maanantai 10. syyskuuta 2018

Teatterista uutta näkökulmaa yo-kokeisiin

Tuleva äidinkielen yo-koe jännittää monia. Mitä pitää treenata? Millaisiin kysymyksiin joutuu vastaamaan? Miten kokeesta pääsee läpi? Onko minulla tarpeeksi sanottavaa ja ajatuksia? Tällaisiin kysymyksiin on haettu vastauksia abikursseilla, kun on harjoiteltu sähköiseen kokeeseen vastaamista. Muuttuipa koe miten paljon tahansa, yksi asia on ja pysyy: kokeessa menestymiseen vaaditaan itsenäistä ajattelua, yleissivistystä ja kykyä pohtia ympäröivää todellisuutta eri näkökulmista. Edelleen olennaista on, että kirjoittajalla on sanottavaa. Kiinnostavia ajatuksia ja sanottavaa löytää, kun seuraa ajankohtaisia keskusteluja ja lukee monipuolisesti erilaisia tekstejä. Uusia näkökulmia ajankohtaisiin ilmiöihin tarjoaa myös teatteri. 

Teatterissa käyminen on riskipeliä. Voi olla, että näytelmä ei kosketa lainkaan eikä herätä minkäänlaisia ajatuksia. Kalliin lipun ostaminen harmittaa, ja päällimmäiseksi tunteeksi nousee turhautuminen, jopa pettymys. Katsoja saattaa tuntea itsensä huijatuksi: ”Piti tännekin lähteä. Miksi en jäänyt kotiin katsomaan telkkaria?”  

Parhaimmillaan katsoja kokee jotakin ainutlaatuista ja koskettavaa. Näyttämöllä on saatettu käsitellä kysymyksiä, joita katsoja on itsekin miettinyt: ”Mihin maailma on menossa? Mikä on minun paikkani tässä hullunmyllyssä? Osaanko tehdä oikeita valintoja?” Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho toteaa syksyn ohjelmalehtisen pääkirjoituksessaan: ”Elämme kummallista aikaa, jolloin maailman suurimmat johtajat käyttäytyvät kuin koulukiusaajat ja samaan aikaan vanhempien pitäisi opettaa tuleville sukupolville kestäviä ja kaikkia kunnioittavia elämänarvoja.” Muun muassa tällaisiin ristiriitoihin hyvä näytelmä pureutuu.   

Teatterin ystävältä pyydetään usein vinkkejä kiinnostavista näytelmistä, koska tarjontaa varsinkin pääkaupunkiseudulla on runsaasti. Seuraavassa nostan esiin muutamia kiinnostavia esityksiä ja omia suosikkejani: 

Absurdista ja yllättävästä teatterista nauttivalle Q-teatteri on varma valinta. En muista nähneeni siellä yhtään huonoa esitystä, ja myös 19.9. ensi-iltansa saava uutuus, Mount Everest vaikuttaa kiinnostavalta. Rooleissa on tuttuja näyttelijöitä aina Minna Haapkylästä Pyry Nikkilään. 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä nähdään Leena Krohnin romaanista Tainaron (1985) dramatisoitu näytelmä. Tainaron tutkii jatkuvassa muutoksessa olevaa maailmaa, mutta lopulta on kyse omaan itseen tutustumisesta. Näytelmässä esiintyvät Kati Outinen ja muusikko Aino Venna. 

Musikaalin ystävälle on tarjolla Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots. Kriitikko Lauri Meri hehkuttaa toteutusta niin vuolaasti, että lippuluukulla on taatusti vipinää. Meri kirjoittaa arvostelussaan Kinky Boots -musikaali järisyttää ja kouraisee syvältä (HS 1.9.2018): “- - teos kouraisee syvältä tuodessaan esille monenlaisia suhteita lasten ja vanhempien, työnantajien ja työntekijöiden tai ihan vain rakastavaisten välillä.”  

Teatteri Avoimet Ovet tuo näyttämölle uuden tulkinnan Minna Canthin näytelmästä Papin perhe (1889). Näytelmä kertoo perheen sisäisistä ristiriidoista, kun lapset asettuvat vastustamaan isän konservatiivista maailmankatsomusta. Näytelmän ensi-ilta on 11.9. 

Klassikkoja tutuksi tekee myös mainio Red Nose Company. Klovnit Mike ja Zin tulkitsevat mm. Kari Hotakaisen romaanin Juoksuhaudantie kahdessa tunnissa hypäten roolista toiseen. Klovnien käsittelyssä Ilmari Kiannon Punainen viiva saa kyytiä, ja katsoja pyyhkii kyyneleitä ja ulvoo naurusta samaan aikaan. Syksyn uutuus, Babylon, pohtii vallankäyttöä ja ottaa osaa ajankohtaiseen #metoo-keskusteluun.  


Helsingin aikuislukion kaksoistutkintolaiset kävivät katsomassa
Red Nose Companya viime tammikuussa.

Jos et ole vielä nähnyt KOM-teatterin upeaa esitystä Veriruusut, toimi vikkelästi. Viimeinen näytös on 6.10. Näytelmä on kuvaus vuoden 1918 Suomesta ja kahtia jakautuneesta kansasta nimenomaan naisten näkökulmasta.  Viime näytäntökauden helmiä oli niin ikään Kansallisteatterin Kangastus 38, joka perustuu Kjell Westön samannimiseen romaaniin. Siitä viimeinen esitys on 29.10. 

Ota riski. Lähde teatteriin! 

Outi Blomqvist 
äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja 

perjantai 31. elokuuta 2018

Kielten opiskelun ihanuus ja kurjuus

Olemme kaikki viettäneet kuuman kesän ja hikoilleet. Siksi haluaisinkin tarjota teille stimuloivaa puuhaa, jonka parissa voitte jatkaa hikoilua. En kuitenkaan puhu hölkkäämisestä tai Löylyssä käymisestä. Tarkoitan kielten opiskelua, joka vastaa mottimetsässä huhkimista. Se ei ole helppoa eikä aina hauskaakaan, mutta kun Venetsian Pyhän Markuksen torilla juotte ylihintaisen espresson, teitä on vedätetty, mutta suostuvana aikuisena.

Kielten opiskeleminen ja aikaa myöten kehittyvä kielitaito avaavat monia mahdollisuuksia. Matkustellessa voitte vaihtaa aina muutaman sanan paikallisten kanssa ja hämmästellä sitä, että joku on todellakin kuullut Paavo Nurmesta. Tai voitte ihastella suloisia bambinoja iltakävelyllä vanhempiensa kanssa. Voitte tervehtiä heitä sanomalla ”ciao amore”. Olettekin jo oppineet, että aikuisia ei kannata tervehtiä näin, ei ainakaan ennen kuin tunnette heitä riittävästi.

Kun talvella pänttäätte vieraan kielen sanoja ja sanontoja, voi teillä olla vesi kielellä. Suunnittelette jo seuraavan matkan ruokalistaa. Mieleen saattavat tulla Barcelonan tapakset, Normandian siideri, mustekalan musteessa keitetty risotto tai, koska makuasioista ei kannata kiistellä, jokin lihaisa saksalainen herkku.

Nykyään ihmiset harvoin enää opiskelevat vierasta kieltä sivistääkseen itseään tai halutakseen lukea jonkin maailmankirjallisuuden mestariteoksen alkukielellä. Se on mennyttä maailmaa. Sen sijaan ihmissuhteet ovat tärkeä motivoija. Nuori nainen on tavannut ranskalaisen miehen Australiassa. Te, lukijat, sanotte tietenkin, että kaverinhan täytyy osata edes jonkin verran englantia. Näin on, mutta jos nuori naisemme aikoo muuttaa miehen luo Nizzaan, täytyy sitä ranskaa oppia. Sitä paitsi tuskin hänen sukunsa puhuu mitään muuta. Vieläkin Euroopassa on maita, joissa ei juurikaan osata vieraita kieliä.

Se usein toistettu toteamus, että englannin taito on itsestään selvyys ja että työelämässä tarvitaan muitakin kieliä, pitää paikkansa. Jos suunnittelette uraa Euroopan Unionissa, ovat ranska ja saksa tärkeitä. Varsinkin sen jälkeen, kun Brexit astuu voimaan. Entäpä sitten vaikka Venäjän kauppa tai venäläiset turistit, joiden volyymit vaihtelevat poliittisten suhdanteiden mukaan. Tarvitaan venäjän kielen taitoa eikö vain? Ostaa voi millä kielellä hyvänsä, mutta asiakkaan kielellä myydään. Jos teitä kiinnostaa kauppa tai turismi, voitte aloittaa perehtymällä kyrillisiin aakkosiin koulumme venäjän kursseilla. Tai olette kuulleet, että Kiinan keskiluokka vaurastuu ja haluaa matkustella. Siihenkin meiltä löytyy apu: kiinan alkeet. Ni hao!

Kielitaito on hieno asia, mutta sen hankkiminen ei tule helpolla. Tarvitaan työtä, paljon työtä. Tässäkin pätee se vanha kuntosaliaforismi: no pain, no gain. Täytyy lukea, kirjoittaa, kuunnella ja puhua. Aika usein tehdään toki jotain hauskaakin. Pelataan, näytellään tai lauletaan. On aikoja, jolloin kaikki menee tasaista vauhtia eteenpäin. Te edistytte. Mutta sitten tulee sekavampi vaihe, jolloin lähes kaikki menee pieleen. Tällöin ei pidä antaa periksi ja lopettaa, koska se on vain vaihe. Sitä sattuu kaikille. Sisulla puskien esteiden yli, kunnes päästään seuraavaan suvantoon, jossa te jälleen löydätte paikkanne auringossa.

Olipa motiivinne kielten opiskeluun luidenne lämmittely tai dementian ehkäisy, niitä kannattaa opiskella järjestelmällisesti vaikkapa Helsingin aikuislukion kursseilla. Espanja, ranska ja venäjä alkavat heti ensimmäisessä jaksossa. Toisessa jaksossa tulee italia, ja kolmannessa on saksan alkeiden vuoro. Kurssimaksumme eivät pankkia räjäytä, aineopiskelijat maksavat 25 euroa/kurssi, korkeintaan 125 euroa vuodessa. Päättötodistustavoitteiset opiskelijat ja Helsingissä lukiota suorittavat eivät maksa mitään. Nyt liikkeelle! Odotamme teitä!

Helsingin aikuislukion kieltenopettajien puolesta,
Suvi Koivunen

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesäopetus

Ei ala loma kaikilla opettajilla lakkiaisten jälkeen. Jäävät jotkut, ehkä ne mieleltään erikoiset työpaikalle notkumaan, ihan juhannukseen asti koulun nurkilla hilluvat. Niin työstään tykkäävät, että pari viikkoa sen jälkeen kun lakit on jaettu ja suurin osa kollegoista torkkuu koivun alla nämä vielä painavat. Kahvikuppi tutisten höyryillä jo kenties vielä innostuvat elektroninsiirtoketjusta, epäsäännöllisistä verbeistä tai maailmanhistorian kertaamisesta.


Vaikka ei se notkuminen ehkä ole se oikea sana. Yksi kurssi koostuu kymmenestä 90 minuutin oppitunnista, jotka pidetään kahden viikon aikana, jokaisena arkipäivänä siis. Siihen vielä kokeet, arvioinnit ja palautteet päälle. Ja saattaapi niitä kursseja useampikin yhdellä opettajalla olla. Ei ole hymistelyä se -  on tekemisen meininki noin niin kuin opettajankin näkökulmasta.


Kesäopetus järjestetään Mäkelänrinteen toimipisteessä. 


Kursseja on tarjolla kolmisenkymmentä aina abikursseista pakollisiin kursseihin. Opiskelijoita on aikuislukion omien tutkintotavoitteellisten opiskelijoiden lisäksi monesta eri päivälukiosta, ja monet tuntuvat tulevan kaveriporukalla. Eikä se opettaja ole ainoa joka ahkeroi - monilla opiskelijoilla on useita kursseja joiden joukossa saattaa olla muutamakin abikurssi. Ei käy aika pitkäksi ennen kesälomaa siis heilläkään.


Olen opettanut kesäopetuksessa jo aikas monena vuotena biologiaa, maantiedettä ja terveystietoa. Joskus aina leikittelen ajatuksella että aloittaisin sen kuuluisan ja ah niin pitkän opettajan kesäloman ihan kesäkuun alussa. Aina  kuitenkin itseni täältä löydän. Luulenpa, että jotenkin sitä on kiintynyt tähän tiiviiseen työtahtiin, mukaviin ryhmiin ja yleisesti kivaan tunnelmaan. Omissa aineissa lähes poikkeuksetta opiskelijat ovat motivoituneita ja valmiita tekemään töitä tuon parin viikon ajan.


Kesäopetuksessa hienoa on myös se, että töiden loppumisen merkki on muodostunut jo selväksi rituaaliksi - palautuspäivänä kahvitellaan opettajanhuoneessa Matin leipomusten kera - konkareimmat meistä jo seitsemättätoista kertaa. Sitten vielä visiitti luokkahuoneeseen ja viimeiset hyvän kesän toivotukset ennen lomaa.


Itselleni loma ainakin merkitsee seuraavaa: Ei tuntien suunnittelua, tiedeuutisten seurantaa, kurssikuvauksia, verkkokurssien suorituksia. Itseasiassa ei tietokonetta, sähköpostia, Wilmaa tai WhatsAppin sori-viestejä palauttamattomista tehtävistä. Ei kokouksia, tiimipalavereita, ilmiökurssien suunnittelua, tökkivää abittia.


Vaikka nautin opettajan työnkuvasta, on välillä kiva tehdä jotain ihan muuta. Opettajan työ on lukuvuoden aikana aikalailla kokonaisvaltaista - ajatukset rullaavat hyvin usein työasioissa ja tunkeutuvat helposti myös sinne kahvihetkiin, metsäretkiin ja sulkkiskentälle. Siispä joskus on hyvä ottaa täydellisiä irtiottoja, aikaa ilman työminää.

Elokuussa palataan, tervetuloa oppimaan silloin!



Terveisin kesäopetuksen tiimi


Raskas työ vaatii herkulliset huvit. 





Teksti S.Niemikapee
Kuvat M.Niemelä


perjantai 1. kesäkuuta 2018

Uuden ylioppilaan puhe 1.6.2018

Arvoisa rehtori, juhlavieraat ja te uudet ylioppilaat.


Mitä on aika? Käsitteenä se mielletään vaikeaksi niin filosofian kuin maantieteenkin saralla. Newtonin mukaan ihmiset voivat havaita vain suhteellisen ajan, jota mitataan havaittavien kohteiden kuten esimerkiksi auringon tai kuun liikkeen avulla.

Kenties kansantajuisesti selitettynä ajan ymmärtää hieman paremmin: se kulkee hitaiten iltapäivän viimeisellä kaksoistunnilla ja kiihtyy 30 vuotta täytettään.- ainakin niin olen kuullut. Extranopeasti se kulkee reaalin ylioppilaskirjoitusten viimeisellä tunnilla, kun olisi vielä kolme esseekysymystä joihin vastata. Aika ei koskaan pysähdy – paitsi opettajan kuulustellessa ruotsin läksyjä jotka taisivat jäädä edellisiltana kakkosijalle lempisarjalle.

Jos ajassa voisi mennä taaksepäin, kelaisin sen ensimmäiseen lukiovuoteeni. Silloin kaikki oli uutta, erilaista ja jännittävää. Itseni yllätti esimerkiksi vastuu ja itsenäinen ote omasta oppimisesta – huomasin opiskelevani ensimmäistä kertaa itselleni, en vain opettajani mieliksi. Joitakin pieniä asioita tein: taisin ladata Helsingin Sanomien kännykkäsovelluksen opettajan mieliksi, ja painottaa yhteiskuntaoppiin liittyvät uutiset. Mutta kuka olisi uskonut että niistä kuivista talousuutisistakin tuli yllättävän mielenkiintoisia kun ylioppilaskirjoitukset kummittelivat mielessä.

Ajan kuluessa eteenpäin, opimme lukiolaisina tarkkailemaan maailmaa uusin silmin. Ymmärsimme että luokkahuoneemme ulottui joka puolelle: teimme havaintoja ympäristöstämme ja imimme uudenlaisia näkökulmia. Kaiken sen yleissivistyksen ohella lukio opettikin meille asioita joita ei ylioppilaslautakunnan asteikolla voida mitata: kasvoimme ja kypsyimme ihmisinä valmiiksi kohtaamaan maailman asettamat uudenlaiset haasteet – mielestäni vähintäänkin Laudaturin arvoisesti.

Emme kuitenkaan olisi tässä hetkessä ilman tukijoukkojamme: Suuri kiitos siis opettajillemme: me teemme tämän vain kerran – te aloitatte uusien opiskelijoiden valmentamisen aina yhä uudelleen puhtaalta pöydältä. Kiitos kovasta työstänne ja periksiantamattomuudestanne suhteemme. Kiitos kuuluu myös kotiväelle, ja mahtaville luokkatovereille: on ollut hienoa jakaa onnistumisen, ja toisaalta epäonnistumisen hetket juuri teidän kanssanne.

Sanotaan että elämän tärkeimmissä risteyksissä ei ole tienviittoja. Nyt onkin se hetki, kun tiemme eroaa moniin erilaisiin – jännittäviin - suuntiin. Jollekin tulevaisuus merkitsee lisää opiskelua, jollekin välivuotta ja kolmannelle jotain aivan muuta. Mitä ikinä eteemme siis tuleekaan, kokeilkaamme, kulkekaamme ja toteuttakaamme intohimoamme. Harva löytää perille erehtymättä, ja on hyvä muistaa että valitsemamme reitti on väärä vain silloin, jos emme oppineet matkan varrella mitään. Jos ajan voisi pystäyttää, seisauttaisin sen juuri tähän hetkeen.

Tänään käänsimme yhden sivun elämässämme, mutta samalla aloitamme jotain aivan uutta: Joku kerran kirjoitti, että huominen on kuin tyhjä kirjan sivu, joka tänään odottaa menestykästä novelliaan.
Kirjoittakaamme siis jotain aivan ennennäkemätöntä.


Kiitos.

1.6.2018 Helsingin aikuislukion ylioppilas

Elli Julmala

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Opettaja oppijana





Aloitin syksyllä koulutuskokonaisuuden kieli- ja lukutaitotietoisuudesta. "Kieli- ja lukutaitotietoisuus aikuisten perusopetuksessa" on Opetushallituksen rahoittama koulutus, jonka järjestelyistä vastasi Eiran aikuislukio. Koulutukseen kuului viisi koulutuspäivää sekä etätehtäviä lukuvuoden 2017-2018 aikana. Nyt on takana viimeinen koulutuspäivä ja lyhyesti kaiken voisi tiivistää - kiitos! Muutamassa koulutuksessa vuosien aikana istuneena voin todeta tämän olleen siitä parhaasta ja hyödyllisimmästä päästä.


Kuvahaun tulos haulle opetushallitus rahoittaa


Olen koulutukseltani aineenopettaja. Biologiksi ja luonnontieteilijäksi itseni ensisijaisesti miellän. Opetan paljon lukion biologiaa, jossa omaa aineenhallintaa saa päivittää ja haastaa jatkuvasti. Siitä todella nautin! Olen aidosti innostunut aineestani ja saan myös opetuksessa sukeltaa aika syvälle biologian maailmaan tavoitteellisten lukio-opiskelijoiden kautta.  Vastailen (eli etsin vastauksia) tuntien välissä sellaisiin kysymyksiin kuin “Hei miks se metylaatio tapahtuu yleensä siinä CG-kohdassa?” ja “Mitä eroa NK:n, NKT:n ja tappaja-T:n toiminnassa?” tai “Mikä niitteen kipureseptorityyppien suhde ihossa yleensä on?” On myös pyydetty että “kertaakko ny nopeesti mitä järkeä tässä on” (opiskelija viittaa elämään) ja “tiivistäkkö nyt mulle tän kaiken” (opiskelija viittaa kaikkeen).


Näistä lähtökohdista aloitin vuosia sitten aikuisten perusopetuksen. Kielitietoisuudesta en ollut kuullutkaan, ja perusopetusta yleisesti oli taustalla melko vähän. Kun yhtälöön vielä lisäsi luontaisesti turhan nopean puhetyylin sekä innostukseni biologian ainesisältöihin, eivät ensimmäiset kurssini ehkä näin jälkikäteen ajateltuna olleet siitä mielekkäimmästä päästä tälle kohderyhmälle. Iloinen asenne ja positiivinen vuorovaikutus varmasti kantoivat niiden ensimmäisten kurssien yli. Taustani ja opetuskokemukseni takia en alussa en todella käsittänyt, mikä kohderyhmän kielitaidon taso on.  Ja veikkaanpa että en ole ainoa.


Aineenopettajan koulutuksella on haastavaa opettaa vieraskielistaustaisia opiskelijoita, joiden kielitaito ja opiskelutaidot ovat usein puutteelliset. Aineenopettajalla ei ainakaan koulutuksen puolesta ole tarpeeksi kattavaa käsitystä kielen kehityksestä, ja toivon että tämäntyyppisillä koulutuksilla ja esimerkiksi samanaikaisopetuksella (S2 opettaja + aineenopettaja opettavat yhdessä) saadaan muutosta aikaan. Toivon myös että vieraskielistaustaisten lisääntyneestä määrästä johtuen kielitietoisuus sisällytettäisiin yhteisinä opintoina kaikille opettajaksi opiskeleville jo yliopistossa. Toivon että sanaa tästä toiveesta tulee päättäville tahoille useammastakin suunnasta.


Koulutuskokonaisuuteen kuului monta antoisaa päivää ja välähdystä. Parhaiten mieleeni jäi toisen koulutuspäivän anti, josta vastasivat Jenni Alisaari, Nancy Commins sekä Emmanual Acquah. Ohjelmassa oli mielenkiintoista, karismaattista kerrontaa asiantuntijoilta, joilla oli selkeästi kokemusta kulttuurin ja identiteetin huomioimisesta opetuksessa vieraskielisten kanssa. Päivään kuului myös ilahduttavan paljon vuorovaikutusta co-kouluttautujien kanssa - hyviä pedagogisia keinoja tipahteli ilmoille kuin huomaamatta. Harvoin on päivä mennyt niin nopeasti ja muutamasta minuutista oli kiinni etten sinä päivänä missannut junaa kotiin päin.


Muistan myös kuinka koulutuksen aikana juttelimme paljon identiteetistä. Identiteetti voi tarkoittaa esimerkiksi sitä kuinka ihminen hahmottaa itsensä suhteessa maailmaan.  Identiteetti ei ole fiksattu asia yksikössä - se muuttuu kokemusten myötä. Ympäröivillä ihmisillä ja yhteiskunnalla on siihen luonnollisesti suuri vaikutus. Itse olen huomannut oman opettajaidentiteetin muuttuneen tämän koulutuksen myötä. Tästä lisää ehkä toisella kertaa.


Tänään viimeisellä kerralla Heli Vigren kertoi R2L-pedagogiikasta ja Anna Nylund esitteli kokemuksia lähtötason arvioinnista ja ohjauksesta aikuisten perusopetuksen päättövaiheessa. Päivä päättyi mukavasti pienryhmätyöskentelyn merkeissä.


Kuvahaun tulos haulle water cycle no text
Viimeisenä päivänä mietittiin Helin johdolla veden kiertokulun opettamista.
Mukavasti aihe omaan opetukseen liittyen!


Toivon todella, että mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan vastaavista koulutuksista! Toivottavaa olisi myös, että oppimateriaalia laadittaisiin lisää tälle kohderyhmälle opiskelijoiden oppimista tehostamaan ja opettajien arkea helpottamaan.


Kiitokset järjestäville tahoille erinomaisesta koulutuksesta!






Suvi Niemikapee, Helsingin aikuislukio