaa menestykästä novelliaan.
Kirjoittakaamme siis jotain aivan ennennäkemätöntä.


Kiitos.

1.6.2018 Helsingin aikuislukion ylioppilas

Elli Julmala

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Opettaja oppijana





Aloitin syksyllä koulutuskokonaisuuden kieli- ja lukutaitotietoisuudesta. "Kieli- ja lukutaitotietoisuus aikuisten perusopetuksessa" on Opetushallituksen rahoittama koulutus, jonka järjestelyistä vastasi Eiran aikuislukio. Koulutukseen kuului viisi koulutuspäivää sekä etätehtäviä lukuvuoden 2017-2018 aikana. Nyt on takana viimeinen koulutuspäivä ja lyhyesti kaiken voisi tiivistää - kiitos! Muutamassa koulutuksessa vuosien aikana istuneena voin todeta tämän olleen siitä parhaasta ja hyödyllisimmästä päästä.


Kuvahaun tulos haulle opetushallitus rahoittaa


Olen koulutukseltani aineenopettaja. Biologiksi ja luonnontieteilijäksi itseni ensisijaisesti miellän. Opetan paljon lukion biologiaa, jossa omaa aineenhallintaa saa päivittää ja haastaa jatkuvasti. Siitä todella nautin! Olen aidosti innostunut aineestani ja saan myös opetuksessa sukeltaa aika syvälle biologian maailmaan tavoitteellisten lukio-opiskelijoiden kautta.  Vastailen (eli etsin vastauksia) tuntien välissä sellaisiin kysymyksiin kuin “Hei miks se metylaatio tapahtuu yleensä siinä CG-kohdassa?” ja “Mitä eroa NK:n, NKT:n ja tappaja-T:n toiminnassa?” tai “Mikä niitteen kipureseptorityyppien suhde ihossa yleensä on?” On myös pyydetty että “kertaakko ny nopeesti mitä järkeä tässä on” (opiskelija viittaa elämään) ja “tiivistäkkö nyt mulle tän kaiken” (opiskelija viittaa kaikkeen).


Näistä lähtökohdista aloitin vuosia sitten aikuisten perusopetuksen. Kielitietoisuudesta en ollut kuullutkaan, ja perusopetusta yleisesti oli taustalla melko vähän. Kun yhtälöön vielä lisäsi luontaisesti turhan nopean puhetyylin sekä innostukseni biologian ainesisältöihin, eivät ensimmäiset kurssini ehkä näin jälkikäteen ajateltuna olleet siitä mielekkäimmästä päästä tälle kohderyhmälle. Iloinen asenne ja positiivinen vuorovaikutus varmasti kantoivat niiden ensimmäisten kurssien yli. Taustani ja opetuskokemukseni takia en alussa en todella käsittänyt, mikä kohderyhmän kielitaidon taso on.  Ja veikkaanpa että en ole ainoa.


Aineenopettajan koulutuksella on haastavaa opettaa vieraskielistaustaisia opiskelijoita, joiden kielitaito ja opiskelutaidot ovat usein puutteelliset. Aineenopettajalla ei ainakaan koulutuksen puolesta ole tarpeeksi kattavaa käsitystä kielen kehityksestä, ja toivon että tämäntyyppisillä koulutuksilla ja esimerkiksi samanaikaisopetuksella (S2 opettaja + aineenopettaja opettavat yhdessä) saadaan muutosta aikaan. Toivon myös että vieraskielistaustaisten lisääntyneestä määrästä johtuen kielitietoisuus sisällytettäisiin yhteisinä opintoina kaikille opettajaksi opiskeleville jo yliopistossa. Toivon että sanaa tästä toiveesta tulee päättäville tahoille useammastakin suunnasta.


Koulutuskokonaisuuteen kuului monta antoisaa päivää ja välähdystä. Parhaiten mieleeni jäi toisen koulutuspäivän anti, josta vastasivat Jenni Alisaari, Nancy Commins sekä Emmanual Acquah. Ohjelmassa oli mielenkiintoista, karismaattista kerrontaa asiantuntijoilta, joilla oli selkeästi kokemusta kulttuurin ja identiteetin huomioimisesta opetuksessa vieraskielisten kanssa. Päivään kuului myös ilahduttavan paljon vuorovaikutusta co-kouluttautujien kanssa - hyviä pedagogisia keinoja tipahteli ilmoille kuin huomaamatta. Harvoin on päivä mennyt niin nopeasti ja muutamasta minuutista oli kiinni etten sinä päivänä missannut junaa kotiin päin.


Muistan myös kuinka koulutuksen aikana juttelimme paljon identiteetistä. Identiteetti voi tarkoittaa esimerkiksi sitä kuinka ihminen hahmottaa itsensä suhteessa maailmaan.  Identiteetti ei ole fiksattu asia yksikössä - se muuttuu kokemusten myötä. Ympäröivillä ihmisillä ja yhteiskunnalla on siihen luonnollisesti suuri vaikutus. Itse olen huomannut oman opettajaidentiteetin muuttuneen tämän koulutuksen myötä. Tästä lisää ehkä toisella kertaa.


Tänään viimeisellä kerralla Heli Vigren kertoi R2L-pedagogiikasta ja Anna Nylund esitteli kokemuksia lähtötason arvioinnista ja ohjauksesta aikuisten perusopetuksen päättövaiheessa. Päivä päättyi mukavasti pienryhmätyöskentelyn merkeissä.


Kuvahaun tulos haulle water cycle no text
Viimeisenä päivänä mietittiin Helin johdolla veden kiertokulun opettamista.
Mukavasti aihe omaan opetukseen liittyen!


Toivon todella, että mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan vastaavista koulutuksista! Toivottavaa olisi myös, että oppimateriaalia laadittaisiin lisää tälle kohderyhmälle opiskelijoiden oppimista tehostamaan ja opettajien arkea helpottamaan.


Kiitokset järjestäville tahoille erinomaisesta koulutuksesta!






Suvi Niemikapee, Helsingin aikuislukio















perjantai 6. huhtikuuta 2018

It’s all about love!
























No niin, tulipa pidettyä erilainen kurssi.

Olen lukion biologian opettajana tottunut suuriin ryhmiin ja melko tavoitteelliseen opiskeluun - monet kurssilaiset kirjoittavat biologian yo-kokeessa ja valmistautuvat pääsykokeisiin. Tieteellinen ajattelu, faktat ja sitä rataa. Nyt neljännessä jaksossa teemarkussin puitteissa teinkin jotain ihan muuta. Sain viettää kokonaisen kurssin keskustellen meitä kaikkia koskevasta aiheesta, rakkaudesta. Keskustelu oli itse asiassa niin vilkasta, etten koskaan ehtinyt pitää valmisteltuja luentoja.

No,onneksi on Screencast-o-Matic. Itse sain opettajana aivan uuden kokemuksen siitä, minkälaista luokkahuoneessa on, kun yhdessä pyritään ymmärtämään tiettyä asiaa ilman että on suurta painetta osaamistasosta. Kurssilaiset kertoivat omia ajatuksiaan rohkeasti ja taitavasti, ja minuun teki vaikutuksen keskustelun monipuolisuus ja näiden opiskelijoiden kyky mutkattomaan vuorovaikutukseen. Eikös se ihan opsistakin löydy tuo vuorovaikutus ja itseilmaisun kehittäminen.

Kurssin aihe oli siis rakkaus. Tutustuimme rakkauteen eri näkökulmista ja pyrimme laajentamaan tietämystä aiheesta. Sain idean viime keväänä ja olin iloinen kun kuulin, että kurssi saadaan kurssitarjottimen. Rakkaus on meitä jokaista jollakin tavalla koskettava ilmiö tai teema, ja on hienoa jos siihen voidaan opiskelussakin keskittyä oman kurssin verran. Toki opettajana aina mietityttää kurssi, joka tulee itse suunnitella, johon ei ole valmista materiaalia ja jonka opiskelijoista et etukäteen tiedä. Tällainen kurssi työllistää opettajaa kiitettävästi, mutta toisaalta jos aihe on kiinnostava, ei työ tunnu kuormittavalta vaan voimauttavalta (note to self: ei ehkä joka vuosi).

Nyt viimeisen tapaamisen jälkeen oli jotenkin haikea olo, ja tuntuu ettei sitä oikein kokonaisvaltaisesti yhden kurssin aikana kaikkea ehtinyt. Eipä sitä koskaan opetuksessa varmasti kaikkea ehdi, mutta varsinkin tämän aiheen kannalta asiaa olisi riittänyt ihan useankin kurssin verran. Niin paljon kuuluu rakkauteen! Kurssin rakenne oli karkeasti jaoteltu niin että eri lähikerroilla käsiteltiin aihetta eri näkökulmista. Jaottelu oli suunnilleen seuraava:

  • Rakkaus - perusteet ja filosofiaa (agapet, ludukset,filiat ja erokset + kummalliset kreikkalaiset)
  • Rakkaus - biologiaa (parinmuodostus ja evoluutio kera hoivavietti, tit-for-tat & Homo sapiens lajityypilliset piirteet) 
  • Rakkaus - kemiaa (testosteroni, estrogeeni, dopamiini, serotoniini, oksitosiini, ADH, adrenaliini, endorfiinit, feromonit. Opettajan huomio! Rakkaus on kemiacocktail) 
  • Rakkaus eri kulttuureissa (monogamia, polyandria, polygynia, naisen asema, sukupuolten välinen konflikti, maatalous, tabut ja normit, polyamoria, avioliitto, suku + perhe joka on pahin) 
  • Rakkauden psykologiaa (empatia, kiintymyssuhde, perustunteet, kehitysvaiheet, parisuhde, eläinkokeet ja se että terapia tekisi hyvää kaikille) 
  • Rakkaus eri uskonnoissa (juutalaisuus, kristinusko, islam, buddhalaisuus, hindulaisuus) 
  • Rakkaus - kurssitöiden jakaminen ja purku. 



Kurssitöihin kuului rakkaus sanan etymologian selvittäminen jollain kielellä, mediatehtävä rakkausuutisista, jonkin teoksen analysointi rakkauden näkökulmasta, oma luova tuotos rakkaudesta sekä rakkauteen liittyvien teemojen pohtiminen oman elämänkaaren aikana. Eilen sitten näitä ryhmässä purettiin. Jotkut opiskelijat suorittivat muiden menojen takia kurssin itsenäisesti kurssitehtävien ja videoluentojen avulla. Heitä en päässyt tapaamaan, mutta kurssitehtäviä oli mukava lukea yhtä kaikki.


Opiskelijapalautteessa kiitettiin keskustelua ja vuorovaikutusta. Myös se, että ilmiötä analysoitiin ja katsottiin useasta näkökulmasta sai kiitosta. Eräs kurssilainen totesi, että kurssi myös antoi paljon oman elämän pohtimiseen, ja auttoi ymmärtämään paremmin valintoja, joita on menneisyydessä tehnyt.


Kiitokset vielä - historian ja yhteiskuntaopin opettajamme Merjo Paranko teki videoluennon aiheesta Rakkaus eri uskonnoissa. Opiskelijat kehuivat tätä luentoa ja kertoivat oppineensa uutta! Kiitos myös filosofillemme Heidi Ekholmille, joka tuurasi minua ensimmäisellä kurssikerralla kun köhin kotona influenssan kourissa.


Toivon todella, että kurssi saa joku päivä jatkoa niin, että ideaa voisi jalostaa pidemmälle ja taas uusi joukko opiskelijoita pääsisi laajentamaan näkökulmiaan tästä merkittävästä, merkillisestä asiasta.


Rakkaudentäyteistä kevättä kaikille!

Suvi Niemikapee






tiistai 30. tammikuuta 2018

Kyllä koulu on aina yhden messun arvoinen

Ranskan ensimmäisen Bourbon-sukuisen kuninkaan (1594 – 1610) Henrik IV:n kerrotaan sanoneen valtaan noustessaan: “Kyllä Pariisi on aina yhden messun arvoinen.” Näin hän - kiihkeän kirkkokuntien välisen valtakamppailun keskellä - häivytti protestanttisuutensa ja “pukeutui katolisuuden kaapuun”.

Koulu on puolestaan vuosittain ainakin yksien Educa-messujen arvoinen, vai mitä? Itse törmäsin näillä messuilla tutulta vaikuttavaan mutta kuitenkin täysin vieraaseen kirjainyhdistelmään “bnb”. Jakamistalouden maailmassa tutuksi on jo tullut yhdistelmä “Airbnb”. Mutta, entä pelkkä bnb? No sehän on “studybnb”, oppimisen bnb: nyt ei yhdistetä sänkyä ja aamupalaa vaan järki ja kroppa (brain and body).

Mitä tällä tarkoitettiin, selvisi, kun kuuntelin Ilkka ja Harri Virolaisen luentoa opetustaitojen päivittämisestä. Yksi Virolaisen tutkijaveljesten ajattelun lähtökohta oli, että hyviin suorituksiin kukin meistä kykenee vain, kun mieli ja ruumis ovat tasapainotilassa, koherenssissa. Heidän mukaansa esim. urheilussa huippusuoritus edellyttää koherenssia. Koherenssin voisi kääntää myös flow-tilaksi, nautinnon ja onnistumisen erityiseksi kokemiseksi. He vetosivat myös tunnettuun ajattelijaan, filosofiin ja opettajaan Esa Saariseen. Saarinen korostaa kosketusaistin merkitystä: hän kättelee kaikki opiskelijat luentonsa alussa. Kosketuksen kautta syntyy läsnäolon ja kohtaamisen mielikuva. Tällä on positiivinen vaikutus yksilöihin ja koko ryhmään: mahdollisuus me-hengelle syntyy ja esimerkiksi kysymisen ja väärin vastaamisen pelko vähenee. Miltä tuntuisi, jos oppitunti alkaisi vaikkapa niin, että opiskelijat kättelevät naapuripulpetissa olijan, sanovat etunimensä lisäten siihen luonnehdinnan “olen nero”. Veljesten luennon alussa minäkin siis sanoin naapurilleni:”Hei, Merjo - olen nero.”



Ilkka ja Harri Virolaisen luennon alussa oli myös lyhyt meditointi: otettiin hyvä istuma-asento, suljettiin silmät ja oltin hiljaa. Miksi näin? Rauhoittumisen ja läsnäolon turvaamiseksi. Toki kesken luentoa myös noustiin seisomaan, ravisteltiin hartioita (omia) ja hierottiin naapurin. Veljesten perusväite oli se, että näillä keinoilla oppimistulokset paranevat selvästi. Vielä parempaa tulosta heidän mukaansa syntyy, kun liikunnallisuuteen yhdistetään opiskelijoiden osallistaminen, opettaja valmentajana -ajattelu, positiivinen palaute, suljetun mielentilan muuntuminen kasvumielentilaksi (impossible-ajattelu possible-ajatteluksi) ja tavoitetietoisuus. Pitäisiköhän uskoa?

Vesterbacka puhumassa Educassa
Kun menin seuraavalle luennolle korviini kantautui ex-angrybirdsin suuren gurun Peter Vesterbackan letkeän irtonainen toteamus “me ollaan sairaan hyviä”. Hän puhui Suomesta ja sen (korkea)koulumaailmasta.



Poistuin mesuhallilta ja ajattelin: “Olihan tuo yhden messun arvoinen.”


Teksti ja kuvat Merjo Paranko

lauantai 27. tammikuuta 2018

Kahvihetkiä



Pari päivää sitten mukavan kahvitteluhetken lomassa muistin sen taas: parasta tässä opettajan työssä on ihmisten kohtaaminen. Olin opomme Iinan ja opiskelijamme Habibin kanssa kahvilassa juhlistamassa Habibin tulevia opintoja Riian yliopiston hammaslääketieteen linjalla. Jonkinasteiset läksärit ne kenties olivat. Habib valmistui ylioppilaaksi viime keväänä. Hän on myös meidän perusopetuksen läpi käynyt konkari.


Habibin opintopolku on hieno esimerkki siitä mitä kova työ ja oppimisen ilo voivat saada aikaan. Suurin osa Helsingin aikuislukion perusopetuksen opiskelijoista on maahanmuuttajataustaisia. Monet heistä suorittavat peruskoulun ja hakeutuvat tämän seurauksena eri ammatteihin. Vain pieni osa jatkaa lukioon tai pidemmälle akateemisella puolella, mutta Habib on hyvä esimerkki siitä, että sekin on mahdollista.


Ylioppilaskuva kevät 2017 



Habibin sanoin: “Asiat, jotka auttavat minua jaksamaan opiskella ovat motivaatio, optimistisuus ja suunnitelmallisuus. Haluan olla parempi kuin eilen, ja se mitä tähän asti olen oppinut kannustaa jatkamaan. On hyvä olla tavoitehakuinen ja suunnitelmallinen, ja uskon, että ahkeruus palkitaan.”


Aikuisten perusopetuksen lisäksi lukion puolella on selvästi nähtävissä vieraskielistaustaisten opiskelijoiden määrän kasvu. Yhteiskunnalliseen muutokseen on jo reagoitu esimerkiksi aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmaa päivittämällä. On toivottavaa, että keskustelua vieraskielistaustaisten oppimispoluista käydään myös lukiota ja jatko-opintoja koskien.


Ihan pian Habib siis jatkaa opintojansa Riikassa hammaslääketieteen parissa. Toivomme koko koulun puolesta iloa opiskeluun ja oppimiseen. Toivottavasti näemme vielä!


Kuvat ja teksti
Suvi Niemikapee


Tässä linkki Habibin viime kevään ylioppilaspuheeseen.