Palautepostia ylioppilaalta

 Hyvät opiskelijat ja opettajat, 

Helsingin aikuislukio tarjosi enemmän kuin laadukasta opetusta: sen ystävälliset ja viisaat opettajat ottivat jokaisen huomioon, eivätkä tinkineet avusta: ilmapiiri oli alusta asti hyvä – avoin kaikelle, kaikille, siis demokraattinen, juuri sellainen, minkä koulun kuuluukin olla: vastaanottava samassa määrin kuin antelias. 

Henkisenä periaatteena olikin, että tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin: tieto antaa voimaa, jota tarvitaan tässä vastavoimien maailmassa – opiskelu ja kirjat tarjoavat tolkkua maailmaan, joka toisinaan vaikuttaa olevan liekeissä, sekaisin. Tolkuton. Kielet tarjoavat ensisijaisen välineen toisten ihmisten ymmärtämiseen, ja ymmärtäminen ei ole koskaan pahasta – se on jopa usein välttämätöntä tässä hämmentävässä maailmassa, joka toisinaan vaikuttaa täysin selittämättömältä. Mitä enemmän ymmärrämme, sitä vähemmän tuomitsemme, ja samassa määrin kuin – kollektiivinen – ymmärryksemme kasvaa, tarpeemme tuomita vähenee. 

Ehkä juuri nyt on tärkein hetki ajatella – ajatella kirkkaasti, ja perinpohjaisesti, ja vasta sitten tehdä valinta. Valinta on joka tapauksessa aina tehtävä – valitsematta jättäminenkin on valinta. Siksi ajattelu on välttämätöntä. Koulu tarjoaa tähän ajatteluun tikapuita. Välineitä. Teitä. 

Ajatteluaan voi kehittää kuka tahansa – ja demokratiassa sen kuuluisi olla jokaisen mahdollisuus; omaa ajattelua kannattaa välillä tarkistaa, päivittää: ei koskaan kannata kuunnella vain yhtä lähdettä, vaan pitää korvia auki moneen suuntaan: koulu voi, esimerkiksi kielen, tai matematiikan (joka sekin on kieli), avulla, avata vielä tuntemattomia lähteitä: polkuja maihin, joita ei olla vielä nimetty. Tarjota reittejä, joita ei olla vielä kuljettu.

Luonnontieteet ovat yhtä tärkeitä kuin kielet: kun ihminen, joka kokee itsensä ulkopuoliseksi, pääsee sisälle kieleen, saa hän myös suunnan kohti vapautta. Toisin sanoen tie vapauteen kulkee kielen kautta. Yhtä lailla kuin kemia niin myös fysiikka ja matematiikka voivat perehtyneelle avata tien uuteen, kirkkaampaan maailmaan. 

Äidinkieltä ei sovi unohtaa: se opettaa meitä lukemaan, enkä tarkoita tässä vain kirjoja, vaan koko ympärillä olevaa maailmaa (niin, juuri tätä maailmaa, johon meidät on tuomittu osallisiksi): ja jos emme osaa lukea sitä, emme osaa myöskään ymmärtää sitä: ja ihminen, joka ei voi ymmärtää, jää helposti ymmärtämättömyyden loukkuun: sellaisia maailmalla on tapana käyttää hyväksi omiin päämääriinsä. 

Tärkein opetus vapaudesta on siihen kuuluva vastuu, eli se, että olemme tuomittuja vapauteen, kahlittuina siihen: tämä tarkoittaa sitä, että yksin me olemme vastuussa teoistamme: vastuuta ei voi siirtää itsensä ulkopuolelle, ei ideologialle, ei auktoriteeteille, ei kenellekään, tai millekään, muulle kuin itselleen. 

Kieli on siis myös puolustus. Kun oppii lukemaan maailmaa, oppii myös ymmärtämään, missä on, mitä tapahtuu. Paras tapa pitää ihminen vankina, on varmistaa, ettei hän koskaan saa tietää olevansa vankilassa. 

Tämä lukutaito – taito lukea maailmaa joissa eri viestejä suorastaan pommitetaan tajuntaamme – auttaa meitä ymmärtämään sitä, mitä tapahtuu todella: se voi antaa myös avaimen sellistämme; voi auttaa kärpäsen ulos pullosta. Kun esimerkiksi ymmärrämme, että voimme valita, ei vain kolmesta tai viidestä vaihtoehdosta, vaan myös niiden vaihtoehtojen ulkopuolelta – osaamme ehkä astua ympyrän ulkopuolelle. Jotta en muuttuisi täysin käsittämättömäksi, pysäytän tähän David Foster Wallacen ajatukseen puheessaan "This is Water":

"It is about the real value of a real education, which has almost nothing to do with knowledge, and everything to do with simple awareness; awareness of what is so real and essential, so hidden in plain sight all around us, all the time, that we have to keep reminding ourselves over and over: “This is water.”"

– Joonas Nykänen 

Ylioppilaan puhe 2.12.2022

 

Hyvät opettajat, omaiset ja etenkin me uunituoreet ylioppilaat. On mukava jakaa tämä elämän etapin saavutus kanssanne ja saada tuoda esille omia ajatuksiani sen työstön varrelta.

Mielenkiintoista, miten nopeasti urakka, joka alussa tuntui mielettömän pitkältä, on jälkeenpäin katsottuna tullut päätökseensä. Tietysti lukiossa opiskelu – ja parin viime vuoden aikana myös elämä – on ollut hektistä. On puhuttu kielillä kielistä, pyöritelty numeroilla pää pyörälle ja saatu ymmärrystä omasta paikastamme tässä merkillisessä maailmankaikkeudessa. Ilmeisesti jotain on myös opittu – siitähän nämä valkolakit kielivät. Me kaksoistutkinnon suorittaneet olemme myös päässeet tekemään niitä ”oikeita töitä” ammattikoulun puolella, mikä ainakin omalla kohdallani on ollut miellyttävä vastapaino puhtaalle pänttäämiselle.

Meidän taivaltamme on tietenkin varjostanut pandemia-aika, joka on vaatinut sopeutumista ja varmasti myös ajoittaista ylimääräistä ponnistelua jokaiselta. Täysin etänä käydyt jaksot ovat testanneet motivaatiotamme ja kenties aiheuttaneet myös jonkin verran turhautumista – näin ainakin omalla kohdallani. Totta kai joillekin tämä järjestely on toiminut jopa normaalia paremmin – ollapa yksi heistä. Nämä ajat ovat kuitenkin takanamme – toivon mukaan pysyvästi – ja haluankin kiittää sekä opettajia että muuta kouluhenkilökuntaa siitä, että ajasta selvittiin näinkin mallikkaasti. Kiitos kuuluu myös omille tukijoukoillemme: perheille ja ystäville.

Moni meistä saattaa suunnitella jo jatko-opintoja: onhan lukio tietyllä tavalla valmistava ja suuntaa antava ponnistin korkeammalle opintotasolle. Toivonkin, että tästä suoriutuminen avaa jokaiselle meistä juuri ne ovet, joiden kahvoja olemme havitelleet. Suorituksemme ei ole kuitenkaan vain avain lisäopiskeluun tai pelkkiä numeroita – tai kirjaimia – paperilla. Olemme saaneet paljon tietoa ja taitoja, jotka auttavat meitä tekemään informoituja valintoja niin arkisissa asioissa kuin laajempaa yhteiskuntaa koskevissa tilanteissa. Osa tästä tietotaidosta piilottelee jossain mielemme sopukoissa ja saattaa hyvinkin yllättää, kun sille tulee tarve. Itseltäni tämä on tupannut aika-ajoin unohtumaan arvosanoja jahdatessa, vaikka se on vähintäänkin yhtä tärkeää.

Muistetaan myös, ettei elämän tarvitse olla pelkkää saavuttamista; välillä on suotavaa ottaa rennosti sekä tehdä niitä asioita, jotka auttavat jaksamaan arjen keskellä. Oli se sitten kirjan lueskelua kotisohvalla tai reiveissä rälläystä, itsensä toteuttaminen on olennainen osa elämää ja sen varrella tapahtuvaa yksilöllistä kehittymistä. Kerranhan täällä muutenkin vaan eletään, niinhän sitä sanotaan.

Haluaisin tässä kiittää vielä Outi Blomqvistia ja Leena Heinosta hyvästä luotsauksesta sekä kannustuksesta kehittää tekstitaitojani; ilman sitä en todennäköisesti olisi kokenut kykeneväni kirjoittamaan tätäkään puhetta. Kiitos myös Harri Vetelille yleisestä ohjauksesta ja musaklubin vetämisestä sekä kaikille musaklubilla käyneille; on ollut mahtavaa päästä soittelemaan porukalla! Lopuksi yleinen kiitos opettajille, joiden omistautuneisuus työhönsä on nostanut oman oppimisintoni – ja toivottavasti monen muunkin – jonnekin eksosfäärin tienoille

Nyt meitä yllin kyllin oppineita odottaa maailma, jossa on paljon työstämistä, mutta myös paljon hienoja kokemuksia odottamassa kokijaansa. Minne ikinä suuntaammekaan, pidetään mielemme avoinna uusille oppimistilaisuuksille ja jaetaan oppimaamme eteenpäin. Mutta ennen kaikkea nautitaan elämästä!

Kiitokset!

Milan Niskanen

Hyvä, paha etäopetus

 

Mitä Helsingin aikuislukiossa tarkoitetaan etäopetuksella? Etäopetus on usein yleisnimi sellaiselle opetukselle, joka ei ole sidottu opiskelijan sijaintiin. Lähiopetus on siinä mielessä etäopetuksen vastakohta. Helsingin aikuislukiossa etäopetusta käytetään kuitenkin nimikkeenä sellaisesta opetuksesta, jossa opiskelija on verkkoyhteyden päässä määrätyllä tuntipaikalla ja osallistuu reaaliaikaiseen opetukseen osana ryhmää.  

Verkkokursseista puhutaan silloin, kun tarjotaan sellaista opetusta, joka ei ole tuntipaikkaan sidottua opetusta, eikä siinä ei ole myöskään reaaliaikaista opettajan läsnäoloa. Verkkokurssi on eräänlainen tehtäväpaketti suoritusohjeineen ja se vaatii hyvin paljon itsenäisen opiskelun taitoja, joita kaikilla ei ole. Helsingin aikuislukiossa etäopetus sijoittuu ominaisuuksiltaan johonkin lähiopetuksen ja verkkokurssin välimaastoon.  

 

Miksi meillä on nyt etäopetusta runsaasti tarjolla? Siihen kysymykseen voidaan vastata monesta näkökulmasta. Ensinnäkin se on tietysti palvelu, joka tuo opetuksen saavutettavaksi myös niille opiskelijoille, jotka eivät jostain syystä pääse osallistumaan lähiopetukseen tai eivät koe sitä tarpeelliseksi. Reaaliaikainen etäopetus on suunnattu kohderyhmälle, joka kokee, että tarvitsee opetusta, ryhmää ja selkeämpää struktuuria oman opiskelunsa tueksi. Tämä tarve tuli hyvin esiin myös keväällä 2022 pidetyssä opiskelijakyselyssä. Lähiopetuksen tarve ei ole poistunut, mutta sen rinnalle halutaan monenlaisia joustavia etäopiskelun mahdollistavia opintojaksoja. Aikuislukioliiton järjestämissä verkko-opetuksen ja verkko-ohjauksen kehittämiswebinaareissa on visioitu, että aikuislukioissa tapahtuva opetus, ohjaus ja tuki ovat siirtymässä tulevaisuudessa yhä enemmän verkkoon, joten viimeistään nyt on alettava kehittää aidosti yhdeksi pysyväksi opetusmuodoksi myös reaaliaikaista etäopetusta.  

 

Keräämme tänä syksynä ensimmäistä kertaa satoa reaaliaikaisesta etäopetuksesta (mikäli ei oteta lukuun korona ajan poikkeustilaa ja Helsingin verkkolukion etäopetusta). Ensimmäisessä periodissa oli useita etäopintojaksoja eri oppiaineissa. Etäopintojaksoilla korostui tekniikan toimivuus, käyttötaidot ja verkko-opiskelun pelisäännöt. Erään opettajan arvion mukaan lukionsa aloittavia opiskelijoita oli helpompi ohjata etätyöskentelyyn kuin viimeisiä kurssejaan suorittavia, lähiopetukseen tottuneempia opiskelijoita. Oppitunnin kestolla näyttää myös olevan jonkinlaisia vaikutuksia etäopetuksen onnistumiseen. Opettajan kokemuksen mukaan lyhyt 40 minuutin oppitunti aiheutti sen, että pienryhmiin jakaminen jäi helposti vähemmälle, koska siihen kului liikaa aikaa ja sen seurauksena suulliset harjoitukset vähenivät ja se olisi ollut kielen oppimisen kannalta tärkeää. Osa opiskelijoista ei ole vielä ymmärtänyt myöskään sitä, että etäopiskelu ei ole pelkkää linjoilla oloa ilman aikomusta osallistua opetukseen. Poissaolot ja myöhästymiset ovat myös etäopiskelun arkea siinä missä lähiopetuksenkin. Etätunnilta on tietenkin helpompi kadota kuin luokasta monen silmäparin katsoessa.  

 

Parhaimmillaan etäopetus on yhden opettajan mukaan tällaista: “Opiskelijat käyvät vilkasta keskustelua pienryhmissä ja tuntuvat jopa tutustuvan toisiinsa. Opettajaa ilahduttaa nähdä rennosti sohvalla lojuvia, mahdollisesti lemmikkiä rapsuttelevia opiskelijoita, jotka keskittyvät tehtäviin tosissaan, täydentävät toistensa vastauksia ja tukevat toinen toisensa oppimista. Yhteisissä opetustuokioissa he uskaltavat kysyä opettajalta asioita ja ovat kaikin tavoin aktiivisesti läsnä. Parhaimmillaan etätunnilla tapahtuu siis samaa kuin parhaimmillaan lähitunnilla, vaikka ei ollakaan samassa tilassa.”  

 

Eräs opiskelija kertoi omista etäopiskelukokemuksistaan näin: 

“Näin opiskelijan näkökulmasta etäopetuksesta on ollut iloa, mutta se on myös tuonut joitakin haasteita tullessaan. Ensinnäkin itselleni tämä on ollut aivan uutta. Verkkokursseja olen suorittanut useammankin, mutta kokonaan etänä järjestetty opetus korona-ajan väistettyä on uutta. Siinä tietysti on puolensa. Itse tykkään olla koulussa pulpetin ääressä, mutta aina siihen ei välttämättä ole voimavaroja, tai sitten ei vaan ehdi paikalle, jolloin tämä osoittautuu hyväksi vaihtoehdoksi. Osallistuminen vaatii suotuisat olosuhteet, mm. rauhaisan ympäristön ja hyvät nettiyhteydet. Toistaiseksi etäopetus on edennyt minun kohdallani oikein sujuvasti, ja omasta skeptisyydestä huolimatta vuorovaikutustakin on oppitunneilla ollut riittävässä määrin. Onhan se loppujen lopuksi monin tavoin parempi ratkaisu valita etäkurssi kuin vaikkapa itsenäinen verkkokurssi, joka taatusti kuluttaa ja vaatii itseltä paljon enemmän vaivannäköä.” 

 

Suurin osa opiskelijoista valitsee tällä hetkellä kaikkia erilaisia opiskelumuotoja sekaisin. Osaksi se johtuu siitä, että itselle helpoimmat opintojaksot halutaan tehdä verkko-opintoina, jolloin ei olla sidoksissa tiettyyn oppitunnin ajankohtaan ja opintoja saa tehdä omaan tahtiin valitsemanaan aikana. Tämä kuitenkin vaatii opiskelijalta aika paljon opiskelutaitoja. Etäopintojaksoja valitaan monestakin syystä, mutta tärkein kaikista syistä on se, että halutaan reaaliaikainen opetus ja enemmän struktuuria oman opiskelun tueksi. Usein etäopintojakson valitseva opiskelija kokee itsenäisemmät verkko-opintojaksot liian haasteellisiksi itselleen. Lähiopetukseen tullaan, jos se on mahdollista sisällyttää omaan arkeen ja sille nähdään välttämätön tarve. Mikään opiskelumuoto ei kuitenkaan sulje toistaan pois. Kaikille kolmelle on selvästi tarvetta.  

 

Kaikissa opiskelumuodoissa näyttää olevan aikuislukiossa samat haasteet: Opiskelijat keskeyttävät, katoavat, eivätkä ole aina motivoituneita. Palautekyselyn ja suoritusmäärien mukaan etäopintojaksot ovat onnistuneet siinä missä muutkin opetusmuodot. Ilmoittautumisia tulee etäopintojaksoille runsaasti, koska osallistumisen kynnys on matalampi. Etäkurssien tasossa on opiskelijapalautteiden mukaan vaihtelua. Niiden mukaan osassa opintojaksoja opetus on luentomaisempaa ja se saa opiskelijan keskittymisen herpaantumaan. Laatuun vaikuttaa palautteen mukaan myös opettajan tietotekniset taidot. Palautteessa on kuitenkin aina se puute, että keskeyttäneet eivät yleensä anna palautetta, jolloin se kriittisin palaute saattaa jäädä antamatta. Opiskelijat ovat antaneet runsaasti palautetta myös suullisesti ja ihan spontaanisti muiden asioidensa lomassa. Nämä palautteet ovat usein olleet kiitosta etäopintojaksojen järjestämisestä ja sopivuudesta omaan tilanteeseen.  

 

Näyttää siltä, että reaaliaikainen etäopetus on tullut jäädäkseen, mutta olemme sen kehittämisessä vielä alkutaipaleella. Hyvä lähtökohta ja perustelu on se, että etäopintojaksoille on kysyntää ja tarvetta. Selvääkin selvempää on, että kehittämistä löytyy paljon ja monia kysymyksiä täytyy ratkaista. Siinä työssä auttaa se, että asioita tehdään yhdessä johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti.  

 

Sekin kannattaa muistaa, että myös aikuislukiosta saadaan avaimet korkeakouluun. Yleisesti on tiedossa, että korkeakouluissa opetusta järjestetään hyvin paljon etänä. Eikö meidän silloin kannata harjoitella näitä etäopiskelun taitoja jo aikuislukiossa? Entä sitten se työelämä? Monissa asiantuntija-ammateissa ollaan yhä enemmän vuorovaikutuksessa eri verkostojen kanssa verkon kautta. Moni asiantuntija tekee tänä päivänä osaksi etätöitä. Koronan poikkeustilan jälkeen etätyöskentelystä on tullut uusi normaali. Kysymys ei siis ole siitä, onko etäopiskelu tai etätyö mielestämme kivaa, vaan siitä, että se on tätä päivää ja tulevaisuutta.  

 

Isona asiana ja yhteiskunnallisena kysymyksenä nostettiin aikuislukioiden seminaarissa Joensuussa esille myös koulutuksen saavutettavuus. Kaikilla paikkakunnilla ei ole aikuislukioita, mutta verkko-opetuksen kautta aikuislukioiden palveluita voidaan tarjota kaikkialle. Joillakin paikkakunnilla lukiot tai aikuislukiot ovat sen verran pieniä, että opintojaksojen valikoima on melko suppea. Aikuislukiot ovat siinäkin tilanteessa se suunta, johon kannattaa katsoa. Aina ei kuitenkaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Opiskelijat ovat selvästi ottaneet omilla valinnoillaan kantaa ja se valinta on verkko- ja etäopetus. Joustavuutta kysytään ja halutaan yhä enemmän. Mikään ei ole niin kuin ennen. Paluuta pelkkään lähiopetukseen ei ole, mutta toivottavasti myös lähiopetus pysyy vahvana vaihtoehtona lisääntyvän etäopetuksen joukossa. 

 

Uuden ylioppilaan puhe 3.12.2021

Perjantaina 3.12. vietimme taas lakkiaisjuhlaa Mäkelänrinteessä. Juhlatila oli intiimi Mäkelänrinteen ruokala, jossa saimme nauttia livemusiikista, kauniista puheista ja vadelmakakusta. Koskettavan ja henkilökohtaisen uuden ylioppilaan puheen piti aikuisopiskelija Marita.  

Arvoisa rehtori ja henkilökunta, hyvät ylioppilaiden omaiset, hyvät ylioppilaat!

Kun neljä vuotta sitten aloitin opiskeluni Helsingin aikuislukiossa, en olisi voinut ikinä edes kuvitella, että olisin joskus tässä tilanteessa. Puhumassa koko koululle, itse tuoreena ylioppilaana.

Tuolloin neljä vuotta sitten olin tilanteessa, että minun oli löydettävä jonkinlainen suunta elämässäni ja jonkinlaista järkevää tekemistä, joka toisi myös haasteita elämääni. Nuorin kolmesta, vielä alaikäisestä lapsestani oli juuri aloittanut koulunkäynnin, ja koin, ettei minua tarvita kotona enää yhtä paljon kuin ennen. Pohtiessani tilannetta ääneen ystävilleni eräs heistä ehdotti opiskelun aloittamista Helsingin aikuislukiossa, josta hän oli juuri edellisenä keväänä valmistunut ylioppilaaksi. Koulussa on kuulemma ihania opettajia ja hyvä yhteishenki opiskelijoiden keskuudessa. Tulin huomaamaan, miten totta tuo olikaan.

Epäröidessäni vielä asiaa toinenkin ystäväni kertoi, että Helsingin aikuislukiossa voi opiskella joustavasti, vaikka ainoastaan kieliä. Välttämättä ei tarvitse opiskella koko lukion oppimäärää, eikä varsinkaan ole pakko osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Tuohon aikaan kirjoitukset olivat minulle kuin suuri mörkö. Ja jos haasteita kaipaan, niin niitä voisin valita itselleni juuri sen verran kuin haluan ja elämäntilanteeni antaa myöten.

Niinpä sitten uskaltauduin aloittamaan matematiikan ja äidinkielen opiskelun, ja elämäni muuttui enemmän kuin etukäteen olisin voinut kuvitellakaan. Sen lisäksi, että suureksi yllätyksekseni huomasin ymmärtäväni, mitä tunneilla opetetaan, huomasin myös pystyväni oppimaan uusia ja jo unohtuneita asioita, joita aiemmin olin luullut liian vaikeiksi oppia. Myönnän, että ensimmäisen jakson kuusi viikkoa olin niin väsynyt kuin ihminen olla ja voi, eikä minulla ole erityisen selkeitä muistikuvia tuosta ajasta.

Kun sitten sain ensimmäiset kurssikokeet takaisin, olin erittäin epävarma osaamisestani, vaikka sain kiitettävät arvosanat. Kieltämättä mietin aluksi, onkohan arvostelussa tapahtunut jokin virhe tai sitten opettaja on sekoittanut minut johonkin toiseen opiskelijaan. Enhän minä voi saada kiitettävää numeroa.

Aika kului opiskellessa kuin huomaamatta, ja jokaisessa jaksossa oli aina niin paljon uutta ja mielenkiintoista, että usein minun piti valita, mitä raaskisin jättää pois, kun olisin halunnut valita enemmän kursseja kuin lukujärjestyksessä oli tilaa. Koska lapsenikin olivat vielä aika pieniä, 7-, 9- ja 11-

vuotiaita, ei minulla ollut niin sanotusti vapaa ajan ongelmia, vaan elämän ruuhkavuodet sanan täydessä merkityksessä. Mutta siitä huolimatta nautin kaikesta sydämestäni.

Sen lisäksi, että tiedonjanoni osoittautui olevan loppumaton, opiskelu tarjosi minulle riittävästi kaipaamiani haasteita ja toisaalta iltaopinnot hengähdystauon rakkaasta perheestäni. Äitikin kaipaa joskus omaa aikaa, jos ei muuta, niin aikaa ajatella ihan kaikessa hiljaisuudessa.

Muutama vuosi kului mukavasti opiskelun ja perheen yhdistelmän ruuhkavuosissa. Sain kokea oppimisen riemua, ylittää itseni ja ennalta olettamani oppimistaidot aina uudelleen ja uudelleen. Sain tutustua ihaniin nuoriin opiskelijoihin, jotka ottivat minut joukkoonsa juttelemaan ja pyysivät mukaan ryhmätöihin, eikä se, että olin heidän vanhempiensa ikäinen ollut koskaan mikään ongelma. Itse asiassa en kuulemma ole ollenkaan niin vanhan oloinen kuin heidän vanhempansa, minulle sanottiin joskus. Hieman hymyilytti, mutta olihan se toki hauska kuulla.

Kouluun oli aina kiva tulla, koska en muista, että olisin ehtinyt kertaakaan ulko-ovelta luokkaan ilman, että joku opiskelutovereistani olisi tullut juttelemaan minut huomattuaan. Sain useammankin hyvän ystävän näiden vuosien aikana, mistä olen erityisen kiitollinen. Helsingin aikuislukio on ollut minulle erityisen merkityksellinen paikka myös siksi, että riippumatta siitä, että perussairauteni vuoksi joudun liikkumaan pyörätuolilla, en ole koskaan joutunut kokemaan minkäänlaista eriarvoistamista, ennakkoluuloa tai vammaisrasismia.

Kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut älykkyyttäni sen vuoksi, että liikun pyörätuolilla – eivät opettajat eivätkä opiskelijat – vaan olen saanut kokea hyväksyntää ja minut on otettu mukaan omana itsenäni. Uskon, että olen pystynyt hyviin opintosuorituksiini juuri tämän vuoksi. Voinkin sanoa, että olen ollut erittäin onnellinen opiskelujeni ajan.

Lisäksi olen kokenut erittäin merkityksellisenä sen, että olen saanut aina apua ja neuvoja opettajilta ja opintojen ohjaajalta, kun olen tarvinnut. Näihin vuosiin on suoritettujen opintosuoritusten lisäksi mahtunut sekä omaa sairastelua että iäkkään äitini sairastuminen, minkä vuoksi jaamme tänä päivänä veljeni kanssa vastuun äitimme asioiden hoidosta. Onneksi opintosuunnitelmia on voinut muuttaa joustavasti vaihtuvien elämäntilanteiden mukaan. Tämä on mahdollistanut sen, että olen tänään tässä edessänne, tuoreena ylioppilaana.

Tänään valmistuvien opiskeluaikaan on kuulunut monenlaisia vaiheita, eivätkä varmasti vähäisimpänä koronapandemian aiheuttamat muutokset opiskelussa. Etäopiskelu on aiheuttanut haasteita sekä opiskelijoille että opettajille. Jouduimme hyvin nopeassa aikataulussa omaksumaan uudet, itsenäiset tavat opiskella, ja ottamaan ihan eri tavalla vastuuta omasta oppimisesta ja opintojen edistymisestä. Näistä taidoista on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin.

Erityisesti etäopetuksen ideoinnissa ja onnistumisessa opettajat ovat joutuneet venymään hatunnoston arvoisesti. Itse koin yli vuoden kestäneen etäopiskeluni aikana opettajien pitämät Teams-tunnit erittäin tärkeinä oman jaksamiseni kannalta. Usein esimerkiksi historian tunnin päätteeksi tapahtunut yhteinen rupatteluhetki opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa oli päivän paras hetki. Silloin saattoi hetkeksi unohtaa pandemian ja olla edes hetken osana entistä opiskelijaryhmää ja normaalia arkea.

Meidän valmistuvien joukossa on tänään myös kaksoistutkinnon suorittaneita ylioppilaita ammattilukiosta. Voitte olla erittäin ylpeitä opintojenne loppuun saattamisesta. Voin vain kuvitella minkälaisia haasteita olette kohdanneet pandemia-aikana esimerkiksi harjoittelujaksojen järjestämisessä ja suorittamisessa. Ja te olette selvinneet niistä kaikista. Onnitteluni.

Hyvät ylioppilaat. Kun tämän juhlapäivän jälkeen mietitte tulevaisuutta ja mahdollisia jatko-opintoja, toivon että ensin onnittelette itseänne tästä saavutuksesta, ylioppilastutkinnosta. Se, jos ei etenkään nuorena tiedä heti valmistuttuaan, mitä haluaisi opiskella tai miksi haluaa “isona”, ei välttämättä ole mikään huono juttu. Harva meistä tietää sen nuorena, eikä välttämättä vielä näin aikuisenakaan. Se “oikea” ala voi muuttua iän myötä tai vaikka useampaankin kertaan työuran varrella. Opiskelu ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa, vaikka huomaisikin olevansa niin sanotusti “väärällä alalla”.

Toivon, että kun tulevaisuudessa kohtaatte haasteita, muistatte tämän päivän saavutuksenne ja sen, että ikinä ei ole liian myöhäistä opiskella, haastaa itseään ja saavuttaa tavoitteitaan erinomaisin tuloksin. Kunhan ei luovuta ja anna periksi, vaan jaksaa jatkaa, jos ei muulla niin sisulla eteenpäin, niin lopputulos voi yllättää sinut itsesikin.

Onnea vielä kerran. Hyvä me ! Kiitos

Marita

Aikuislukion syksy - muutoksen tuulia

 Ihan yhtä varmasti kuin vaahteranlehdet putoavat puista, alkoi aikuislukiossa jälleen uusi lukuvuosi. Opiskelijoita ja opettajia saapui eri toimipisteisiin eri puolille Helsinkiä. Moni kyseli lähiopetuksen järjestämisestä ja halusi kouluun, mutta yhtä moni oli tottunut saamaan opetusta etänä. 

Siinä missä opiskelijat vaihtuvat, vaihtuvat myös opettajat. Harva lähtee muualle kuin eläkkeelle, paitsi rehtori. Niina Peltonen siirtyi johtamaan Tampereen aikuislukiota opin tiellä, mutta onneksi meille jäivät tutut ja turvalliset Katri Hyrsky ja Harri Veteli, joiden rinnalle johtotrioon hyppäsi Heljä Nurmela. Muutoksen tuulet ovat siis puhaltaneet.  

Monenlaisia tunteita ja tunnelmia on tänä syksynä koettu. Lukiossa uusi opetussuunnitelma tuo omat haasteensa arkeen. Opiskelijat ihmettelevät muuttunutta kieltä. Jaksot ovat muuttuneet periodeiksi, kurssit opintopisteiksi ja koeviikko projektiviikoksi. Oppivelvollisuusikä nousi 18 vuoteen, ja sekin tuo tullessaan erilaisia koodeja ja uusia ohjeita henkilökunnalle. Kaiken uuden keskellä olemme kuitenkin päässeet lukio-opetuksessa palaamaan kotiin Mäkelänkadulle. Koulu on sama, mutta se on saanut remontin myötä aivan uuden ilmeen ja lisää tilaa. Onnentie on taaksejäänyttä elämää. Onneksi! 

Opettajan työ aikuislukiossa voi olla hyvinkin liikkuvaa. Ruotsinopettajamme Susanna Laine kertoo opettavansa 1. periodissa neljässä eri toimipisteessä. Sehän on mukavaa silloin, kun on hyvä keli fillaroida ja samalla tuulettaa ajatuksiaan syyssäässä, mutta aina toisinaan Susanna yllättää itsensä unelmoimasta työstä yhdessä toimipisteessä. Opiskelijoiden iloksi Susanna oli tilannut kielilähettiläs Juho Rasan iltaopetuksen tunnille.  ”Oli kiinnostavaa kuulla, miten Juho on päätynyt täysin suomenkielisestä taustasta ruotsinkielisiin jatko-opintoihin Hankenille ja millainen kokemus Hankenilla opiskelu on hänelle ollut. Lisäksi saimme mm. kuulla hänen ajatuksiaan ja havaintojaan kielitaidon merkityksestä työelämässä sekä hänen työharjoittelukokemuksistaan ruotsalaisessa firmassa. Oppitunti hujahti kuin siivillä, kun me opiskelijoiden kanssa intouduimme esittämään kysymyksiä ja kommentoimaan kiinnostavia aiheita”, kertoi Susanna.

 

Aikuislukion opetuksesta nauttivat myös monet opiskelijat, joiden pääkoulu on joku muu koulu tai oppilaitos. Ison osan näistä opiskelijoista muodostavat kaksoistutkinto-opiskelijat, joiden opetusta järjestetään Myllypurossa, Hattulantiellä ja Sturenkadulla. Kahden erilaisen koulumuodon välillä liikkuvat opiskelijat saivat vihdoinkin tänä syksynä oman opinto-ohjaajan, Eeva Korhosen, lukio-opintojensa tueksi. Eevalla onkin riittänyt kiirettä uudessa työtehtävässään, koska hän ohjaa myös Vuosaaren suunnalla Nuorten suunta -ryhmäläisiä peruskouluopinnoissa. 

Itä-Helsingissä Helsingin kielilukion kanssa samoissa tiloissa opiskellaan myös peruskoulun oppimääriä. Opettaja kertookin, että aikuisten perusopetuksen lukutaitovaiheessa on 16 opiskelijaa. He ovat aloittaneet kirjainten opiskelun a-kirjaimesta ja nyt lokakuun alkuun mennessä ovat ehtineet tutustua lisäksi kirjaimiin u, s ja n. Numeroiden ja kirjainten lisäksi opiskelijat harjoittelevat suomen kielen alkeita: kuka sinä olet, mikä päivä tänään on, mikä väri on kyseessä ja mikä kellonaika. Opettaja paljastaa myös, että luokassa tuntia seuraa laminoitu kuva Sauli Niinistön kasvoista. 

Perinteiseen tapaan aikuislukion käytävillä eri toimipisteissä kulkee myös paljon opiskelijoita, jotka haluavat kartuttaa suomen kielen osaamistaan. He ovat niitä, jotka tulevat aina paikan päälle oppimaan ja opiskelemaan. Heidän mukanaan aikuislukioon tulee tarinoita ympäri maailmaa. Tässä vaiheessa syksyä hekin ovat jo löytäneet luokkansa ja oman opettajansa. Meno käytävillä alkaa hiljentyä etenkin, kun ensimmäinen periodi lähestyy loppuaan ja syysloma kolkuttelee ovella. 

Lukion opinto-ohjaajan silmin tunnelma on erilainen kuin ennen. Korona on jättänyt jälkensä koulumaailmaan. Se näkyy hiljaisuutena käytävillä ja etäopetuksen lisääntymisenä. Verhoudumme yhä maskeihin ja sekin vaikuttaa vuorovaikutukseen. Pienet ilmeet eivät erotu. Toisaalta ohjaus on saanut uusia mahdollisuuksia etäyhteyksien myötä. Sovimme näppärästi palavereja, koska siirtymiin ei tarvitse varata enää aikaa. Joskus opiskelijatkin ovat rentoutuneempia jutellessaan kotisohvaltaan omista suunnitelmistaan. Ja senkin voi vielä kertoa, että uusi opetussuunnitelma, lukuisat kurssitarjottimet ja kaikenlaiset muut uudistukset takaavat sen, että opiskelijat tarvitsevat paljon ohjausta.  

Ilmassa on jonkinlaista odotuksen tuntua. Millaiseen suuntaan ollaan menossa etäopetuksen, uuden opetussuunnitelman, opetustilojen, kuntakokeilun, oppivelvollisuuden pidentämiseen liittyvien asioiden, markkinoinnin, työssäjaksamisen, laitehankintojen, uudistuvan ylioppilastutkinnon, korkeakouluyhteistyön, verkkolukion, starttiopintojen ja kaikenlaisten vanhojen ja uusien asioiden kanssa? Näitä varmasti mietimme, kun alamme pian valmistella seuraavaa Helsingin aikuislukion omaa strategiaa vuosille 2022-2025.