Suuhygienistiopiskelijoiden selkokielisten asiakasohjaustaitojen vahvistaminen

Metropolian suun terveydenhuollon tutkinto-ohjelma ja Helsingin aikuislukio ovat tehneet jo lähes kahden vuoden ajan yhteistyötä suun terveydenhuollon edistämiseksi aikuisten maahanmuuttajien keskuudessa. Syksyllä 2019 järjestettiin suun terveydenhuollon messutapahtuma aikuisille maahanmuuttajille. Vuotta myöhemmin toteutettiin aikuisille maahanmuuttajille suunnattu blogi suun terveydestä. Keväällä 2021 Helsingin aikuislukion suomen kielen opettaja luennoi selkokielisyydestä ja maahanmuuttajien kohtaamisesta Metropolian luennoilla. 

Yhteistyö alkaa syksyllä 2019 suun terveydenhuollon messuilla

Yhteistyö Metropolian suun terveydenhuollon tutkinnon ja Helsingin aikuislukion välillä käynnistyi vuonna 2019. Aloite yhteistyöstä lähti Helsingin kaupungin suun terveyden edistäjältä, joka kehotti kohdentamaan monikulttuurista terveysvalmennusta hitaasti eteneville suomen kielen ryhmille.

Oppilaitosten välistä yhteistyötä suunniteltiin alkusyksyllä 2019. Siihen osallistuivat suomi toisena kielenä -ohjaaja Heljä Nurmela Helsingin aikuislukiosta ja suun terveydenhuollon lehtori Saila Pakarinen Metropoliasta.

Joulukuussa 2019 toteutui ensimmäinen suuhygienistiopiskelijoiden järjestämä messutapahtuma suunterveydestä Helsingin aikuislukion maahanmuuttajaopiskelijoille

Messutapahtumassa kerrottiin muun muassa elintarvikkeiden sokeripitoisuuksista.

Kuva: sxp18k2a ryhmä.

Yhteistyön vaiheet on kuvattu alla olevassa kuviossa (Kuvio 1).

Kuvio 1: Yhteistyön eteneminen Helsingin aikuislukion ja Metropolian suun terveydenhuollon tutkinnon välillä

Vieraileva luennoitsija Metropoliassa keväällä 2021

Keväällä 2021 yhteistyö syveni organisaatiorajat ylittäväksi opetukseksi. Yhä voimassa olleiden koronarajoitusten vuoksi Helsingin aikuislukio ehdotti, että suomi toisena kielenä -opettaja Mirka Jussila luennoisi kahdella suuhygienistiopiskelijoiden luentokerralla selkokielisyydestä ja monikulttuurisen asiakkaan kohtaamisesta. Luennot toteutettiin yhteisopetuksena suun terveydenhuollon lehtorin Saila Pakarisen kanssa.

Mirka toi luennoille vahvan osaamisen selkokielestä, kielipolitiikasta sekä monikulttuurisen asiakasryhmän tuntemuksesta ja havainnollistavia asiakastilanne- esimerkkejä. Saila puolestaan toi luennoille suun terveydenhuollon osaamista ja auttoi opiskelijoita soveltamaan luennon sisältöä heidän harjoitteluympäristössään Metropolian suunhoidon opetusklinikalla.

"Opiskelijat saivat todentuntuisen käsityksen selkokielestä ja monikulttuurisen asiakkaan kohtaamisesta…"

Teoreettisuudesta huolimatta luennot olivat soveltavia ja elämänmakuisia. Opiskelijat saivat todentuntuisen käsityksen selkokielestä ja monikulttuurisen asiakkaan kohtaamisesta sekä ilmiöön liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista. Monikulttuurisen asiakkaan kohtaamiseen ja ohjaukseen liittyvät kysymykset niin suullisessa kuin kirjallisessa viestinnässä käsiteltiin kattavasti. Lisäksi luennoilla käsiteltiin selkokieltä ja kielipolitiikkaa.

Yhteisopettajuus elävöittää etäluentoa

Opiskelijoiden antaman palautteen mukaan kahden opettajan toteuttama verkko-opetus oli opiskelijoille tavallista etäluentoa mielekkäämpi, koska opettajat pohtivat sisältöä yhdessä ja toivat siihen uusia näkökulmia. Mirka toi vahvaa asiantuntijuuttaan esille, mikä herätti luottamusta ja intoa kuuntelijoissa. Myös opettajien yhteinen innostus välittyi keskustelun kautta opiskelijoille.

Opiskelijoiden antaman palautteen mukaan luennot herättivät heidät pohtimaan kysymyksiä, joita he eivät olisi muuten huomanneet pohtia: kysymyksiä selkokielisyydestä, lukutaidottomuudesta, eri kulttuureista ja vuorovaikutuksesta.  Lisäksi opiskelijat kokivat saaneensa luennoista erityisesti käytännön vinkkejä monikulttuurisen asiakkaan kohtaamiseen suuhygienistin työssä.

Teksti ja kuvat: Saila Pakarinen

Saila Pakarinen työskentelee lehtorina Metropoliassa. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä suuhygienisti (AMK). Hän innostuu erityisesti monialaisesta yhteistyöstä sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Suun terveyttä hän vahvistaa muun muassa suuhygienistiopiskelijoiden kanssa Metropolian Suunhoidon opetusklinikalla. Pakarinen on työskennellyt suuhygienistinä niin julkisella kuin yksityisellä sektorillakin.

Mistä olet kotoisin?

Viikolla 15.3.-21.3. 2021 vietetään valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa. Helsingin aikuislukion opiskelija Nora Dadi kirjoittaa, miltä tuntuu, kun muut eivät hyväksy suomalaiseksi.

My eyes still get filled with tears when I remember her words "Lähihoitaja! Siinä ihmiset näyttävät olevan hyviä." That what I heard from a student who is born, raised, and grown up to young adult in Finland. True her parents were immigrants, but she knows Finland as her only country. And what made it worse, this was the third student who told me that she was given that kind of advice to take practical nursing as their future job because the teacher thought that that is what her "kind" is good in. 

 

For the teacher who is trying to help the 15-year-old to decide what they should be when they grow up; saying that does not help! You confuse them more and it is plain racist to think because of a student's parent's origin you categorise them in a box of limited abilities!  

 

This brought me thinking of what I have been through in my education life in Finland. I was born to a white, blonde Finnish mother in Naistenklinikka, in Helsinki. I was taken without my mother's consent nor mine to live in a foreign country for 16 years with no contact to any Finnish person. In my days we had no internet, computers nor YouTube to try keep my Finnish language that was my early mother language. That is the reason that the language I feel in changed to English. And therefore, I am writing this blog in English. I need to feel each word I write! 

 

I first faced racism in Finland in the yard of my day-care, where my best friend told me "I can't play with you anymore because you are Chinese!" I didn't even try to argue and say that my darker skin, eyes, and hair are because of my father's Arabic background, but I surprised the teacher with my answer, which she reported to my mother, "But why? I play with you and you are a Finn!" It was very clear that I did not see any difference between races, colours, or ethnicity! We all could play together as children no matter where from we got our eye colours! 

 

Another memory that made me upset later as an adult was choosing the only dark headed girl (me) at the day-care to be the "bad evil witch" in the play. So, the teachers thought that I fitted the part the best because I had black hair. At least that what she told my blonde mother! Why did the badness and evilness had to be labelled for other children with colour of someone's hair and skin?  

 

Years later at my Finnish class in an un-named high school in Helsinki. I was just back in Finland after 16 years, and the teacher goes through asking the questions "Mistä olet kotoisin?" So naturally I answered "Suomesta" She actually said in English so I would understand her well "I mean REALLY where are you from?" I answered in English "Well, REALLY my white, blonde Finnish mother gave birth to me at Naistenklinikka in Helsinki in 1978!" That was not the answer she was looking for so she asked, "So where is your father from?" I left that school around 20 years ago, and so I didn't finish my schooling there and this was one of the reasons.  

 

Fast forward to 2017. I contacted the S2 student consular, Heljä Nurmela, from Helsingin Aikuislukio, and the conversation was the start of a change in my life. She asked where I was from and when I answered Finland, it was enough of an answer for her. She complimented my (very bad) Finnish language and called on the spot Kirsi Seppänen, who was the main teacher of S2 for that year. I was welcomed so warmly to Seppänen's class and not one teacher in that school ever made me feel any less Finnish than any other white, blonde, and fluent Finnish speakers.  

 

I decided to continue in the Lukio after Merjo Paranko, who was my teacher on my first year asked me about my future plans. I felt old turning soon 40, too weak in the language to allow myself to dream and honestly,I felt not good enough or in other words stupid, from how long the system and community has put me down. Merjo got very angry and extremely passionate, explained how people in their 60s and 70s are studying, how me trying to study in a language that is not my mother tongue is strength, power, and determination, and she made me see how smart and knowledgeable I was in her classes, showing me that I am not at all stupid, just struggling in the language.  

 

I did participate in out of school activities through the school. It reminded me that not every teacher and student in Helsinki thinks as the teachers at Helsingin Aikuislukio. Once again, I faced indirect racism. I was a 41-year-old woman, who has so much experience in life, and my own daughter is a lukio student. So, when I speak of lukio studies, I speak of them as a student and a mother of a student so I have double the experience, but because of my missing vocabulary in the Finnish language I can't talk with smart pedagogical vocabulary in Finnish. And so, the teachers from other lukios from Helsinki were clearly looking at me down and waiting for me to go quite so they would move away from my point. One teacher after we finished months of meetings spoke to me, and for some reason we spoke in English, she suddenly said "Oh but why didn't you speak in English? You have so much useful information they could have used!" That advice came a bit too late, I wanted to speak Finnish to be respected, instead I was ignored, and so I was hurt once again for not being the Finn that I wished I was. 

 

So why Finnishism must be connected to skin colour, to hair colour, to how good you speak Finnish? I know many Finns who live in UK and other parts of the world, their Finnish is worse than mine, but they are Finns! I know many dark-skinned people who are born to a white Finnish family and raised by them and still get the question "REALLY where are you from?" I see beautiful and handsome young students at the Helsingin Aikuislukio that are good enough to be AI students, yet they have been put down by teaching them that they are not Finns and so they stuck with S2.  

 

I have had a good experience in Helsingin aikuislukio. But to be honest not one other school in Helsinki accepted me as a Finn. That means there should be a lot of work done to the educators and education system here!  

Uuden ylioppilaan puhe 28.8.2020

Vietimme perjantaina 28.8.2020 poikkeusajan lakkiaisia. Opiskelijat olivat saaneet todistukset ja stipendit jo keväällä, mutta tunnelma oli silti hyvin juhlava. Kaksoistutkinnosta valmistunut Sebastian Kälviäinen piti uuden ylioppilaan puheen valmistuneille ja muulle yleisölle.

Sebastian Kälviäinen

Kuva: Anna Lavinto

Arvoisa rehtori, arvoisat opettajat ja muu juhlaväki sekä tietenkin me: arvoisat valmistuneet ylioppilaat. Tätä päivää ja hetkeä on odotettu vuoroin innolla vuoroin kauhulla viimeiset kolme vuotta. Olen otettu, että saan tilaisuuden kuvailla tämän hetken tunteet sanoiksi. Toki meillä kaikilla yliopilailla olisi eri sanat, mutta olen kiitollinen kuitenkin tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Haluaisin heti ensiksi korostaa, ettei tämä hetki suinkaan ole minun vaan se kuuluu meille kaikille. Tänään me juhlimme meidän ylioppilaiden päättynyttä lukiouraa sekä pääsyä ylioppilaiksi. Mutta mitä se oikein tarkoittaa? Emme juhli vain hyväksyttyjä kirjoitustuloksia tai käytyjä kursseja? Me juhlimme meidän ahkeruuttamme, myötätuntoamme, ystävien tukea sekä opettajien ammattitaitoja.

Muistan hyvin selkeästi sen päivän, kun aloitimme ensimmäisen koulupäivän. Kaikki oli uutta. Luokassa oli paljon uusia oppilaita, koulurakennus oli erilainen ja jokapäiväinen arki oli muuttunut täysin. Lopuksi muutos peruskoulusta lukioon oli valtaisa: kurssit olivat laajemmat, oppitunteja oli vähemmän ja kurssikokeet olivat vaativammat. Tajusin heti, että työtä on tehtävä paljon enemmän, kun oletin.

Ylioppilaana voisin todeta, että meidän kaikkien ylioppilaiden yleistieto on nyt laajimmillaan. Olemme oppineet kuluneiden kolmen ja puolenvuoden aikana kaikenlaista näppärää nippelitietoa aina runojen analysoinneista, usean kielen lauserakenteisiin ja tietoihin Antti Rinteen hallituksesta. Olemme kuitenkin saaneet mukaamme roppakaupalla lisää elämänviisautta ja sitä niin kutsuttua hiljaista tietoa, joka ei ole opiskelemiemme oppiaineiden tapaan mitattavissa ylioppilaslautakunnan asteikolla. Suuri kiitos tästä kuuluu meitä opettaneille opettajille. Ilman teitä, meillä ei olisi näin laajaa yleissivistystä. Ilman teitä, olisimme olleet hyvin pulassa ylioppilaskirjoituksissa. Ilman teitä, emme olisi tänään täällä juhlasalissa. Arvoisat opettajat: tämän kolmen vuoden rupeama ei olisi ollut mahdollista ilman teitä. Te olette näyttäneet meille suunnan. Te olette mahdollistaneet vapauden valita.

Suuri kiitos kuuluu myös meidän kotijoukoillemme kotona ja muualla – kaikille niille, jotka ovat jaksaneet kuunnella kiukuttelua, tarjonneet vertaistukea sekä auttaneet selvittämään ongelman toisensa perään. Lukiossa kaikki saatu tuki on tullut tarpeeseen, etenkin silloin kun opiskelu ammattikoulun puolella ei ollut helppoa. Arvoisa kotiväki ja vanhemmat: te olette ollut tukiverkostona tämän pitkän matkan aikana. Eikä matka aina ole ollut niin helppo. Kiitos kärsivällisyydestä. Kiitos huolenpidoista. Kiitos elämänviisauksista.

Ainiin ja se ammattikoulu. Toki ei sekään ollut yhtään sen helpompi suorittaa. Kolme vuotta menee sekä ammattikoulun että lukion kanssa. Muistettavia asioita oli paljon. Aina ammattikoulun pääsykokeen suorittamisesta lukion matematiikan toisen asteen yhtälön ratkaisukaavan ulkoa opettelemiseen. Mutta mikä nyt on sitten lopputulos? Miltä tuntuu olla nyt kahden tutkinnon suorittaja? No yksi asia on selvä: näkymät täältä ovat mahtavat. Tunnen ehkä ensimmäistä kertaa elämäni aikana, että nyt minua odottaa lukuisia polkuja edessäni, jotka tarjoavat upeita sekä ainutlaatuisia kokemuksia. Koska miettikää hetken ajan: miten jos pelkkä ammattikoulu tai lukio? Rehellisesti sanottuna tuokaan ei kuulosta hullummalta. Mutta entä se, kun laitetaan pelkkää ammattikoulua käynyttä opiskelijaa ja kaksoistutkintoa suorittanutta vierekkäin? Pelkästään sanoin kuvailemalla voi tuntea jo ison eron. Tämä vertauskuva itseasiassa perustuu tositapahtumaan, kun pidimme ammattikoulun puolella ryhmänohjausta liittyen juurikin siihen, kuinka kaksoistutkintolaiset suorittavat ammattiopintojensa lukion ohella. Meille kaksoistutkintolaisille päällekkäisyys oli erittäin yleistä. Mutta mitä meidän luokanvalvojallamme oli sanottavana? Hän tokaisi: ”pärjäilkää”. Kuulin sitten viereisestä pöydästä erään oppilaan sanovan minulle sen, että perustutkinnon valitessani ei olisi ollut lainkaan päällekkäisyyksiä ja tällöin elämä olisi ollut paljon helpompaa. Minusta se oli vain huvittavaa kuulla. Toki päällekkäisyys ei ollut mukava asia, mutta tiesin palkinnon määrän, joka minua odottaa valmistuessani. Vastasin viereisen pöydän oppilaalle sitten: muistuta tästä minua, jolla on ylioppilaslakki päässä kolmen vuoden päästä.

Kuten olen sanonut aiemmin kolmen vuoden lukio opintojen tie ei ole ollut helppoa. Mutta katsokaa nyt meitä. Ylioppilaslakit ovat meidän päässämme, ylioppilastutkintotodistus on hallussamme, ammattikoulun opinnot on suoritettu, meitä vastaantulevat ihmiset onnittelevat meitä. Voiko enempää pyytää?

Rakkaat ylioppilaat: vuonna 2017 syksyllä hyppäsimme samaan veneeseen. Matka on ollut ainutlaatuinen. Mutta tämä matka valitettavasti ei tapahdu toisin. Matkan varrella on tullut lukuisia ikimuistoisia hetkiä. Oli se sitten ruokatunnilla juttelu tai kävely samaa matkaa koululle. Mutta kuten Pekka Simojoen laulussa ”Jäähyväiset” mainitaan ”on aika purjeet nostaa ylöspäin”, tämä pätee meitäkin. Vihaan sanoa tätä, mutta koko 12 vuoden koulu-urani aikana, tämä on minulle raskain suoritus: minun täytyy toivottaa minun luokkakavereilleni hyvästit. Minulla tulee varmasti ikävä lukion ajanjaksoa. Rakkaat ylioppilaat: Jos missään vaiheessa olemme tulleet maaliin, se aika on viimeistään nyt. Nyt on meidän aikamme julistaa meidän yhteiset kuluneet lukiovuodet päätökseen. Olemme sankareita. Toivon, että tekin olette ylpeitä tästä ajanjaksosta elämässänne sekä odotatte innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä sen me olemme ansainneet. Itse ainakin lopetan koulu urani samalla tavalla, kun aloitin: Hieman epävarmana, mutta hyvin toiveikkaana. Se on iso ilo valmistua Helsingin aikuislukiosta. Kiitos arvoisa rehtori näistä kuluneista vuosista.

Haluaisin erikseen kiittää isääni, joka oli minun kanssani mukana ensimmäisen luokan ensimmäisessä koulupäivässä tähänkin päivään asti. Pituutta on ainakin meikäläiselle tullut tuon ajan myötä. Erityinen kiitos kuuluu myös omalle ystävälleni Benjaminille, joka on ollut ystäväni ensimmäisistä koulupäivistämme lähtien. Aloitimme hiekkalaatikolta, jos en ihan väärässä ole. Mutta tietenkin isoin kiitos kuuluu minun äidilleni, joka on jaksanut

motivoida minua haluamaan lisää ja antanut minulle parhaimman mahdollisen elämänpotkun. Ilman häntä en olisi valinnut kaksoistutkintoa, enkä välttämättä olisi tämän ansiosta ollut kahdessa vakituisessa työpaikassa töissä. Tosin huomenna pitäisi herätä puoli viideltä aamulla alkavaan vuoroon.

Haluaisin viimeisenä kiittää Blomqvist Outia, joka ehdotti minua pitämään puhetta täällä lakkiaisjuhlissa. Heti kun suostuin puheen pitämiseen, aloin hieman hermoilla. En tiennyt yhtään, millaisen puheen teen rakenteeltaan. Pian aloitin kysymään läheisiltäni sitten ohjeistusta, josta lopulta ei tullut mitään. Paitsi paras neuvo, jonka olen saanut, oli perhe tuttavalta, jonka neuvo oli: ”Kunhan itket ja naurat jossain vaiheessa niin se riittää.”

Rauhaa, siunausta ja rakkautta kaikille!

Kiitos.

Rehtorin kirje uudelle ylioppilaalle

Hyvä kevään 2020 ylioppilas!

Aikuislukio-opintosi ovat nyt tulleet ainakin näiltä osin päätökseen, kun saat
ylioppilastutkintotodistuksen ja pääset nauttimaan ylioppilaana olosta.
Tämän tutkinnon suorittaminen on hieno saavutus, josta on syytä olla ylpeä!
Mutta samalla se on monelle vain väliaskelma eteenpäin.

Olemme eläneet tänä keväänä ihmeellisiä aikoja. Jo vuoden vaihteessa
maailmalla kohistiin uudesta viruksesta, joka pelottavan nopeasti eteni myös
kohti Eurooppaa. Juuri kun kevään ylioppilaskokeet saatiin käyntiin, Suomi
käytännöllisesti katsoen laitettiin kiinni. Opiskelu siirtyi etäyhteyksien päähän
ja ylioppilaskokeiden aikataulua tiivistettiin, jotta mahdollisimman moni saisi
suunnitellut kokeet keväällä suoritettua. Helsingin aikuislukiossa
valmistuminen ei tainnut siirtyä kuin yhdeltä opiskelijalta tämän tiivistetyn
aikataulun takia. Sinäkin siis tsemppasit hienosti ja saat nyt nauttia työsi
hedelmistä. Viimeiset opinnotkin suoritit loppuun ehkä etänä.

Nyt emme sitä ehkä tajua ajatella, mutta joskus myöhemmin voit muistella,
kuinka olet osa historiallista ajankohtaa: sinä olet korona-ajan ylioppilas.
Juuri sinä muutit lennosta kokeiden aikataulua ja osallistuit yhden viikon
aikana useampiin kokeisiin, kuin olit suunnitellut. Juuri sinä laitoitkin yllättäen
kuulokkeet korville ja opiskelit viimeiset aikuislukio-opintosi etänä, vaikka et
ollut tätä suunnitellut. Ja juuri sinä selvisit näistä äkillisistä muutoksista!

Suunnitelmat tulevat jatkossakin muuttumaan varmasti vielä monta kertaa;
nyt sinulla on varmasti vähän enemmän valmiutta selvitä tällaisista
muutoksista. Olet varmasti tästä keväästä oppinut jotakin, mitä voit
hyödyntää jatkossa elämässäsi.

Haluan kiittää sinua, tuore ylioppilas, myös siitä, että olet ollut osa Helsingin
aikuislukiota. Toinen on viihtynyt täällä vain hetken, joku toinen taas
pidemmän aikaa. Jokainen opiskelijamme luo kuitenkin sitä Helsingin
aikuislukion henkeä, josta olemme ylpeitä. Aikuisuus, keskustelevuus,
avoimuus ja yksilöllisyys – ne kasvavat siitä porukasta, joka koulumme
käytävillä liikkuu. Opiskelijat luovat oppivan yhteisön ja vuorovaikutuksen,
joka oppimiseen kuuluu. Sen on huomannut erityisesti nyt, kun
koulurakennus kumisee tyhjyyttään. Opiskelijat tuovat aina kouluun
mukanaan elämää.

Nyt kun olet ylioppilas, suuntaat varmasti kohti uusia tavoitteita. Toivottavasti
aikasi Helsingin aikuislukiossa on antanut myös sinulle eväitä tälle matkalle.
Oppimisesi ei lopu koskaan, siitä olen varma. Mutta varmasti myös jatkossa
mieleesi tulee asioita, joita opit aikuislukiossa. Huomaat: ”Niin, tätähän me
käsittelimme silloin joskus.” Huomaat asioiden yhteyksiä ja osaat linkittää
täällä oppimaasi uusiin asioihin.

Nyt sinun on aika myös nauttia tästä saavutuksestasi, olethan tuore
ylioppilas. Hengähdä hetkeksi, taputa itseäsi olkapäälle ja onnittele itseäsi
tehdystä työstä.

Onnittelut uudelle ylioppilaalle koko Helsingin aikuislukion puolesta.

Job shadowing – uusia ideoita työhön

Job shadowing eli toisen opettajan työn seuraaminen tai ”varjostaminen” on yksi tapa oppia uutta ja kehittyä työssä. Ruotsinopettaja Susanna Laine suosittelee job shadowingia – erityisesti kohdekielisessä maassa.

Maria Eloranta (vas.) ja Susanna Laine

Osallistuin job shadowingiin viime vuoden marraskuussa, jolloin pääsin viikoksi ”varjostamaan” ruotsalaista englanninopettajaa Tukholman lähelle Södertäljeen. Suosittelen ehdottomasti job shadowingia kaikille kieltenopettajille, joille tarjoutuu siihen mahdollisuus. Jos pääsee seuraamaan opettajakollegan työskentelyä ja kouluelämää varsinkin jossain kohdekielisessä maassa, viikosta saa todella monipuolisen hyödyn irti. Job shadowing oli ainakin minulle yksi antoisimmista ja moni- puolisimmista täydennyskoulutuksista, joissa olen koskaan ollut.

Olen taustaltani ruotsin ja englannin opettaja, mutta englantia en ole opettanut yli 10 vuoteen vaan olen saanut keskittyä pääkieleeni ruotsiin. Työskentelen Helsingin aikuislukiossa. Koulullamme on useita yhteistyötahoja. Tällä hetkellä opetan lukion B-ruotsia perinteisten aikuislukion iltakurssien lisäksi ammattiopiston kaksoistutkintolaisille, Sörkan vankilakoulussa ja verkkokursseilla.

Erasmus ja job shadowing

Koulullamme on menossa Erasmus-hanke, jonka aiheena ovat toiminnalliset ja luovat opetusmenetelmät. Hanke on tarkoitettu opettajien kouluttautumiseen, opiskelijat eivät osallistu. Kiinnostuin ajatuksesta päästä tämän hankkeen myötä job shadowing -jaksolle Ruotsiin hakemaan uutta inspiraatiota työhöni joltakulta luovia ja toiminnallisia menetelmiä käyttävältä kieltenopettajalta. Samalla pääsisin tutustumaan paremmin ruotsalaiseen kouluun ja kylpemään viikoksi kielessä ja kulttuurissa.

Minulla ei ollut valmiina sopivia yhteyksiä Ruotsiin, joten lähdin jo ajoissa vajaa vuosi ennen suunniteltua matkustusajankohtaa etsimään kontaktia. Liityin ruotsalaisten kieltenopettajien Facebook-ryhmään ja lisäsin sinne ilmoituksen asiasta. Eräs opettaja ilmiantoi entisestä työpaikastaan ex-kollegansa, englanninopettajan, johon otin yhteyttä. Tästä ensimmäisestä Facebook-ryhmän vinkistä asiat lähtivät rullaamaan. Ajankohdaksi valikoitui marraskuun viimeinen viikko, sillä sijaiskustannuksia ei matkasta saanut tulla. Tuolla viikolla minulla oli vain kaksoistutkintolaisten kokeita, jotka työtoverini valvoivat oman kokeensa ohessa.

Job shadowing edellyttää ainakin Erasmus-hankkeen sisällä jonkin verran byrokratiaa. Oli tunnusten hankkimista ja erilaisten lomakkeiden täyttöä, mutta kaikesta selviää mielestäni aika pienellä vaivalla, kunhan on ajoissa liikkeellä. Auttaa tietenkin, jos koululla on osaava hankekoordinaattori. Minä saan kiittää erityisesti kollegaani ja koulumme hankekoordinaattoria Hannaa, jolta sain paljon tietoa ja apua hakuprosessin eri vaiheissa.

Varjostusta Örjanskolanissa

Varjostamani opettaja oli Maria Eloranta, joka työskentelee Örjanskolanissa Södertäljen kunnassa. Örjanskolan on noin 300 oppilaan steinerkoulu (waldorfskola). Örjanskolanissa ja Örjangymnasietissa voi opiskella esikoulusta (F-klass) lukion loppuun asti (klass 12) saman katon alla. Steiner-pedagogiikkaan painottunut koulu sopi minulle kumppanikouluksi tähän projektiin erinomaisesti, sillä taidekasvatus, luovuus ja toiminnallisuus ovat steinerpedagogiikan keskiössä.

Suomalaislähtöinen Maria Eloranta on työskennellyt steineropettajana Ruotsissa yli 30 vuoden ajan. Englannin ohella Eloranta opettaa historiaa ja uskontoa. Kävimme kaiken sähköpostinvaihdon ruotsiksi, ja paikan päällä sovimme, että puhumme vain ruotsia, jotta saan maksimaalisen kieli hyödyn viikosta. Olin onnekas päästessäni varjostamaanjuuri Maria Elorantaa, sillä tavallisen kouluopetuksen lisäksi hän työskentelee opettajankouluttajana Waldorflärarhögskolanissa Tukholmassa. Elorannalla sattui varjostusviikollani olemaan kahtena päivänä workshopeja englanninopetuksen menetelmistä pätevyyttään täydentäville steinerluokanopettajille, ja minä pääsin niihin mukaan.

Waldorflärarhögskolan

Ideoita opetukseen

Örjanskolanissa seurasin oppitunteja alakoulun 5. luokasta lukion viimeiseen vuosiluokkaan asti. Enimmäkseen seurasin eri opettajien englannintunteja, mutta olin mukana myös kulttuurihistorian, uskonnon, kuvataiteen ja eurytmian (steinerkoulun oma oppiaine) oppitunneilla. Tein oppitunneilla kiinnostavia havaintoja ja sain opetusideoita oppiaineesta riippumatta.

Seuraamillani lukion oppitunneilla minuun teki suuren vaikutuksen oppiaineiden luonteva integroituminen aiheiden käsittelyssä ja opetuksen keskusteleva ja osallistava luonne. Steinerkoulussa suurin osa lapsista ja nuorista on tuntenut toisensa – ja monet opettajatkin – jo pienestä esikoululaisesta lähtien. Opiskelijat voivat varmasti tuntea olonsa turvallisemmaksi ja rennommaksi tunneilla verrattuna vaikkapa moniin suomalaisiin lukiolaisiin, joilla opetusryhmän kokoonpano ainakin jonkin verran vaihtuu aina kurssilta toiselle siirryttäessä.

Kolmen päivän otoksen perusteella oppitunneilta jäivät päällimmäisenä mieleeni muun muassa opiskeltavien asiakokonaisuuksien laajuus, ”ison kuvan” tarkastelu ja aiheiden ja oppiaineiden yhdisteleminen. Kielten tunneilla huomiota kiinnittivät oppituntien suullista viestintää ja tarinallisuutta painottavat harjoitusmuodot kuten tarinoiden ääneen lukeminen eri tavoin ja tekstien sisältöjen kertominen omin sanoin. Opiskelijat kirjoittivat muistiinpanoja ja kuvittivat oppimaansa käsin (lukio-opiskelijoista osa teki tätä tosin digitaalisesti).

Reissusta palasi innostunut ja voimaantunut opettaja. Takataskussani on nyt monia uusia käytännön opetusideoita, joille olen suunnitellut sopivaa paikkaa omilla kursseillani. Niin ikään minulla on enemmän omakohtaista tietoa ja pikku anekdootteja kerrottavanani, kun opiskelemme kursseilla esimerkiksi Suomen ja Ruotsin lukio-opiskelun eroista. Ymmärrän nyt myös paremmin steinerkoulusta meille ”tavalliseen” lukioon tulevia opiskelijoita, ja tunnen ylipäätään steinerpedagogiikkaa paremmin.

Lukion kulttuurihistorian tunnilla

Antoisia kohtaamisia

Örjanskolanin lämpimässä ilmapiirissä ja viikon aikaisissa mukavissa kahdenkeskisissä kohtaamisissa vahvistui ajatus, joka on viime aikoina muutenkin pyörinyt mielessäni: opettajan ja opiskelijan välinen kohtaaminen on hyvin tärkeä asia ja ihmisten välinen kohtaaminen ylipäätään. Sillä, että me opettajat haluamme tutustua opiskelijoihimme ja olemme oikeasti kiinnostuneita heidän oppimisestaan ja kuulumisistaan, on iso merkitys opiskelijoiden koulussa viihtymiselle ja opintoihin sitoutumiselle. Koulun yhteisöllisyyteen ja opetusryhmien ilmapiiriin ja ryhmäytymiseen kannattaa ja pitää mielestäni panostaa enemmän siitäkin syystä, että opiskelijoiden kokema stressi ja yksinäisyys ovat nykylukiossa yleisiä ja vakavia ongelmia. Olen iloinen siitä, että tämä asia linkittyy myös tulevaan lukion uuteen opetussuunnitelmaan (LOPS2021), jossa hyvinvointiosaaminen on nostettu yhdeksi kaiken opetuksen läpäisevistä laaja-alaisen osaamisen taidoista ja opiskelijan hyvinvoinnin tukeminen yhdeksi Helsingin kaupungin painopistealueeksi.

Vaikka varjostusviikko poikikin minulle juuri niitä uusia toiminnallisia ja luovia opetusmenetelmiä, joita lähdin hakemaan, viikon paras anti taitaa sittenkin liittyä ihmisiin ja kohtaamisiin. Ensinnäkin olin superonnekas, kun sain Maria Elorannan kaltaisen lämminsydämisen monialaisen ammattilaisen yhteistyökumppanikseni tähän projektiin. Tunsin itseni tervetulleeksi Örjanskolaniin kiireisen opettajan arjen keskelläkin. Maria oli laatinut minulle mielenkiintoisen ja monipuolisen viikkoohjelman ja auttoi auliisti käytännön järjestelyissä.

Örjanskolanin lukiotunneilla juttelin suomalaisen vaihto-opiskelijan kanssa, joka pystyi vertaamaan suomalaista ja ruotsalaista steinerlukiota toisiinsa. Tämän opiskelijan mukaan opiskelussa on huomattava ero. Hän piti enemmän ruotsalaisesta koulusta, jossa taidepainotteisella lukiolinjalla saa keskittyä vahvemmin taideaineisiin koko lukion ajan. Vaihto-opiskelijan mukaan Ruotsissa huomaa selvästi sen, ettei lukiossa ole ylioppilastutkinnon kaltaista valtakunnallista päättötutkintoa, johon opiskelu tähtää.

Yksi hauskimpia hetkiä oli alakoulun 5. luokan englannintunnin alussa, kun suomalaisuuteni kirvoitti lapsissa monenlaisia kysymyksiä ja kommentteja: Min mormor är också finsk! Vi åkte till Helsingfors på höstlovet. Gillar du Mumin? Finland är ju världens lyckligaste land. Varför jobbar du som svensklärare, i Finland? Viimeisen kysymyksen ansiosta pääsin minäkin vähän opettamaan, ennen kuin englannin tunti pyörähti käyntiin.

Alakoulun englannin tunnilla

Teksti on julkaistu alunperin Suomen kieltenopettajien yhdistyksen Tempus-lehdessä (3/2020).
Teksti ja kuvat: Susanna Laine
Lisää Helsingin aikuislukion opettajien Erasmushankkeesta löydät täältä.

HALin kemiaa

Näin korona-aikana joudumme pysyttelemään kotona eristyksissä. Opetus tapahtuu etänä, ja kontaktit ulkomaailmaan ovat vähäisiä. Arkea piristäviä aktiviteetteja on niukasti. Nykyinen poikkeustila voi aiheuttaa stressiä ja ahdistusta.

Normaalioloissa ahdistusta voi purkaa halauksella. Kun halaamme toisiamme, kehossamme erittyy endorfiineja ja serotoniinia, jotka nostavat mielialaa ja auttavat painonhallinnassa. Halin saatuaan elimistö alkaa tuottaa oksitosiinia ja dopamiinia, jotka vahvistavat kiintymystä ja antavat mielihyvän kokemuksia. Erityisesti nyt tarvitaan oksitosiinia, joka lisää kiintymystä, laskee stressitasoa ja lievittää ahdistuneisuutta. 

Oksitoniini vähentää ahdistusta ja stressiä sekä tuottaa mielihyvää.

Halipulassa stressitasoa voi yrittää laskea kokkailemalla herkullisia leivonnaisia. Tässä apuun rientää HALin kemian osasto. Sen ohjeilla otat haltuun molekyyligastronomiset keittiökokeilut ja piristät päivääsi vaikkapa herkullisella suklaakakulla, suussa sulavilla marengilla tai kolmen kerroksen Mustikkatrio-jälkiruoalla. Ainakaan reseptien monimutkaisuus ei pääse stressaamaan: nämä herkulliset, mutta pienet ja helppotöiset herkut teet muutamassa minuutissa – mikrolla!

Jos innostuit kokeilemaan mikrokemiaa, niin voit yrittää valmistaa myös “mikromuovia”. Siihenkin löydät ohjeen HALin kemiaa sivustolta. Klikkaa siis itsesi sivustolle ja nappaa sieltä kemiallisia reseptejä ja muuta puuhaa arjen piristykseksi.

Kirjoittaja Suula Arppe on HALin kemian opettaja ja innokas mikrokemisti.

Kirjavinkki: Outolintu

Etäopiskelija ehtii nauttia lukemisesta, mutta mihin kirjaan tarttuisi seuraavaksi? Ensimmäisen vuoden kaksariopiskelija antaa hyvän lukuvinkin nuorille.

Sain juuri luettua Veronika Rothin kirjoittaman Divergent- kirjasarjan ensimmäisen osan Outolintu (2011). Pakko sanoa että kirja oli ihan huippu! Lukemista ei meinannut lopettaa ollenkaan.  

  

Divergent- kirjasarjassa on siis kolme osaa ja tämä Outolintu on sarjan ensimmäinen osa. Onneksi kirja vielä jatkuu, sillä rakastuin kirjan henkilöihin, tarinan kulkuun ja no ihan kaikkeen! En malta odottaa että pääsen jatkamaan kirjasarjan lukemista. 

  

Kirjan päähenkilö Tris, oikealta nimeltään Batrice, on kirjan alussa 16- vuotias tyttö, joka kuului viidestä eri osastosta Vaatimattomiin. Muita osastoja ovat Terävä, Uskalias, Sopuisa ja Rehti. Trisillä oli edessään vaikea päätös; hänen piti valita minkä osaston valitsee, ajatteleeko hän omaa tulevaisuuttaan vai perhettään, jotka kuuluvat vaatimattomiin. 

  

“Sisimmässä ympyrässä on viisi niin suurta metallikulhoa, että mahtuisin sellaiseen kokonaan jos kävisin kippuraan. Kuinkin kulhon sisältö edustaa yhtä osastoa: harmaat kivet Vaatimatonta, vesi Terävää, maa Sopuisaa, palavat hiilet Uskaliasta ja lasi Rehtiä. 

     Markus kutsuu minua pian nimeltä, ja silloin minun on määrä kävellä    kehien keskustaan. Seison siinä vaiti. Marcus ojentaa minulle veitsen. Leikkaan sillä haavan käteeni ja valutan verta sen osaston kulhoon, jonka valitsen. Viileille kiville. Tai kuumille hiilille”.  (s. 33) 

  

Kirjassa tapahtuu koko ajan jotakin, mikä tietty piti kiinnostuksen korkealla sekä sai lukuinnon kestämään aina kirjan loppuun asti. Tapahtumapaikkoja oli monia; Terävän ja Uskaliaan päämajat, monttu, Vaatimattomien asuinalue, juna jne... Paikkoja kuvailtiin tarkasti ja omalla kohdallani pystyin kuvittelemaan itseni niihin. 

  

“Uskaliaiden jono kulkee pimeään käytävään. En näe edelläni kävelevää Williä, en näe yhtään mitään. Jalkani osuu johonkin ja kompastun. Polveni kolahtaa lattiaan - siinä on porras. Suoristaudun kiireesti. Voin melkein kuulla miten hampaani kalisevat. He eivät nähneet tuota. Täällä on liian pimeää. Toivottavasti.”  (s. 311) 

  

Kuvittelua helpotti varmasti myös se, että olen nähnyt kaikkia Divergent- sarjan elokuvat. Rakastuin ensisilmäyksellä elokuviin, katsoin siis kaikki kolme saman päivän aikana. Hulluinta tässä kaikessa on se että löysin elokuvat aivan sattumalta netflixistä ja päätin katsoa ne, sillä kuulostivat mielenkiintoisilta. Onneksi löysin elokuvat! Olen katsonut ne jo kolme kertaa läpi ja taas tekisi mieli katsoa. 

  

Elokuvat hurmasivat minut toden teolla minkä takia halusin myös lukea kirjat. En tiedä kummin päin olisi ollut viisaampaa tehdä, lukea kirjat ensin vai katsoa elokuvat? No omalla kohdalla ei ole enää kauheasti valinnanvaraa, sillä itsehän olen elokuvat nähnyt, useamman kuin yhden kerran. Minua hieman harmittaa se että kirja ja elokuva erosivat niin paljon keskenään. Alussa oli ensin pieniä eroja, mutta mitä enemmän kirjaa luki sen enemmän eroavaisuuksia tuli vastaan. Se häiritsi myös lukemista, sillä kun yritti keskittyä kirjaan, elokuva tuli pakostakin mieleen sen eroavaisuuksien kanssa.  

  

Tykkäsin kirjasta silti ihan hulluna! Suosittelen sitä lämpimästi kaiken ikäisille, etenkin nuorille aikuisille. Jos olisin saanut vaikuttaa siihen luenko kirjat vai katsonko elokuvat ensin, sanoisin että olisin mieluummin lukenut ensin kirjan ja sen jälkeen vasta katsonut elokuvat. Tai no en osaa sanoa, tehkää miten parhaaksi näette. Toivottavasti kiinnostuitte tästä kirjasta, sillä tämä on ollut yksi parhaimmista kirjoista, oikeastaan kirjasarjoista (vaikka en ole vielä kaikkia lukenutkaan), mitä olen lukenut!